sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Heinäkuun puutarhaa.

Meillä on ollu kuivoo. Eilenillalla ukkoskuurosta sato kovasti. En vielä oo mittarista kahtonu paljonka suatiin nyt vettä.

Todella tärkii sade on, noitten viljelyksien suhteen ja ruuantuotannon. Mualimalta ei hyviä uutisia kuulu, kuivuuden tautta.

Kuitenkin puutarhassa on kukkivia. Pionit alakaa olla kukkansa kukkineet ja ruusupensaat levittelevät tuoksujaan puutarhassa. Laitan nyt alakuun muutamia miulla olevia erikoisempia kasvien kuvia, enimmäkseen mehtäalalta.


Lumiunikko. Kukki puhtaanvalkoisin kukin noin viikko sitten. Tuossa alareunassa on pikkunen kaistale lehtii, on semmonen aaltoreunainen. Rönsyilevä kasvutapa. Kaunis kasvi. Kukkaystävältä suatu taimena. Suap kuleksii puutarhassani minnekkä vuan.


Tilasin Ranskasta muutama vuos sitten esikoita. Primula japonica 'Apple Blossom', piti olla vaaleanpunainen kynttelikkö. Kaunis on, vaan outo aika kukkii esikon!

Kaunis sininen Kiurunkannus (Corydalis flexuosa) kukkii Komeasinikuunlilja, H.sieboldiana 'Elegans' varjossa, hoikkasorttinen on. Lehdistö kellertavan vihreä tällä Kiurunkannuksella. Kiinasta kotoisin.

(Digitalis lutea) Pikkusormustinkukka tuossa kellertavana aloitti kukinnan. Huomasin tuossa etualalla tuon lumiunikon lehtiä, ryppyreunasia ovat. 

Oikiissa reunassa näkyy pionin lehtiä, se on nyt ennättäny kukkia. Yksinkertasin valkoisin kukin, hieno ol miusta.


Onnistuin kuvaamaan kantopenkistä Amurinpionin (Paeonia obovata) kukkimisen. Tämä on varjoisten mehtien kaunotar, eikä rehentele runsaalla kukinnallaan.


Hiekkakummulla ajuruohot ja neilikat ovat nyt vuorossa, hailakka kuva on. Tuon kannonjuuressa olevan pienen alun otin muantien varresta ja on nyt levittäytyny iheksiään ussiimpaan kohtaan. Miun bonsai mänty on vähän kokenu kovia talavella, nyt oon siistiny sen, vaan en uskaltanu vuoskasvaimia kovasti typistee, jottei kuolis koko puu. Kannonpiässä 'Kivilahti' pelakuu, just oikiin värinen oranssi.

Sitten laitan muutaman kuvan siemenkasvatuksista. Ensimmäisenä on Sirokannusruoho 'Licilia Peach'. Kasvatin nyt ensimmäisen kerran ja kovin ol hentoset taimet, tuonne preeriapenkkiin tämän reunaan laitoin ja ihan mukava on kukkiessaan.

Myöhästyin tilatessani Ahkerliisan siemeniä. Kovasti ehin yksivärisiä liiloja, en löytäny. Niinpä ostin sekotuspussin ja tuonne pohjosenpuolen oven rappusille laitoin usiimpaan astiaan niitä kasvamaan. Samasen eteisen ikkunan ulukopuolella laatikkoon ja suureen valurautapataan, varjoon riitti taimia. Oon ruvennu tykkeemään ahkeraliisasta varjosemmilla paikoilla. Sekotuspussissa ol vaaleanpunaisiakin ja noissa ruukuissa olevat on ervärisii. Tumma oranssi on tuolla ylempänä ja tummanpunainen tuo alempi. Kameran silimä ei ihan totta kerro!

Tuota kirjavoo apiloo oon nyt kahtena talavena talavettanu kasvilavassa ja nyt kukatkin siinä on. 

Esikasvatetut kesäkukat nuppuja kehittellööt, nyt kun vettä taivaalta ovat suanu varmaan enemmän innostuut.

On meillä odotettavissa Karhunvadelma Sonjasta satoa. Kukinnan perusteella! Kuva kukinnasta kaksviikkoa sitten, raakileita nyt tekköö. Verkko on aikanaan laitettava, räksät muuten sen tyhjentää.


Lopuks laitan kuvat kukkien kuningattaresta, ruusuista. 

Kirkonruusuihin kuuluva 'Ruustinna'. Rehevä ja tuuhea voimakaskasvuinen, omajuurinen pensas. 


Kukka tuoksuu hiukan heti auettuaan, Aikasemmalta nimeltään on 'Sanna' ja on löyvetty Kuhmosta

Ranskanruusu Rosa Gallica 'Merveille' Kukkii tuolla mehtäalalla toista kesää ja ajateltiin siirtee se tähän varsinaiseen pihaan. On vähän liian hienostunut ruusu tuonne mehtään, sitten aikanaan.


Puutarhakasvit on nyt myöhässä ja varmaan paahtava +32 asteen hellekkin juhannuksen jäläkeen ressas  kasvustoo. Kärhöt vasta nuputtelloo ja ensimmäisen kerran jätin esikasvattamatta jörkiinin juurakot, kerkiväätkö kukkimaan ensinkään?

Kiitos kun kävit lukemassa!


14 kommenttia:

  1. Kauniisti kukkii puutarhassasi kuivuudesta huolimatta. Täällä länsirannikolla on tullut vettä aika kivasti. On ollut kovia ukonilmojakin. Onpa kaunis tuo lumiunikko. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Aika sinnikkäitä ovat nuo hyvin juurtuneet kasvit. Kyllä ollaan seurattu noita sateita, ja toivottu tännekkin. Nyt näyttää paremmalta meilläkin. Ukkoset on kulukenu tiälläkin ja järvi ja kalliomäki hillihtöö kovimmat ryskeet!
      Mukavoo kesänjatkoa sinnekkin!

      Poista
  2. Hienoa, että saitte sadetta ja toivottavasti sitä tulee pian lisääkin! Puutarha on oma juttunsa, henkilökohtaisesti tärkeä, mutta ruuantuottajien vaikeudet kuivuuden ja muiden haasteiden edessä ovat sitten ihan omassa tärkeysluokassaan, siinä on kiinni ihmisten selviäminen laajemmin. Nyt olisi niin tärkeää saada kotimaista ruokaa ja niin kovin toivon, että tästä kauheasta ajasta seuraisi se hyvä, että kotimainen ruuantuotanto nousisi kukoistukseen, siitä tulisi kannattava ja houkutteleva elinkeino ja maaseutu elpyisi ja ja... nimimerkillä toiveikas optimisti.
    Ihania erikoisuuksia mehtäalalla, ihanaa, kun sitä esittelet niin usein, sillä tuntuu, että siellä kasvaa moni puutarhasi kauneimmista kasveista! No, vaikea noista on valita, hiekkakumpukin näyttää kovin houkuttelevalta.
    Kiitos kun kerroit apilan talvetuksesta, minua on niin harmittanut, että nuo valkoapilan erikoismuodot ovat olleet kovin hankalia talvehtimaan, vaikka tosiaan valkoapilana luulisi, että kestäisivät mitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Nyt on suatu vettä, lisseekin soppii. Immeytyy muahan noppeesti sateet! Oon sanonu, jotta miulle puutarha on kakkos-sijalla. Nautin kauniista kukinnasta ja kasvusta. Mutta tuo ruuantuotanto on ykkösjuttu. Kun vuan suatas päättäjät ymmärtämään tämä asia. Politiikalla suatas ohjattuu tätä hommoo aikalailla. Tuet ruuantuotantoon ja kuka lopettaa viljelyn, pellot vuokralle tai mehälle istutus. Nyt samanverran saa peltotukia, jos niitää sadon peltoon, kun mitä otetaan ruuantuotantoon. Se on väärin. Heinä kasvaa iliman tukiakin jos sitä ei jatkojalosteta. Tuet tuotantoon! Heillä ei oo mitään riskii, heinä kasvaa, satoi tai paistoi. Ei nuoret lähe tähän hommaan näillä ehtoloilla, mitkä nyt on ja syyvään vielä 20-30 vuoden piästäkin. Sinnekkin asti ruuantuotanto pitäs turvata ja siitä eteenkinpäin. Nyt tul sohastuu tätä asioo ja oon yrittäny tätä asiaa tuuva juluki päättäjillekkin.
      Tuo mehtäala on osoittautunu hyväksi, monelle seleviytymisen äärirajoilla oleville kasveille ja siinä on sopivasti valoa ja varjoa. Oon sammoo mieltä siunkanssa. Tässä varsinaisessa pihassa kukkivilla on suurempi osuus ja tuolla mehtäalalla lehdet ja osin kukatkin näyttelöö pääosaa. Aamulla ensimmäisenä tien kierroksen tuolla mehtäalalla! Hiekkakumpu on mukava lisä ja ihmettelen miten siinä kasvit selevivää. Istutuksen yhteyvessä juurelle oon laittanu hiukan multoo, kestää paremmin sitten kuivuutta ennenkuin juuret levittäytyy laajemmalle. Yllätyin ekana keväänä kun tuon apilan kaivoin laatikosta. Oon ottanu sen ruukusta ja istutan siihen multaan sitten. Hyvin on selevinny. Noita apiloita on useammalla värityksellä olemassa ja miel tekis hankkii muitakin.

      Poista
  3. Täälläkin on ollut todella kuivaa, mutta nyt on saatu sadetta muutamana päivänä. Tänäänkin jokunen ukkoskuuro, mistä iloitsen puutarhani puolesta. Toivon sateita myös ruoantuottajille, jotta investoinnit siemeniin ja lannoitteisiin eivät valuisi hukkaan. Saila tuossa edellä jo puki sanoiksi minunkin ajatukseni.
    Ostin kolme viikkoa sitten sinisen kiurunkannuksen sellaisen puutarhamyymälässä nähdessäni. Toistaiseksi se on vielä purkissa, kun kuivuuden vuoksi taimien kastelu on helpompaa ruukussa. Enkä vielä varmasti tiedä, mikä olisi sille sopivin paikka.
    Tutkin tarkkaan hiekkakumpusi kasveja. Minulla on muutamia paahteisia ja ja ensimmäisenä kuivuvia paikkoja, joihin ajattelin istuttaa olosuhteisiin sopivia matalia perennoja.
    Upeat ruusukaunottaret Ruustinna ja Merveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Vesi on tosi tarpeen, toivottavasti nyt ootta sitä suanu. Pellolla kasvustoille on vesi elinehto. Kovasti olin miekin huolissani kun kuivuus oraita koettel. Nyt on parempi tilanne ja noppiisti immeytyy maahan sateet, pohjavedetkin on allaalla.
      Mukava kun löysit sinisen kiurunkannuksen, kannattaa kuivankauden yli pitteekkin ruukussa, kastelun ja paikan varmistumisen tautta.
      Tuohon hiekkakummulle oon kaikenlaisii kuivuutta kestäviä kasveja keräilly. Neljän er väristä ketoneilikkoo siinä on, sulkaneilikka ja rantalaukkaneilikka. Maksruohoja erilaisii, valakomaksaruoho kärsi viimetalavena. Sianpuolukka, mesimarja ja kissankello on luonnosta otettu. Kissankäpälä ja kivikkomehitähti. Lewisia siinä myös viihtyy Noita ajuruohoja on kolomii lajiketta. Käytävä miulla on vielä kitkemättä ja siihen levis jostain pienkukkasta harsokukkoo, mataloo.
      Ruusut on hienoja kasveja, niitä mie vielä hankin lissee. Koivu vuan pittää tulevana talavena kuatoo pois ensin.

      Poista
  4. Kuivaa on täälläkin, sadetta jos tulee niin se on 1-4mm ja tuntuu haihtuvan heti pois. Lumiunikko näyttää kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Toivottavasti on teillekkin satteet osunu. Lumiunikko on kaunis ja nuput aukes yks kerrallaan.

      Poista
  5. Meillä ei kuivuus vaivaa! Joka päivä tuntuu satavan mutta en tiedä, kuinka laajalla alueella sitten. 60km:n päässä on kuulemma todella kuivaa. Maanviljelijöiden puolesta harmittaa, jos ei satu hyvät säät sadon kasvulle. Kotimaisen ruuantuotannon olisi hyvä onnistua erityisen hyvin tällaisina aikoina.
    On sinulla kaikkea jännittävää ja erikoista puutarhassasi! Ranskasta tilaamasi esikko on todella kaunis, vaikka kukinnan ajankohta onkin eri mihin on yleensä esikoiden kohdalla tottunut. Samoin kiurunkannukset mieltäisi äkkiseltään kevätkukkijoiksi, mutta näyttää niissäkin olevan eri aikaan kukkivia lajeja. Hiekkakumpu näyttää kauniilta.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne Kuopion seudulle on sateet täältä meiltäkinpäin kiertäneet. Tuo järvi jakaa sadealueet.
      Oiskohan tuolla mehtäalan varjoisuudella tekemistä näitten kukinta-aikaan? Muutama tilatuista esikoista ei kukkinu vielä. Toivossa eletään. Hiekkakummulla on nyt maksaruohojen vuoro!
      Mukavoo viikonloppua!

      Poista
  6. Toivottavasti daaliasi ehtisivät kukkaan. Helle täällä kyllä vauhditti monen perennan kukkanuppujen tulemista, sadetta saisi tulla meillekin enemmän. Pieniä liruja on tullut, ne eivät paljon pintamaata syvemmälle mene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivotaan, ensimmäisiä nuppuja muutamat daaliat nyt aukovat. Muutama reippaampi sade on tänne saatu, mutta kuivalta maaperä vaikuttaa edelleen! Tulevana viikonloppuna sateita on luvassa, saa nähdä sataako!

      Poista
  7. Sinulla on paljon erikoista perennaa kasvamassa tuo esikko on kyllä ihana. Minä rakastan esikoita ja niitä on minulla aika runsaasti. Nuo hiekkakummun kasvit on myös todella kivoja. Minulla oli vuosia sitten kahta erilaista ajuruohoa mutta ovat vuosien varrella hävinnyt. Ne oli minusta myös sellaisia kasveja mitä pitäisi saada tänne mökille rinteeseen olivat pörriäisten suosiossa aikoinaan kun niitä kotona vielä oli. Ja pioni on suloinen sellaisen kun omistaisi 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monia harvinaisempia perennoja oon ostanu ykköskappaleita ja jakamalla saanu sitten lissääntymään. Olen ihaillu siun esikoita blogissasi! Hiekkakummulla olevat kasvit ihmeesti kukkii hiekkaa juurillaan. Vähään tyytyvät! Ajuruohot kyllä ovat pörriäisten suosiossa. Varmasti menestyisivät mökillännekin ajuruohot rinteessä. Amurinpionin tilasin vuosia sitten Vakkataimesta ja toisenkerran nyt kukki.

      Poista

Sekalaista.

 Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt. Viimeviikon...

Suosituimmat artikkelit