tiistai 23. kesäkuuta 2020

Huh hellettä!

Nyt on oikein heinänteko ilimat. Onneks ei tarvii olla heinäpellolla, puarmojen syötävänä.
Säilörehun teko on muatilalla käynnissä ja illansuussa suavat loppumaan ja siilon täyteen. Peittäminen on sitten illalla. Villellä on syksyllä maatalousoppilaitokseen mänevä 16 vuotias nuapurikylän tyttö harjottelijana ja on ällistyttäny meijät ihan mahottomasti. Tyttö on hento kuin pajunvitsa ja isojen eläinten kanssa pärjevää, rehuntiennissä traktori ja kärryt kulukoo kuin miehillä ikkään. Tuommosia nuoria kaivattas muatalouden pariin enemmänkin. Päivälle venähtää pittuutta, vaan ei kelloja vilikuile.

Nyt on jos jonkinlaista kukintoo. Viimeviikolla sato vettä 27mm. ja ei nyt heti tarvii kastella kukkaistutuksia. Ensimmäiseks laitan kuvat tulppaani Danicelinellasta, alotti kukintansa valakosena, pienellä punaisella pilikulla.



On kyllä aika kameleontti.  Vähänkerrassaan muutti värinsä. Kukat kesti tuolla mehtäalalla kolomatta viikkoa.

Alppiruusut ja atsaleat ovat  vielä tuolla mehtäalalla kauniissa kukassa, varjossessa mehänreunassa.



P.M.A. Tigerstedt  ja Nova Zembla. Kun kaiveltiin kaikki lepäjuuret ja pihlajanjuuret pois tuolta alalta, aluskasvillisuus kärsi siitä ja nyt alakaa olla puolukan ja mustikanvarpuja. Vadelmakin siihen pyrkii ja pihlajantaimia suapi kitkii ussein pois. Männyt neulasiaan näille puottaat ja rehevä on tuo ala, ei kärsi kuivuuvesta. Nämä on ensimmäistä kertoo kukassa ja pieniä vielä. Pekka siirrettiin tästä varsinaisesta pihasta ja on jo metriseks kasvanu.


Pekassa on nuput vaaleanpunaiset, kukinto hento vaaleanpunainen.
Viimekesänä kukkineet taimet lepeväät nyt.
Mehtäalalla olevat ovat, puistoalppiruusut *Germania' 2kpl., 'Roseum Elegans' ja 'Nova Zembla'.
Marjatanalppiruusuja ovat, 'P.M.A. Tigerstedt', 'Pekka' 2kpl. ja 'Suomi 100' jonka tilasin 2019 Mustilasta ja on kasvanu hyvin, ei vielä kukkinu. Samoin keväällä ostettu valkoalppiruusu 'Gunningham's White'
Hakuchimanalppiruusu ja Yakushimanalppiruusut ovat myös kasvaneet 2019 keväästä. Mukava ois näistäkin kukat nähä! Vielä on tilloo hankkii lissee näitä kaunottaria ja huomasin, jotta liila kukkasta ei ookkaan meillä.


Tässä varsinaisessa pihassa kukkivat mehänlaijassa, suurimpana 'St MICHEL' haalenoo kukkiessaan melekein valakiiks, Marjatanalppiruusut  'Haaga' 2kpl. ja 'Helsinki University' ('Helsingin Yliopisto'). Hyvin kukkivat ja nyt ovat uutta kasvuu tehneet runsaasti. Kovasti on nuo Haagat ja tuo Helsingin Yliopisto samanvärisii ja sitä ihmettelen, mitä varten ne vielä vierekkäin ängättiin. 9vuotta ovat tuossa kasvaneet.
Se on opittu, ovat pintajuurisia ja kastellaan kesällä kuivinakausina. Näitä on nyt lannotettu keväisin karjanlannalla, Muatilalla lietelanta separoidaan, siitä puristetaan virtsa pois ja lanta mitä jälelle jiäpi on hyvin kuivoo, siistii on  käsitellä, eikä haise pahalle. Ravinteet on hyvin sopivassa suhteessa ja kun nyt on käytetty tiälläkin, on huomattu kasvien tykkeevän siitä. Onhan se eloperästä ja mullaks muuttuu aikanaan.

Atsaleat mitä meillä on, ovat kaikki tuonne mehtäalalle siirretty.


Atsalea 'Juanita' tämä tek nuppuja runsaasti. Keväällä ol rusakko tai kauris syöny suurimman osan kulukiissaan. Molemmat kulukivat ussiisti tuon alueen läpi ja sillä sitä on aijattu. Isot kukat aukas tämä kaunokainen.



Revontuliatsaleat 'Northern Hi - Light, kukka haalenoo vanhetessaan melekein valakiiks ja alla 'Rosy Lights'


Puistoatsaleat 'Illuusia' ja 'Adalmiina' siirrettiin vuos sitten keväällä tuonne mehtäalalle ja kukkivat nyt kauniisti En aiemmin oo huomannukkaan tuon 'Illuusian' ja 'Northern Hi - Light' olevan kukaltaan melekein samanlaiset. Enempi ryppäässä on tässä 'Illuusiassa' kukat.



 Puistoatsaleoihin kuuluu myös 'Ruususen Uni'


Canadanatsalea 'Violette' ja Rh. hybridimix eivät vielä kuki. Kaikki nämä atsaleat on tuolta Mustilasta tänne ostettu, vielä on monia mielenkiintosia lajiakkeita siellä hankittavana.


Tähän laitoin kuvan osasta, tuosta alppiruusujen ja atsaleojen kasvualueesta. Kiven ympärillä on hätäpäissä tehty penkki mesiangervoille. Siinä on rantapenkistä tänäkeväänä siirrety Preeriamesiangervo joka riehaantu levviimään mahottomasti. Kommii kasvi kukkiessaan vaaleanpunaisin kukin ja kiven toisella puolella on palleromesiangervo. Kukka on valakonen väriltään vaan pallon muotonen alakuun. Myöhemmin melekein samanlainen kuin villillä lajilla. Sulkaharmaaleppä 'Johanna' kasvaa tuossa etureunassa, eikä vielä oo juurivesoja tehny.

Ruusut ja pionit on nyt aukiimassa tässä varsinaisessa pihassa ja jo ensimmäinen kärhökin on kukassa. Vaihoin tuohon yläkuvaks kuvan juhannusruususta. Ei voi ennee enempi kukkii ja tuoksu on huumaava.

Kiitos kun kävit!



maanantai 8. kesäkuuta 2020

Pienikin on kaunista.

Myö on nyt suatu vettä muutamanpäivän aikana 18mm. ja vielä ukkosen kanssa huomenna on luvassa lissee. Tarpeeseen on tullu. Eilinen myrsky ol vallan hurja. Muantien poikki ol Kinnulan mäeltä kuatana puita ja järvi valakopiä aalloilla myllerti. Laiturikin keikku kuin lastu laineilla. Ponttoonilaituri on.



Rannasta on tuo alempi kuva, ves järvessä on lämmintä. Mukava pulahtoo saunasta järveen.

Tilalla on viljat suatu kylyvettyy ja meille uus laji ruis-vehnä viimesenä piäs multiin. Sitä ei puitavaks meinatakkaan, säilörehuks kuulema tulloo. Nyt on kasvuun lähtöön evväät hyvät, lämmintä ja kosteutta. Ensimmäiset kylyvökset on jo orastuneet.

Pieniä kukkia esittelen, haasteellista ol joittenkin kuvaaminen!
Alotetaan tuolta mehtäalalta. Siellä ollaan touhuttu, viimeviikolla preeriapenkki ja hämäräpenkki suatiin jotakuinkin valamiiks. Esittelen ne kuhan nyt suan kaikki kesäkukat istutettuu. Daalioitten kanssa nyt temmellän.

Tästä varsinaisesta pihasta on siirrelty monia kasveja ja osa ol valeistutuksessa vuottamassa, oikiita paikkoo.
Kolmilehdet - Trillium tilasin 2017 Vakkataimesta. Myö oltiin alotettu tuon mehtäalan mylleeminen ja tiesin sinne tulevan varjosia kasvualoja joihin ne sopisivat.


Punakolmilehti  (T. erectum) kukkii kolomella varrella. Keltakielokki melekein tuossa vieressä varastaa huomion.


Trillium? tässä on lappu juurella Trilliumm erextum. Ei tämä piä paikkoonsa ja nyt en tiiä mikä kolmilehti tämä on.


Nuokkukolmilehti (T. cernuum). Tätä kuvatessa melekein selällään piti olla ja hämäkkä kuva tul sittenkin. Sata itikkoo ol vähintään miun kimpussa ja noppiisti koittelin hoijella tään kuvauksen.
Ihastunu oon näihin kolmilehtiin ja sen oon nyt oppinu, joka vuos yhen uuven varren kasvattaa yks juurmukula. Kasvi vankistuu vuosittain ja kukinnan alakuun männöö ussiimpi vuos. Tässä nuokkukolmilehessä on nyt kolome vartta ja tämä vars kukkii ainostaan.
Hapan on kasvualusta näillä, ihan tuota mehänpohjoo. Lannottanu en oo vielä kertookaan ja en halluukkaan mittään monsteri kasveja. Ilta- ja aamuaurinkoo vähän suavat, eivätkä kasva vierekkäin.
Nyt oon tuonne varjosimpaan alaan laittanu ne talavella suamani kerrotun kolmilehen siemenet, muutama piippo vihreetä näky, kylyvin ne heti sillon talavella. Nyt halakasin muoviruukun ja pohjan leikkasin pois. Suapi nähä tullooko sinne kolmilehtiä vai mitä ja suattaa olla vielä enstalavikin jännitettävä.

Varjohiipat - Epimedium. Kolomii sorttii on näitä miulla ja ovat niitä yleisimpiä.




Idänvarjohiippa,  näitä molempia on ussiimpi taimi.

Valkovarjohiippoo 'Niveum'  kun rupesin tuosta vanhanmökin piästä siirtämään, olin suaha syvänhalavauksen. Vierestä otin taponlehtii ja kun istutuskauhan painalsin muahan kuulu riäkäsy. En nähny mittään ja painalsin toisen kerran, rupes räkätit huutamaan ja syöksyvät kohti. Huivi ol piässä ja osumoo sai, pyykinpessuun piäs huivi. Poikanen ol siellä piilossa. Kuva jäi valkovarjohiipasta ottamatta ja siirto tuonnemmaks. En lähellekkään mäne penkkii ennenkuin oon varma, jotta siellä ei poikasii oo.


Soldanella montana - metsäalppikello. Tilasin vuosia sitten Mustilasta siemeniä ja sain tälläsen ihanuuven kasvamaan. Puolenkymmentä tainta sain ja tälle on varjopenkki tuolla mehtäalalla. Rantapenkissä, tässä varsinaisessa pihassa on säilyny myös ja molemmissa penkeissä on käyny runsastumaan. Kiurunkannusta on tuolla takana.


Viimesyksynä olin tilannu idänsinililjoo (Scilla sipberica alba) valakosena. On kaunis pitsimäinen kukinto.


Amerikankullero aukoo kukkiaan, kaunis kellertava. Väri on hyvin samanlainen kuin keltakielokissa (Uvularia grandiflora). Kotimainen kullero  penkissä on vielä nupulla. Ihana iso kimppu kerätä mehästä pöyvälle!


Muutama tulppaanikuvakin tuolta mehtäalalta. Tämän piti olla liljatulppaani Ballerina, ei taija olla.


Valakii on haastava kuvattava läheltä, hauska punanen piste tuossa terälehessä kerrotulla Dancelinella.


Samoten tämä narsissi tek vahvat lehet ja kukka on tuolla lehtien välissä. Lajike on Flyer.

Sitten tullaan tuohon 'aavikolle' esittelin sen viimekesänä. Hiekkakummulle oon kerräilly kaikenlaisia siinä viihtyviä lajeja ja nyt on kukassa.


Rantalaukkaneilikka 'Spelendes'. Valakonen 'Alba' on vähän kärsiny talavella ja ei vielä nuppuja näy!


Ihana Kissankäpälä on talavehtinu ja viihtyny tuossa hiekkakummulla. On vielä nuppuasteella.


Tämä on suloinen, Mesimarja Rubus arcticus. Toissakeväänä velpojan kanssa tiepuolesta kaivettiin sieltä miun lapsuuden maisemista. Tiällä en luonnossa oo tätä tavannu. Niimpä vuan juurtu tuohon ja on muutama mätäs. Herkkumarja on muistoissa ja makkiin hillon siitä äit keitti. Hevonen laidunsi mehtäalalla ja sieltä kerättiin ahomansikat ja mesimarja.

Mehänlaitapenkissä, tässä varsinaisessa pihassa.




Vuorijumaltenkukka, metsätulppaani Tulipa sylvestris, ohotanmaruna 'Nana', Heidinkukka tuolla taustalla ja joku lilja, ei tavallinen varjolilja ja kukkimaan hetimmiten käyp.



Rantapenkissä pihaesikko ylinnä ja tulppaani 'Princess Irene' kera narsissin jonka nimi on nyt kadoksissa.


Tulppaani  'Night Club' kukkii pitkään. Kuuluu terttutulppaaneihin ja yhessä varressa on useita kukkanuppuja tulossa.

Lopuks vielä kaks isompoo kukkijoo.



Mehänlaitapenkissä iso särkynytsydän on tykänny kasvoo tuossa kivenkainalossa. Tuo kukkien muoto on jotenkin kuvatessa aina repaleinen ja tämä ränsistyy aikaseen kesällä. Leikkoon sen alas ja leimukukat paikkovaa aukon.

Vanhan mökin päädyssä valakonen sinikämmen.



Tuolla mehtäalalla vasta ensimmäiset tulppaanit ja narsissit alottaa, tällä pihalla ennee myöhäsemmät lajit on kukassa. Alppiruusut ja Pionit ovat seuraavana vuorossa. 
Suviruusu Poppiuksessa huomasin puolpensasta olevan iliman lehtiä ja koristeomenapuu 'Makamik' varmaan viimekeväänä kukki ihtensä hengiltä. Paljon tek omenia ja ne ei puusta puonneet ensinkään. On nyt jotenkin kituliaan oloinen, Muut omenapuut ovat ihan ok.

Kiitos kun kävit lukemassa!




Metsäpuutarhan esittely jatkuu.

Nyt tul pitkä tauko postauksessa! Heinäkuulla likottelin kullanmurua, vanhempansa  olivat alakuun etätöissä ja tarha kiinni. Sitten uudella ...

Suosituimmat artikkelit