Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt.
Viimeviikon loppuna vanhempi poikamme oli perheineen käymässä ja järvellä ol lentokeli. Kenkien pohjassa oli Ollilla rauvat ja lapset potkurin kyyvissä. Kovasti lapset tykkäsivät vauhdin hurmasta. Muuten ol märkä keli ja kuravaatteet tarpeen.
Eilen paistoin ruisleipee ja perunakakkaroita. Piirakanpaisto pääsiäiseks on sitten ens lauantaina.
Lasten kanssa silloin lokakuun lopulla istutettiin niitä krookuksen ja helmililjojen sipuleita. Kukkivat nyt, kun lapset olivat käymässä ja kannettiin ruukut kuistille. Tete narsissit laitettiin myös esille ja kuva vuan niistä muruista jäi ottamatta. Nuo krookukset ei noin hyvin kukkapenkissä millonkaan kuki, vai oisko tullu harvempaan istutettuu. Helmililjat lehtiiään vähän roikottaa, sinistä kukkoo siellä on avautumassa. Oisko vähän kylymästä kärsineet, yöllä on pakkaselle vetäny.
Tänäaaamuna vein tuonne tilalle maitolaiturille palmusunnuntain pajunoksat maitotonkkaan, niinkuin joka kevät oon laittanu. Värikkäistä matonkuteista rusetit laitan oksiin, maantiellä kulukijille on vähän väriä tiepuolessa. Navetan takana komeat surukuuset näkkyy ja nyt on paljon käpyjä niissä.
Hauskat on edelleen pihassa olevat puut ja pensaat, mihin lehet jäi. Mielenkiintosta on nähä lähtöötkö pois, vai onko vanhat ja uuvet lehet yhtaikoo toukokuulla.
Hoya krohniana on ahkera kukkija sisällä. Nyt kolome kukintoo tekköö ja tuoksua riittää. Joulun jäläkeen on kukkinu monesti. On mukava pörröset pallerot nuo kukat, kuhan aukivaat. Tämä posliinkukka on nyt kolome vuotta vanha ja hyvin on kasvanu. Viimekeväänä pistokkaita erilaisista Hoya suvun kasveista hankin ja juurtumaan sain kaikki. Uutta kasvua ovat nyt tänä keväänä vasta kasvaneet Vierellä on pikkunen perhoskämmekkä. Kukan ostin Joensuussa käydessäni ja tuo kukka on kaunis, vaan suojaruukku miusta vielä söpömpi. Posliinikukkiakin on paljon erilaisii ja miulla isoposliinikukka on vanha ja siitä on pistokkaita lähteny monneen huusholliin.
Hento lila on tuon suojaruukun väri ja pieniä nystyröitä on pinnassa, ihastuin kerralla.
Tilasin Mustilan puutarhalta tammikuun alussa uusia daalian juurakoita. Viimeviikolla tulivat ja osa ol suuria juurakoita, mukana myös pieniäkin. Innostuin samalla tilaamaan, Aitoamaryllis 'Belladonna' ja Kellopuudaalian. Mitenkähän onnistuvat sitten kukkimaan. Kellariin juurakot tuonne tilalle vietiin, eivät vielä ollu heränneet ja hyviä juurakoita ovat. Amarylliksen istutin ruukkuun. Sisäkukka se on, voip pittee ulukonakin, ja se kuuluu eri sukuun kuin ritarinkannus.
Nyt on miulla kolome vähän ei niin tavallista amaryllistä. Kukassa on paraikoo Amaryllis 'Striped Garden'. Maatiaisamaryllis eli Pikkuritarinkukka tek uuven sipulin vanhan viereen ja nyt tuo Aitoamaryllis.