lauantai 20. tammikuuta 2018

Huhtikuun haaste.

Sain Navettapiian blogista tämän haasteen. Kiitos siitä!

Alotin tämän blogin kirjottamisen viime kevätalavella. Valinnan varroo kuvissa ei vielä mahottomasti löyvy,  ja kuvakulumat on vielä noissa ensimmäisissä vähän hakusessa. Vaan kyllä tästä jonkiinlainen  suahaan.

Huhtikuu on miusta ylleensä vuuven rumin  kuukaus, lumet on jo osin sulaneet meijän korkeuvella, varjopaikoissa ja kasoissa lunta vielä on. Mua on likasen harmoonruskii ja veit alakaa olla villimmoillaan.

Silläpä jos jottain kaunista luonnon tekemee tai ihe aikaan suatuu näkköö illauttaa  se melekosesti.

Ensimmäinen kuva on pääsiäisajasta ja ovikoristeesta. Tämä ovi viep kuistilta kodinhoito huoneeseen ja on meijän kuluku etteinen. En monta kertoo oo piäovesta sisälle männy. Ja tuttavammat vieraatkin kulukoo tästä ovesta.

Tiput toivottaa tervetulleeks tulijat!

Seuraavassa männään muatilalle ja kuvassa etualalla on lännenhemlokki. Oon sen kymmensenttisestä taimesta kasvattanu vuuvesta 2002 alakaen. Ensimmäiset kymmenen vuotta kiedottiin kevättalaveks pakkaspeitteeseen ja monena vuotena latvus ruskettu. Aina vuan on korjannu ihtensä ja nyt on ollu iliman suojausta vuosia, ei ennee aurinko oo polttanu.

Hemlokki on kasvattanu tuohon tyvelle päin levviimpee oksistoo, kasvutavaltaan on siro pieni puu, nuokkuvat oksan kärjet, enkä oo meilläpäin tätä nähny. Pittuutta on jo kuutisen metrii.
Taustalla iso kanadantuija ja oikiissa reunassa kartiovalakokuus. Siihenkin liittyy tarina. Ostin aikonaan niitä kolome kappaletta ja säkkikankaalla kevättalavella suojasin. Kun säkit otin pois, ol etelän puol ihan ruskii, siinä tuohuksissani nykäsin kaikki pois ja lupasin jotten tähän kasviin ennee kättän puuta. Olli ol Lappeenrannassa koulussa ja äitienpäivä kukaks toi miulle tämän. Siinäpä se on luppauksista huolimatta. Viimevuosina ei ennee oo suojattu, ja syksyllä ei ruskeita neulasii ennee näy. Tässä minnuu illauttaa jotta ompa tuo hemlokki selevinny, vaikka arka onkiin. Oon kokenu tärkiiks havujen alakuvuosien suojauksen ja en luota muuhun kun paksuun pakkaspeitteeseen. Jos suoja ei oo kiinni kasvissa sitten käyp muutkin suojat.



Virvaliljasta kuva on otettu 19.4 ja tuossa alla on ihan muanvaiva, rönsyakankaali. Vaikka miten yrittäs kitkii, aina se vuan riehaantuu kasvamaan.



Sisällä katleijaristeymä 'Grand Dragon' aukas kukintonsa pääsiäiseks. Tämän talaven aikana on työntäny kaks kukkatuppii, ei vielä nuppuu sisällä näy. Alan eppäillä jotta ei kuki tänä kevväänä. Kuivattaa tupet luulen?

Tämä näky sykähyttää aina. Järvi näyttää värisävyt harmaasta, siniseen ja melekein mustaan. Jiät lähti meiltä  6.5.20017 pohjotuulella. Ranta meillä on etelään päin. Joskus sullaat jiät paikoilleen tai tulloot meijänkin rantaan.
Heti jäitten lähön jäläkeen tulloo meille meijän vakiasukkaat rantaan. Tukkakoskelo pariskunta on illauttanu meitä joka kesä perreineen. Kun ulukosaunassa kylypemässä käyvään, kuuluu lähellä olevasta luhasta hirmu riitely meille. Loppukesästä ovat meijät todenneet vaarattomaksi ja vähän ennen poismuuttuu uittaavat poikaset laiturille ussiimpana päivänä meille nähtäväks. Suorastaan tulloo haikiii miel kun pois lähtööt!

Laitan haasteen etteenpäin!

Haasteen säännöt:
1. Tee postaus ja kerro mistä sait haasteen.
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat siun sieluusi voimakkaimmin.        Etelärannikolla kevät alakaa jo maaliskuulla ja pohjosessa toukokuulla.
    Muokkoo haasteen kuukausi siun kevääksesi. Huhtikuu on tässä keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään kolomelle bloggaajalle.

Haastan:
Ritavuoren juurella blogin
Pale red rosen Katjan
Kukkia ja koukeroita Tuulikin
Ootta voineet jo suaha tämän haasteen, supi vastata ussiimman kerran.

Ollaan Pekan kanssa penkkiurheilijoita. Ja kävin tässä välillä kahtomassa naisten ampumahiihtuu takkaa-ajoa,  Kaisa onnistu heikosta lähtötilanteesta huolimatta piäsemään viijenneks. Hyvä Kaisa! On hieno urheilija.
Suatiin pojilta joululahjaks Salapausselän kisoihin liput, hotelliyöpymiset ja junamatkat. Ollaan ensimmäistä kertoo mänössä ja suorastaan jännittää. Pitäsköhän paistoo lanttukukko evvääks!

Kiitos kun jaksoit lukkii!



















lauantai 6. tammikuuta 2018

Lapsuuden puutarhamuistot.

Sain marraskuun alussa Kivipellon Sailalta  lapsuuden puutarhamuistot haasteen!

Kiitos Saila!

Vastoon nyt vasta tähän kun kuvien siirtoon netistä män aikoo. Miullahan ei niistä kasveista oo kuvia ensinkään, muutamoo lukkuun ottaamatta. Helena kerkes auttoo tuas minnuu näissä kuvissa mitä ei omasta takkoo löytyny!

Lapsuuven vietin maalaistalossa. Siellä opittiin työntekkoon jo pienestä pittein ja varhaisimmat muistot on kun hellaan ja kammarloihen puut kannettiin sisälle seuroovoo päivee varten. Se ol lapsiin tehtävä.

Puutarhassa meillä ol puna- ja mustaherukkoo, karviista ja kuus omenapuuta. Puutarhavadelmookin ol vähän ja kirsikkoo joka ol villiintyny. Harvoin siitä kerittiin suaha satoa kun räksät pitivät niistä huolen. Kirsikat kukkivat kevväällä kauniisti ihan valakosenaan. Oisko tuo kirsikka ollu morellikirsikkoo, kun ol niin happaman makusta. Muistan sen maun vieläkin ja en oo kirsikan ystävä!
Haaveilen sitä tännekkin, kukinnan ja kauniin rungonkin vuoks.

                                Kuva: Suomen luonto

Tuvan ikkunan alla kasvo valakonen, ihanalle tuoksuva juhannusruusu, se ol aika isoks puskaks levinny. Tien vieressä olevassa penkissä kasvo perinteistä tiikerililjoo, sinistä iiristä, verenpisara, palavoo rakkautta ja sinistä akileijoo. Daaliat joita jörkiiniks meillä sanottiin ol siinä myös. Äitillä ol tummoo violettii, punasta oikein kerrottuu ja isokukkasta vaaleanpunasta. Siitä on miunkin isokukkanen daalia suanu alakusa. Kylyvökukista oranssi kehäkukka.


Eevin kammarin ikkunan alla ol iso pehko rusopajuangervuu jota sanottiin spireaks.

                                  Kuva: Suomalainen taimi

Navetan seunustalla ol muovinen kasvihuone jossa kasvo tomatit, lajike on suattanu olla tanskanvienti, sehän on vanhoja ihan hyviä lajikkeita.

Siihen aikaan en muista taimimyyntii olleen erikoisesti kirkonkylälläkään. Siemenet sai varmaan Hankkijalta! Jos kaupunkiin oli assiita siellä jo ol sitten suatavana erlaisii taimia. Sipulikukat tul sitten kun oltiin jo isompii.



Vartonaisessa puutarhassa on vieläkin perinteistä pihasyreenii. Liila ja valakonen. Hansaruusukin on. Koiranheittä on kostiimmassa paikassa ja sen kauniita punasii marjoja ol ehottomasti kielletty ottamasta.




Huonekasveista muistan kolome suurta kasvii, isossa korvossa kasvava  'unelma' asparagus, en oo niin issuu kot oloissa nähny muuta, enkä sua mie menestymään usseista yrityksistä huolimatta. Toinen ol iso 'yönkuningatar' kaktus. Kun sen lehmänhäntee muistuttavat kukkanuput alako valamistuu, lähti kylälle tieto ja ei ollu harvinaista jotta aukiimisyönä meillä ol vieraita. Hyvä tuoksu ol tos voimakas.
Siellä isän luona kasvaa ja kukkii kuningatar vieläkin. Pitäs miunkin sitä yrittee juurruttoo. Amatsoninliljakin ol.
Varmaan puulämmitys ja huoneet olivat viileempii, sillon ei lyhythihasissa paitoloissa tarettu talavella.  Niin se anto hyvät olot huonekasveille.
Pelargonit piettiin ikkunalauvoilla.

Muistelen meijän kylällä asuvoo Lempii, jolla ol noita jörkiiniä, samoja kun meillä ja vielä isokukkanen keltanenkin, tais olla kaktusdaalia. Lempille tilas tyttärensä sellasta lehtii kun Nyyrikki jota käytiin lainoomassa. Vieläköhän se ilimestyy! Lempin muistan kukkamummona.

Muistoja on semmonenkin. Miun kotipaikalta ei Venäjän rajalle oo matkoo kun reilu kilometri. Rajavartiolaitos ol siinä lähellä ja sieltä nuoret rajamiehet ol meillä aina heinänseivästys aikaan päiväläisenä. Yhtenä kesänä joku heistä juoks kiinni pellolta meijän avustuksella kaks jäniksenpoikoo ja ne tuotiin puutarhaan katiskaverkosta tehtyyn häkkiin meille 'lemmikiks'. Ahkerasti myö niitä syötettiin ja suur suru tul loppukesällä kun kopin nurkka ol nostettu kahen kiven piälle yönseutuun ja jänikset piäs vappauteen. Nähtiin myö niitä vielä seuraavan päivänä, ei ennee kiinni suatu.

                                'Samo' tältä syksyltä.

Varhaisin hatara puutarhaan liittyvä muisto on joka aiheutti pientä panikkii koko perheelle. Tämä muisto on 1960 luvun alakuvuosilta.
Äit ol uamulypsyllä ja myö lapset oltiin tuvassa. Mitä lienen rummunnu piirongissa, missä äit säilytti pyhäsempii astioita. Siinä tuoksinassa yks kaunis kukkakuppi putos lattiille ja särky sirpaleiks.
Minnuu vuotta vanhempi Liisa sisko, rakas oot, sano miulle mitähän se äit nyt sannoo. Muistan miten pahamiel miulle tul ja säntäsin pihalle ja puutarhaan. On jiäny mieleen miten kuurassa oleva heinikko kahis jaloissa ja ol kirpee pakkasyö takana. Istuin möyrytautisen lehmän kuataman omenapuun rungolla ja mietin tekosiin.
Kun äit tul navetalta ja kysy missä mie oon, Liisa auliisti selitti assiin ja eikun minnuu ehtimään. Eevi-tät ol kassaralla pilikomassa rankoja polttopuuks ja äit ol männy kyselemmään onko minnuu näkyny. Ei oo Eevi ol sanonu. Eikä isäkään joka ol pihapellolla kyntämässä ollu minnuu nähny.
Panikkii tek se jotta sillon syksyllä Venäjänpuolelta ol susia tullu ja ne tek tuhojaan, meiltäkin tappovat lampaita aitaukseen joka ol ihan pihassa.
Eevi ol tullu sieltä työmualtaan tuppaan ottamaan miulle lapaset mukkaan, jos löytää miut. Tai männöö rajavartiolle hälyttämmään appuu. Puhelinta ei ollu silloin kun vartiolla.
Aikuiset ol pelänny, oonko kohannu tuon tappajalauman!
Kun Eevi tul kammariinsa piälleen panemaan takkii, olin mie täkin alta nostanu piätän ja kysyny, mihin sie mänet. Eevi ol miulle sanonu jotta en ennee mihinkään.
Luulen helepotuksen olleen melekosen. Mäninköhän mie piiloon sinne täkin alle, sitä en muista.
Tässä ol onnellinen loppu. Ja tätä muisteltiin sillontällön.
Ei miulle siitä mittään rangastusta tullu, turhaan pelekäsin. anteeks pyynnöllä selevisin. Äit joka ol lempeistä lempein ei millonkaan meitä kurittanu ja aika hyvin myö uskottiin yhtä kieltuu.
Omenapuu tek monena vuonna senkin kuatumisen jäläkeen omenii ja luulen sen olleen kaneliomena.

Liekkö siitä jiäny selekäytimeen ihastus tuohon vanhaan kesäkukka astiastoon ja oon keränny vuosia sitten ihellen kahentoista hengen serviisin pullavateineen. Tulloo harvakseltaan käytettyy, vieraskuppeina jouluna ja juhannuksena! Käsin pesen kultauksen tautta.

Tämmösen muistelon sain mie aikaseks. Ja kyyneleet silimiin tul muistellessa noita edesmenneitä puutarhaimmeisii jotka on osaltaan ollu varmasti miulle antamassa kipinee tähän puutarhaharrastukseen!


Mukava ol muistella ja monta muistoa jäi vielä jemmaan!

Kiitos kun jaksoit lukkii!

Kuvia lainasin:
Suomalainen taimi.fi
Suomen luonto ippitiilia/Ikkuna Suomen luontoon








Metsäpuutarhan esittely jatkuu.

Nyt tul pitkä tauko postauksessa! Heinäkuulla likottelin kullanmurua, vanhempansa  olivat alakuun etätöissä ja tarha kiinni. Sitten uudella ...

Suosituimmat artikkelit