lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulumuistoja.

                                                              Nyt kirjotan muistoista!

Nämä muistelot on yl viidenkymmenen vuoden takaa. Ja on siellä lapsuusmuistojen kultaisessa kirstussa.

Miun lapsuuden joulut olivat maalaistalossa ja suurperheessä. Niinkuin monessa sen ajan perheissä maaseudulla. Jouluun alotettiin valamistautuu jo hyvissä ajoin syksyllä niin ruuan kuin muittenkin asioitten suhteen. Äitini ja Eevi-täti ahkeroivat neulomalla sukkoo ja  lapasta, villatakkii ja pipoja. Kaupastakin kirkonkylältä hankintoja tehtiin joulupukille avuks. Kinkkutarpeet teurastettiin joulukuun alussa ja tiinussa suolaveissä se pötköttel paistamiseen asti. Silavoo sen ajan kinkuissa ol ainakin viis senttii. Karjalanpaisti, -piirakat, ja laatikot ja rosollikin ol. Imelletty perunalaatikko ol meillä perruu niistä hämäläisistä sukujuurista. Sitä vielä meilläkin tehhään. Kuusta ol monesti 'pataljoona' hakemassa. Usseesti  se ol jo mehästä tienviereen haittu, josta se tuppaan tuotiin. Umpihangessa hiihtäminen pienemmillä ei ois onnistunu. Koristelu ol jo operaatio sinäänsä, siihen aikaan mm. sähkökynttilöitä ei ollu. Jännitys ol huipussaan aattoiltana kun joulupukkii vuotettii. Ja aina se meillekkin kerkes ja ossaatu. Joka kerta sillä aikoo kun isä ol hevoselle heiniä antamassa, pukki lahjojensa kanssa käy. Aika pitkään män, ennenkuin ymmärettiin asioitten yhteys ja eppäilys tuohon pellavapartaseen vieraaseen varmistu. Aikuiset vannotti meitä isompia pitämään pienemmiltä sisaruksilta salassa tuota tietämystä. Lammasturkki ol pukilla ja karvahattu, pahvista pukin naamari ja  pellavasta parta. Mustat pitkävartiset huopatossut viimein miulle ainakin paljasti ja varmisti pukin henkilöllisyyden. Isäni hoiti tuota virkoo koulun joulukuusella ja marttojen pikkujoulussa vielä kyläkoulun sulukemiseen asti. Martat toimii vieläkin, tosin kuusijuhla on jo muuttanut muotoaan.

Lapsuudessani ol talavisin paljon lunta ja pakkasta. Lapsuuskodissani isällä ol meijän lapsuuvessa aina hevosia ja ne ol suomenhevosia. Mie muistan Perhon ja Likan. Molemmat ol rautiaita tammoja.Perho ol reipas ja siinä maitotonkat kyytii sai, kun muantienvarteen niitä maitolaiturille veivät. Varsan kanssa ol soma ilimestys laitumella. Myö pelättiin vähän sitä, eikä talliin mänty kuin isän kanssa. Ei se vihanen ollu vaan arvaamaton. Likka ol ihan toista muata. Lapset sai sen mahanalta kulukii ja muistan kun mehtälaitumen portille mäntiin ja vihellettiin, alako kopina kuuluu ja se nelisti meijän luokse. Leipäpala sille ol antoo ja se samettisella turvallaan höplötti sen. Meillä ol ihan perinne käyvä joulualuspäivinä muutaman kilometrin piässä olevalta ladolta kuivia heiniä eläimille, vaikka pihalaussakin niitä ol. Myö isommat tytöt oltiin siinä kymmenen huitteilla kun suatiin ensimmäisiä kertoja keskenämme Likan kanssa reellä, jossa ol heinähäkki, käyvä nuo heinät. Suurimman osan matkasta ol kulukemista muantiellä, siihen aikaan ei autoja kulukenu niillä seuvuilla monta koko päivään ja Likka ei pelänny autojakaan ja isä luotti hevoseen ja meille hevosen. Hyvin nuo reissut onnistu ja nenässä vieläkin tunnen sen seipäällä kuivatun heinän hyvän tuoksun.

Joulupäivä oltiin tiivisti kotona, joulukirkkoon harvoin kirkonkylälle, 20 kilometrin piähän mäntiin. Kirkonmeininki alako 7aikaan ja sitä ennen ois navettatyöt pitäny tehä. Matkakin otti aikoo. Vaan se kuunneltiin radiosta ja myöhemmin kahottiin telekkarista. Mustavalakiista love optasta. 

                               Nosta orhi jalkaa, rekiretki alkaa, helkkää tiu'ut pienet, iloiset...🐎                                                              

Tapanipäivänä piästiin kyllään tai meillä käy vieraita. Yks tapaninpäivä on jiäny erikoisesti mieleen! Myö piästiin Lehmukseen tätini Kaijan kanssa. Tuo kyläpaikka on ettäällä, nuapurkylässä. Matkoo linnuntietä on reilusti toistakymmentä kilometrii. Siellä emännöi äitini serkku Suoma ja isäntä ol isän serkku Veikko. Heijän lapset, olivat vähän nuorempia kuin myö. Isä valjasti uamulla hämärissä Likan. Ajoreki  ol rekenä ja siinä pohjalla ol kuivoo heinee pehmikkeenä ja hirventaljan sitten. Meitä ol ussiimp laps kyyvissä ja välly ol peittona. Ohjaksissa tätini. Matka taittu umpimehässä  suurimmaks osaks ja maasto ol haastava. Pihasta kun lähettiin ensimmäisenä ol vuaranmäet, mäkijä ja notkoja. Tienpohjan ol savottamiehet osan matkoo polokenu hevosilla. Missä ei polettuu tietä ollu, Likka kahlas melekein mahhoonsa myöten lumessa. Tuolla vuarassa joka hyvin kuvovaa tuota maastoo, ol korkiilla mäellä kolomionmittaustorni, jonka juurelta kesäsin mehtämansikkoo kerättiin. Hevosta mehtälaitumella siellä piettiin ja se  pit maaston puhtaana tornin juurelta. Siitä läheltä kuluki tienpohja jota myökin kulettiin. Aisakello helekky aisassa ja pakkaslumen painosta nuoret koivut ol kaartuneet tien yli ja lunta tupsauttivat aina silimille. Aikkoo toistatuntii suuntaansa kyläpaikkaan män.

Perille kun piästiin hevonen navetan nurkkaan kiinni, loimi selekään ja heinät etteen. Silloin loimet ol kangaspuilla toimikkaaks kuvottuja villasia peittoja, kaks kappiimpoo kangasta yhistettynä.  Myö lapset kipastiin lämpimään tuppaan serkkujen luokse.

Siinä se lyhyt päivä vierähtikin, ruokaillessa ja leikkiissä. Iltapäivällä alako kotimatka. Tarkotus ol ennen pimmiitä piästä takasin. Hyvin suju alakumatka, hevonen veti kuormoonsa kottiinpäin reippaasti. Piästiin hyvin muantielle ja siellä hevonen pisti juoksuks, jäiset tierat vuan nuamalle lentel hevosen hokkikengistä, jäisestä tiestä. Sitten tul kiäntyminen mehtätaipaleelle ja joku ajovirhe siinä jyrkässä kiännöksessä tul. Aisa joka reessä siihenaikaan ol närepuusta (kuusesta), katkes! Voipi kuvitella miten jäykkä yhistelmä on reki, aisojen piässä, kun ei niveliä oo. Vähänaikoo siinä ihmeteltiin, mitäs nyt. Mänö tyssäs siihen! Matkustajat pois kyyvistä. Eikun kiännyttiin takasin ja jonkunmatkan piähän nilikutettiin yhen aisan varassa Möykkymäille (talon nimi, en heijän oikiita sukunimmii vieläkään taho muistoo). Siellä isäntä luati omasta reestään aisan meille rekkeen ja tuas mäntiin. Pimmiihän siinä kerkis tulla siellä mehässä taivaltoissa, onneks hevonen on niin viisas elläin jotta se ei lamppuja tarvinnu kottiinpäin, voihan se tädilläni sähkölamppu taskussa olla. Ei ollu kännyköitä, ilimotella haverista. Vaan en usko vanhempieni huolestuneen suuremmalti. Tätini ei ollu enskertalainen hevosen kanssa ja osas meitäkin huolehtii. Isälle jäi tehtäväks hevosen riisuminen ja talliin vienti ja arkeenpiästyy aisan vienti takasin Möykkymäille. Onneks tuo haveri sattu siellä piässä, jos se ois sattunu mehtätaipaleella ois hyvät neuvot ollu tarpeen! Luojanlykky, ei Perholla oltu liikenteessä. 


Haikiita ol isällekkin, ja meillekkin aikanaan Likasta luopuu. Se ol meijän viimenen hevonen ja siltä loppu ne vähäsetkin työt. Tilatankki tul maitohuoneeseen ja maitoauto käy maijot sieltä. Rautahevonen pellolle töihin ol tullu jo 1960luvun alussa ja harrastukseks ei siihen aikaan meilläpäin hevosia pietty. Isäni jatko hevosten parissa raviurheilun parissa. Kiinnostus hänellä hevosiin on säilyny näihinpäiviin asti, hevosurheilu lehti hänelle vieläkin tulloo ja hoivakodissa aika sitäkin kahellessa hyvin kuluu.

Likalle käy hyvin,  se vaihto omistajoo tilalle, missä ei traktorii ollu. Reet ja muut tykötarpeet on vielä tallessa siellä lapsuuskodissani, hevonen vuan puuttuu. Miullakin rakkaus suomenhevoseen on, vaikka ommoo hevosta ei ookkaan. Miun pojat vielä piäsivät hevosrekkeen, kyytiin. Vaan miten käyneen kullanmurulle! 


Kuvien laatu on nyt epätarkka, lisävalolla iliman salamoo kokkeilin kuvata. 


Kaikille lukijoilleni toivotan.        HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA 2021






33 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa lukea näitä muisteloita vuosikymmenien takaa. Jännä tapaninpäivän retki, joka onneksi päättyi hyvin!
    Äitini on hämäläinen ja tekee yhä imelletyn perunalaatikon, kun ei sellaisia kaupoista saa. Juuri eilen herkuteltiin sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Tuo kyläreissu on jiäny elävästi mieleen varmaan tuon aisan katkiimisen tautta. Kotona imelletty perunatuuvinki on kyllä hyvä. Kuorineen miekin keitän perunat siihen ja kuumana sitten kuorin. Karjalanpaistin kanssa, vot!

      Poista
  2. Joulu selvästi sinulle ollut tärkeää aikaa, kun hyvin muistat kaiken. Olisipa noita lumisia jouluja vieläkin! Olen aina tuntenut sympatiaa hevosia kohtaan. Viisaita eläimiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivisen Vilma. Joulu on aina miulle ollu tärkii juhla. Monia muistoja on sieltä lapsuuskodin jouluista. Kyllä ne meilläkin jären lumiset talavet on vissiin ohi. Paljosta lumesta ei kyllä oikein oo mittään hyötyy. Hevonen on hieno eläin ja viisautta suap ihastella.

      Poista
  3. Luin kuin kirjaa tuota kertomustasi menneistä joulun ajoista, jouluruoka on erilaisempaa kuin täällä varsinais-suomessa, en mm. ole syönyt lipeäkalaa, enkä peruna ja maksalaatikkoa jouluna, meillä siellä tohmiksella jouluruoka oli karjalanpaisti ja karjalanpiirakat äidin tekemät, laatikot vain porkkana ja lanttu, pienellä kylällä kaupoissa silloin ei ollut niin suurta tarjontaa kuin tänä päivänä.
    Niin ja silloin talvet oli talvia ja kesät kesiä, mutta teillä sitä lunta taitaa olla nyt, meillä sataa vettä lähes joka päivä, silloin tälloin kun aurinko näyttäytyy, niin luulisi että on kevät.
    Sydämeni on muistoissa siellä tohmiksella lopun elämää.
    Hyvää loppuvuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Kyllä äitini sitä lipeäkalaa tek, hui kun pahalle hais se keitto vaan valkokastikkeen kanssa ihan kohtuullista syyvä. Meillä ol maksalaatikko muitten laatikoiden lisäks, kun sikoja kasvatettiin ja teurastuksessa se maksakin talteen otettiin.
      Olhan sitä lunta paljon ja kesällä lämmin. Miusta tuntuu nyt aurinko olevan semmosta pistävän kuumoo kesällä. Lunta on nyt kymmenisen senttii, tälläviikolla on luvassa lissee.
      Hyvää loppuvuotta!

      Poista
  4. Kyllä lapsuuren joulut tuntuuvat niiltä "oikeelta" jouluulta. Muistan ittekki sen joulun, ku tajusin, ettei joulupukkia oo oikiasti olemas, vaan naapurihan se siinä. Oli teillä jännittävä kyläreissu. Onneksi kaikki päättyy hyvin. Hyvää vuatta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Lapsuuden joulut on kauniisti muistoissa. Kyllä se vähän jännittää vieläkin kun pukki tulloo. Meijän kyläreissu ja tapanin ajelu ol jännä. Aina tapanina juohtuu mieleen. Onneks hyvin piätty. Sitä sammoo sinnekkin, Hyvvee tulevoo vuotta!

      Poista
  5. Minun lapsuuskodissa oli myös Perho niminen hevonen, onkohan ollu siihen aikaan yleinen nimi hummalle?
    Kaikkea sattuu ja tapahtuu, onneks selvisitte tuosta reissusta. Eihän se joulu tunnu enää samalta, kun pukkitaika paljastuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska. Sepäs sattu, tuo hevosen nimi. kyläreissu onnistu hyvin haaverista huolimatta. Ei se varmaan ois mieleen jiänykkään, iliman tuota aisan katkiimista. Itkuhan siitä melekein tul, kun ymmärs jotta pukki on satujuttuja!

      Poista
  6. Olipa tosi ihana lukea lapsuuden jouluistasi. Myös omiin rakkaimpiin lapsuuden joulumuistoihin kuuluu oman Varma - hevosemme valjastaminen kirkkoreen eteen ja aamuvarhaiset unohtumattomat matkat joulukirkkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Mukava kun tykkäsit tuosta joulukertomuksesta. Aikaseen on pitäny ennenvanhaan olla taipaleella joulukirkkoon, kun se alako niin aikaseen. Ei oo vielä hyvin pitkä aika siitä kun tiälläkin puomin kirkkomäiltä poistivat. Ihana ol rekikyyvissä olla.

      Poista
  7. Tällaisia tarinoita vuosikymmenten takaa on hauska lukea. Onneksi aisan katkeaminen ei sattunut metsätaipaleella! Omiin lapsuuden jouluihin liittyy aina autossa istuminen ja ähky, sillä piti ajella kyläpaikasta toiseen syömään samat jouluruuat ja sitten oli vielä kotonakin oma jouluateria. Isovanhemmat ja isotäti halusivat ehdottomasti jokainen, että juuri heidän luonaan käydään aattona ja voi sitä loukkaantumisen määrää, jos äitini yritti vihjata edes vähäsen, että joku vierailu olisi hoidettu aatonaattona tai joulupäivänä tai kaikki kerääntyisivät samaan paikkaan viettämään aikaa yhdessä. Pikkulapsena sitä ei vielä ymmärtänyt, mutta isompana huomasi, miten stressaantuneita vanhempani olivat noista aikataulutetuista pakkovierailuista. Vanhempani irroittautuivat tuosta perinteestä siinä vaiheessa kun kukaan meistä lapsista ei uskonut joulupukkiin eikä lahjojen saantipäivälläkään ollut niin väliä, tulevatko ne juuri aattona vai sen läheisyydessä. Alkuun siitä tuli sukulaisten puolelta sanomista ja pieniä riitojakin, mutta stressi ja kiireen tuntu väistyivät kun saatiin aatto rauhoitettua omalle perheelle.
    Nyt oman perheen kanssa vietämme joka kolmas vuosi joulunpyhät kotona, joka kolmas vuosi minun vanhempieni luona ja joka kolmas vuosi miehen vanhemmilla. Meillä on toki välimatkaakin enemmän mummoloihin, joten mukavampi olla lasten kanssa useampi päivä samassa paikassa. Niinä jouluina, kun olemme kotona, kummankin puolen isovanhemmat vierailevat meillä joko ennen aattoa tai sen jälkeen. Systeemi toimii hyvin; kellään ei ole pinna kireällä eikä lapsille ainakaan jää samanlaisia puolet aatosta auton penkillä -muistoja kuin itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. On se ollu ennenmuinoikin välillä hässäkkee tuo joulun seutu. Siinä on vanhemmillasi ollu miettimistä minne mänettä ja jotta kukkaan ei mieltänsä pahoittas. Mukava miustakin nyt, kun ei tarvii mihinkään pakosti lähtii jouluna.
      Näin monessakin perheessä tehhään, jotta vuorovuosina. Se on ihan hyvä tapa.

      Poista
  8. Kauniit ja rauhoittavat joulumuistot! Jouluun kuuluun aina vanhoja perinteita ja niitä on syytä säilyttää. Toki uusia tapoja voi liittää mukaan ja tämä vuois on varmaan tuonut moneen perheeseen uudenlaisia traditioita. Hyvää alkavaa vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Kyllä vanhoja perinteitä on mukava säilyttee ja pakostakin uusia tulloo, kun aikakin on muuttunut. Tämä vuosi onkin ollu erikoinen kaikinpuolin. Hyvää alkanutta vuotta 2021 teille!

      Poista
  9. Oon ihan katteellinen kun teillä on lunta, ei tiälä piäse hiitämmään milloinkkaan.
    Hyvää Uutta-Vuotta 2021 teille sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pirjo. Elä oo katteellinen, luvassa on teillekkin lunta. Toivottavasti hiihtäjille sais hyvät latuset!
      Hyvää alakanutta vuotta 2021 sinnekkin!

      Poista
  10. Ihania muistoja! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu. Onnellista ja hyvää tätä vuotta 2021.

      Poista
  11. Kiitos näistä muisteluista. Meillä ei ollut hevosta, mutta kerran olen päässyt hevosen rekikyytiin sitten noin 15 vuotiaana. Eipä meiltäkään joulukirkkon päässyt, oli senverran matkaa.
    Siellä kyllä piisasi lunta lapsuuden aikana, vanhempana taisi olla muutama joulu, ettei lunta ollut.
    Hyvää ja Onnellista Uutta vuotta 2021 sinne Pohjois-Karjalaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Mukava kun oot piässy hevosrekeen kyytiin. Ennenmuinoin nuo välimatkat on ollu hankalii. Nyt ne hoituu noppiisti, kun on autot.
      Lunta ei kovin paljon vielä oo. Toivottavasti lissee suahaan, ei mahottomasti.
      Hyvää ja onnellista tätä vuotta 2021!

      Poista
  12. Kiitos Ulla !🤗🧡
    voi miten ihana on lukea näitä "tarinoitasi"
    Aivan tuntui kuin joulu-tarinaa/satua ois lukenut.Sinulla on ollut ihana lapsuus!
    Tälläinen siipirikko kun lukee noin ihanan tarinan...kyynel meinaa silmään tulla,Olet ollut onnen tyttö!
    Murteet ovat aarteita:)
    Kiitos ,2020 vuodesta!
    Oikein HYvää uutta vuotta!Sinulle Ulla!🧡🤗
    Talavi näyttää tulleen meille.maisemat kuin "joulukortissa"❄❄❄❄⛄

    VastaaPoista
  13. Kiitos Liisa. Onnen tyttö oon ollu! Vaikka lapsuuskodissani ol suurperhe, riitti lämpöä ja rakkautta meille kaikille. Työhön meijät laitettiin kun kynnelle kyettiin, kunkin voimien mukaan.
    Murteet on aarteita ja oon halunnu sitä viljellä. Iloinen oon, kun vanhempi poikani siellä eteläsuomessa on säilyttänyt murrettansa. Työkaveritkin on kuulema sitä kiitelleet.
    Maisemat on meilläkin, kuin joulukortissa.
    Hyvää kuluvaa vuotta 2021 siullekkin!

    VastaaPoista
  14. Kiitos, että jaoit nämä joulumuistot. Niin erilaista aikaa kuin nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Kauniit muistot on lapsuuden jouluista. Ei tää nykymaailma elä ainakaan onnellisempia aikoja. Maailmanmenoa kun seurovaa!

      Poista
  15. Ihania nuo hevosmuistosi! Upeita eläimiä, kerta kaikkiaan, ja kamalaa kun niistä on jouduttu luopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritavuoren juurella. nuo muistot lapsuudesta on arvokkaita. Hevosiin liittyviä on muitakin ja kyllä se on niin hieno eläin, jotta mukava ois niihen kanssa touhuta.

      Poista
  16. Ihania joulumuistoja. Eletään erilaisia aikoja mutta näistäkin saadaan ihania muistoja se on aika paljon itsestään kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Erlaisii aikoja eletään. Haastavoo on aika nykylapsille ja nuorille. Mutta kyllä mieleen heillekkin muistoja varmaan jiäpi.

      Poista

Sekalaista.

 Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt. Viimeviikon...

Suosituimmat artikkelit