lauantai 4. toukokuuta 2019

Takatalvi!

Kaaos kukkapenkissä.

Nyt on takatalavi tosiaan. Perjantaina aamuyöstä rupes lunta meillä satamaan. Ja sato koko päivän, välillä vaakaankin. Paikoitellen tul yl 20cm. Onneks ei autolla liikenteeseen tarvittu lähtii, kesärenkailla luistelemaan ja miulla ol leivänpaistopäivä ja lämpimässä tuvassa suahaan olla.
Erikoista tämä on, ei Pekan 40v. kirjanpiennissä oo tämmöstä ollu.



Mehänreunapenkissä pesäkuuset on hatun suanu.

Lintujen ruokinta alotettiin uuvestaan ja ahkerasti siinä pikkulinnut käypi.


Katajat kävin pölistelemässä, purettiin viikko sitten suojaukset ja narut ympäriltä. Lamoherukan oksat pilikistellöö lumen alta.
Narsissit ja muut sipulikukat on kuatunu lumenpainosta muatavasten.

!981 sato kesäkuulla lunta runsaasti ja omenapuut ol kukassa. Se kyllä suli jo samanapäivänä pois, eikä mittään vahinkuu tehny.
Eilen muantie ol aurattu ja nyt uamulla piha kolattiin. Pelloille ei mittään assiita oo muutamaan viikkoon. Tuuloo lounaasta ja ylleensä sieltä lämpimästi tuuleksii. Sähkötkin räppäs eilen vähäksaikoo pois. Sanoin jo viikko sitten, yöt on niin pimmeitä, lunta on vielä satamatta. Jiäkaus taitaa olla tulossa!

Hulluruoho humalasta lupasin kirjotella!

Pihapiirin mökin on vallannu taimikasvatus. Ensimmäiset siemenet kylyvin maaliskuun alussa, sisällä ijätän ja koulin ensimmäisen kerran. Sitten siirrän mökkiin. Siellä on varaava takka jota lämmitetään ja varuilta on sähköpatterit piällä. Puutarhavalaisimet valoa ikkunoitten lisäks antaa.

Ensimmäisenä kylyvin tätini Torontosta laittamat siemenet. Ojan penkalla siellä kasvaa ja enkelipasunaks hiän sitä nimittää. Oon selevitelly jotta se suattas olla, Nukkahulluruoho Datura innoxia.
Miulla ol tätä kasvamassa jo yl kakskymmentä vuotta sitten ja en älynny siitä kerätä piikkisiä siemenpalloja. Kommii ol kukkiissaan ja on yksvuotinen. Myrkyllinen ja pasuunakukan kanssa sammoo sukkuu.


Taimet ol miulla mökissä ja takkoo ol uamulla lämmitetty. Kasvilampput ol piällä ja mie rupesin taimia isompiin ruukkuihin koulimaan. Ei miulla montoo kymmentä tainta ollu ja olin jo loppupuolella touhuuni, kun ihan epätodellinen olo tul. Potkasin oven auki ja kiireellä sisälle läksin. Lunta ol meillä vielä runsaasti pihassa ja poloku vuan ol mökkiin. Vähän laijasta laitaan polokuu kulin, Pekka ol ikkunasta kahtonu miun hoippumista, piäsenkö sisälle. Kun sisälle piäsin sohvalle kiireellä pitkälleni. Pekalle sanoin mitä olin tekemässä ja eppäilyni tuosta kasvista jos liäkäriin pittää männä.
Siitä kun selevisin, pihalla loput taimet käsittelin. Enkä oo nyt heilutellu kasveja. Humalassa en ikinä oo ollu, luulen sen olevan samanlaista. Mitä huumetta sisältääkin!
Oon naurattanu tuttaviani kertomalla tästä. Varovainen pittää olla tätä käsitellessä.  Pois kerreen siemenpallot, jotta ei piäse levviimään kuin Jättiputki tuolla Venäjän Karjalassa! Ulukona käsittelen ja käsineet käissä.
Puutarhakasveissa on usseita myrkyllisiä kasveja. Ovat vuan niin kauniita ja miel tekköö kasvattoo. Nyt erikoisen varovainen pittää olla Esterin tautta!
Sammaan sarjaan laitan myös ärhäkästi levviivät kasvit, en halluu miun jäläkeen näillä seuvuilla mehissä kasvavan vaikkapa pilvikirsikka metsikköä.

Muitakin taimia on tulossa.
Hämähäkkikukka. Siihen keräsin viimekesäsistä kasvustoista siemeniä. Omista punasista ei itäny ykskään, onneks tilasin valakosia ja muutama vanha punanen siemen iti. Kuumuusko vei itävyyven omista, vai eikö kerinny valamistuu siemenet! Toistakymmentä tainta sain, vaikka on hankala.


Valo viäristää värrii. Siinä kaks tainta näkkyy, viikko sitten kuvat otin. Pyörii lehti on vaaleanpunasen kerrotun salkoruusun lehti. Kaunis ja roteva on hämähäkkikukkakin penkissä.


Värinokkonen. Itävyys siemenissä hyvä. Monena vuotena näistä samoista siemenistä oon kylyväny ja edelleen hyvin ittäävät. Nyt on usseita tummia tulossa.


Tsinniat, oppineidenkukat. Mistähän tuon nimen on suaneet. Kerrottuja ovat. Laitoin ison ja pienen taimen sammaan purkkiin. Leikkona hyvä, kaunis kukkapenkissäkin. Nuo isommat taijan latvoa, haarautuuvat hyväks puskaks.




Sinitähtöset ja Linnea tupakan siemenet otin Tuulikin laittamasta siemenkirjeestä. Ihan hyvin itivät ja kasvaat. Jännä nähä miten kukkiit.

Samettikukat, asterit, kesätähtiputki, ahkeraliisat ym. ovat  hyvästi kasvaneet. Vielä kerkiväät ennenkuin pihalle suapi.
Kuistille tulevat roikkuvat kukat ostan tänävuonna. Daalian juurakot ovat vielä kellarissa ja ne ja muut esikasvatukseen laitan kohta.
Sinisarjat ja pelakuut ovat nyt mökissä ja jos ilimat lämpenis, siirto kasvihuoneeseen ois. Sähköllä en kehtoo laittoo vielä sitä lämpiimään kun on kylymee luvassa. Kellarissa talavetettu Japaninvaahtera 'Dissectum Garnet' tul väkisin lehteen kun se tuotiin mökkin ja on nyt on pakkaspeitteellä suojattuna kuistilla.

Tältä uamulta kuva järveltä.


Ilimat kun lämpiväät, noppiisti lumet sullaa ja kosteus on muaperrään tarpeen.
Ollaan kyllä vähän ihmeissäämme nyt näitten ilimojen kanssa, vaan jospa se vielä iloks muuttus!
Vielä kerkiis risutöitäkin tehä. materiaaliikin löytyy.

Kiitos kun kävit lukemassa!





21 kommenttia:

  1. No, nyt on lunta! Mutta jos hyviä puolia hakee, niin sehän tuosta sulaa ja kostuttaa maaperää. Tällaista tämä oikukas kevätsää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisempi on tämä lumen miärä. Harvoin talavellakaan yhen vuorokauven aikana sattaa näin paljon kerralla. Kosteus on ihan tarpeen ja kevätsiät on oikukkaita.

      Poista
  2. Varsinainen lumikaaos tulikin. Toivottavasti lämpimämmät säät pian tulevat ja tämän kevään takatalvet olisivat tässä. Huh huh, olipas hulluruohot ärhäköitä. Varovainen saa olla myrkyllisten kasvien kanssa. Itse olen vältellyt myrkyllisten kasvien hankkimista lasten takia, mutta nyt anoppi toi kaksi pasuunakukan tainta etukäteen kysymättä. En nyt ilennyt laittaa niitä paluupostissa takaisinkaan, joten koetan pitää ne poissa lasten ulottuvilta. Saa nähdä, miten se kesällä onnistuu. Ehkä pitää tehdä iso ruukkuryhmä pasuunoiden ympärille ja nostaa vaikka pasuunat korokkeelle, jos ei rungossa riitä mittaa nostaa lehtiä tarpeeksi korkealle. Onneksi niihin ei sentään tule houkuttelevan näköisiä marjoja, tuskin lehtiä ainakaan ensimmäisenä suuhun laittavat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, säitten suhteen. Olivat tosiaan ärhäköitä, en ois uskonu. Eihän ne lapset ylleensä lehtiä ja kukkia syö, Marjat on kyllä kavalia. Miun pojat kun ol pieniä, koison hävitin just marjojen takkii pois. Sormustinkukkakin vaikka on niin kaunis on erittäin myrkyllinen, sydänvaivoihin sitä on käytetty. Käsineet käissä on käsiteltävä näitä ja tuuletetussa tilassa.
      Mukavoo pyhäpäivee!

      Poista
  3. On teillä lunta. Varovainen tosiaan saa olla myrkyllistem kasvien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin näitämiäriä lunta kerralla tulloo tähänaikaan. Viimekesänä lääkäri vieras meillä ol muurinpohjaletuilla ja hiän kiinnostu kovasti sormustinkukasta. Koulussa varmaan vielä dikitaliksesta puhhuuvat. Eihän niistä ylleensä oo haittoo, onneks ei tuota jättiputkii oo, kun sen liikuttaminen auringonpaisteella veskellukat polttaa iholle.

      Poista
  4. Tuossa bannerilla on sit kauniit kukat, taisin nähdä täällä terveyskeskuksen rappujen juurilla samanlaiset, kehäkukan taimet on hyvin jokasvaneet, niitä pitäälaittaa joka kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pike. Kylymänkukkahan se tuossa bannerissa on. Aikanen kukkija. Kehäkukat kuuluu miunkin valikoimiin.

      Poista
  5. Teillä näyttääkin siellä olevan kunnon takatalvi. Meillä lunta ei onneksi ole satanut, mutta räntää tuli eilen hetken aika sakeasti . Sulaen tosin saman tien pois.
    Olipa sinulla ikävä kokemus. Myrkyllisen kasvien suhteen saa kyllä olla tosi varovainen. Lastenlasten takia etenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Takatalavi tul ja paljon on tämänpäivän aikana sulanu poiskin lumia.
      Ol se kokemus, tiiämpähän varoa ens kerralla. Silimät suap olla selässä pieniin kanssa!

      Poista
  6. Toivottavasti lumet o jo häipyny, eiväkkä takaasi tuu, ennenku syksyllä. Oli ärhäkkä tapaus. Ei oo turhahan tuallaasta nimiä saanu. Silloonku kersat oli piäniä, nii sanoon niille kaikista mun kasviista, että kualetta het jos koitatta ja rauhas saivat olla, oli myrkylline tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Aika hyvin lumet on sulanu, varjopaikoilla vielä on. Olpa tosiaan ärhäkkä. Miunkin pittää tuota konstii käyttee. Tänäkesänä vielä ei Ester oo kukkia tutkimassa.

      Poista
  7. lunta on tulvillaan,ja raikas kevät sää...
    Mutta aurinko -armas ja lempeä tuuli vievät lumet mennessään:)
    Terhakat on taimet.
    ja kaunis tuo viimeinen kuva!

    tuota värinokkosta yritin ei itäny ,onko sillä kylmäkäsittely?
    Ja kiitos ,:))
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Saipa laulella tuota kansakoulu lauluu viikonloppuna. Nyt on muisto vuan!
      Hyvin nyt taimet on kehittyny. Värinokkosta ei tarvii kylymäkäsitellä.
      Mukavoo viikon jatkoa!

      Poista
  8. No olipa melkoinen takatalvi siellä teillä ja sitä hieman ounostelinkin, melkoisia oli ennustukset teidän suunnalla! Meillä lunta tuli vain pieni kesi, myrskytuuli ulvoi nurkissa - minäkin paistelin leipää lämpimässä tuvassa. Onneksi perennat ovat keväällä niin paljon kylmää kestäviä verrattuna syksyyn.

    Olipa melkoinen kokemus, onneksi et ollut yksin kotosalla! Noiden myrkyllisten kanssa kannattaa olla varovainen ja helposti leviävienkin kanssa. Mulla on yksi pasuuna ruukussa, muita kovin myrkyllisiä meillä ei olekaan paitsi tuolla metsän puolella näsiät.

    Mukavia taimihommia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ol nyt takatalavi viikonloppuna. Yöt on ollu pimmeitä ja ne valostuu kun kaikki lumet on tullu taivaalta. On miun ajatus! Perennat on onneks kestävii jos ei mahottomia pakkasia tule. Särkyneensydämmen pahvilaatikolla oon yöks suojannu.
      Ihana on lämpimässä tuvassa olla vastapaistetun leivän tuoksussa!

      Ol se kokemus. Pyörryttävä tunne tul ja ihan kunnon päikkärit sain, kun sohvalle kuavuin. Kokemuksesta toivottavasti viisastuin! Näsiää ei miulla vielä ookkaan.

      Kuin myös siulle mukavia puutarhahommia. Ensimmäinen kylymänkukka kukkii!

      Poista
  9. Hyvän näköisiä taimia nyt vaan pitäisi maa kiiresti lämmitä että saa istuttaa ulos
    Toivotaan sään lämpimisä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Kesäkuun puolella vasta pihalle istuttelen. Kuukaus on vielä vanhankansan mukkaan ennenkuin on sopiva aika.
      Toivotaan säitten lämpiivän ja satteitten loppuvan!

      Poista
  10. Olipa kokemus! Olisitko pyörtynyt mökkiin jos et olis älynnyt lähteä pois? Jaa-a, mahdetaanko kasvia käyttää tarkoituksella jonkinmoisen olotilan saavuttamiseen🤔?
    Terhakat taimet olet saanut kasvatettua.

    VastaaPoista
  11. Kiitos vastauksesta Ritavuoren juurella. En tiiä, miten ois käyny. Kokemus se ol ja opikseni otin. Tiesin olevan myrkyllinen ja eppäilen olevan huumaava kasvi. Siitä kait nimikin hulluruoho!
    Lamppu on ehoton keväällä kasvatukseen!

    VastaaPoista

Hissukseen.

Otsikon mukaan tiälläkin hissukseen on käyty lähestymään talavii. Ens viikolle on ennustettu jo lunta ja ränteekin . Vielä on miulla puutarh...

Suosituimmat artikkelit