sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Aurinkoa ilmassa.

 'Titi tyy' laulaa tintit meilläkin. Harakat pesäpuuhissa taitaa olla ja oravatkin lemmenleikkejään juoksentelloo peräkanaa.

Lunta meillä vielä on runsaasti. Lorina räystäskouruissa ja syöksytorvissa kuuluu. Pikkusen on vielä sulamatonta lunta tiilikatolla. Mittään kasveja ei vielä pilikistele lumenalta ja hyvä niin, pitkien sääennustusten  mukaan, vielä arktisia viimoja loppukuusta suahaan. Pakkasii jopa 20 asteeseen.


Mehtäalallekkin suap vielä lämmintä vettä sattoo. Meijä muurikin on melekein lumenpeitossa! 

Suojaustoimia on tehty alppiruusuille verkolla ja katajat 'Urho' saivat vanhoista lakanoista huput piälleen. Onneks jo syksyllä nämä katajat kieputeltiin hyvin trikookuteilla ympäriinsä, jos oisivat jiäny märän painavan lumen alle talavella, ois varmasti oksia katkennu ja murtuna. Tuossa suattaa vielä lähemmäks metri olla lunta tienvieressä. Hankikeliä on ollu ja kesti ihan hyvin tehä suojaustoimet joku viikko sitten. 

Lupasin laittoo kuvan tuosta Dentrobium Thyrsiflorum orkideasta kukassa, jos onnistuu. Hyvin onnistu! Kukkatertut valamistu noppiisti, ja kauniisti kukkivat kaksi viikkoa. Uskoa anto tuleviinkin vuosiin. Vuotin tään kuvan julukasuu toisen orkidean nuppujen aukasuun. Tuolla ruukussa oikealla puolella, itäneet koristeporkkanat. Nyt koulittu.

Tämä helokämmeköiden sukuun kuuluva, Coelogyne huettneriana on kiitollinen kukkia joka talavi. Kuhan tää lopettaa kukinnan ja lepokausi alakaa, miun on otettava noita bulbeja pois, mitkä kasvavat ruukun reunoilta yli reilusti. Kallellaan on koko alusruukku, niitten painosta.

Kellarista tuodut kärhöt rupes vihertymään noppiisti. Kasvuharson laitoin alakuun ikkunaan verhoks, jotta eivät shokkii sua liiasta auringonvalosta äkikseltään. Nää ol pakko tuuva kellarista, kun pitkiä valakosii huitukoita kasvo.


Kävin kukkaystävän kanssa Joensuussa 2020 kärhöharrastajan luona, joka ol risteyttäny kärhöjä, ihan miulle uusia värejä ja nimet hiän ol perheenjäseniltä ja ystäviltä lainannu. Nimet on rekisteriin viety Kärhöseuraan. Todennäköisesti Denrologian Seuraan, johon kärhöt kuuluvat. Sain silloin 10 eri lajiketta juurrutukseen. Miulla ei ollu taitoa suaha kuin 4 kasvuun. Ilimeisesti ois pitäny kaikki purkit silloin syksyllä viiä kellariin ja pittee vielä viimekesä, kahtuu sitten syksyllä, kuolleet pois. 

Tuon alemman kuvan 'Sofia Kaisa' on nyt vaille metri ja siinä on kaks kukkanuppuu. Laitoin pitemmän tukikepin ja vuotetaan, minkälainen kukka suahaan. Tuossa ensimmäisen kuvan muut kärhöt on nimeltään 'Lyydia', 'Pilkullinen'  ja 'Saara Emilia'.

Jännästi nää kasvaa, tuo suurimman ruukun 'Saara Emilia' on kaikista eniten ottanu juuresta versoja. 

Nyt on meillä uus penkinpohja kaivettu talon etupuolelle, johon kellarissa on muutamia Kandalaisii ruusuja ja pioneja tulossa. Daalioitakin siihen vois laittoo ja täydennykseks kesäkukkia. Homma siinä vielä on, ennkuin istutuskunnossa se penkki on. Oispahan mukava nähä nämä kärhöt siinä kukkimassa! Yhen pistokkaan nimi ol 'Martta' ja sen oisin suonu menestyvän. Olihan se edesmenneen äitini nimi. Kukkaystäväni ei suanu sitä menestymään ja tämä risteyttäjäkin oli sanonu emokasvi olevan huonossa hapessa ja ruukkuun ottavansa sisälle. Toivottavasti toipuu ja  oiskohan sitten semmonen joka ei menesty meillä hangen alla talavella.


Tulppaaniruukut jotka kellarista tuotiin, kukkii kohta. Kerkiväät ennen Pääsiäistä. Aitauksen tein noihin ruukkuihin jotta eivät kuavu, kun keltasii hujoppia kasvustot olivat alakuun. Nyt ovat ihan napakoita. Perjantaina käytiin Verenpisarat, tämä saviruukussa oleva on suurin. Kaikissa on eläviä silimuja. 

Vanhassa mökissä tulloo tunkuu, pelakuut siirsin toiseen valosaan kammariin. Tuvassa on sitten pienempiä taimia kasvivalon alla. 

Vanhin poikamme oli perheineen talavilomalla tiällä ja kaks viikkoa sitten myö oltiin ristiäisreissulla siellä etelä-Suomessa. Jännitti suorastaan soppiiko kastemekko piälle, kun ikää lapsella jo muutama päivä vaille 3kk. Hihat pikkusen ol kippanat, muuten ok. Tää jylleevä tauti vaikutti siihenkin juhlan ajankohtaan.

Miulla on nyt kevään suuren juhlan alla käsityö meneillään, joka opettaa kärsivällisyyttä. Toivottavasti!


Vuosien saatossa on kerrääntyny pieniä helmiä. Rupesin kutomaan tuolle puumunalle helmistä päällystä. Ohje tuolla ylempänä. Keskikohta on nyt valamis ja piän ja toisen vielä kerkiin ennen Pääsiäistä. Aamulla herreen aikaseen ihan luonnostaan ja ennen viittä istun pöydän ääressä laskemassa helemiä. Heitin vähän hautumaan tään kudelman ja tein pikkusen helepomman välillä. 


Silloin kun meillä ol suklaamunan syöjiä, ol niissä joissakin, tämmönen keltanen sisus. Muutaman siästin ja tämän muovisuojuksen piälle tein tämän. Tuonne päätyyn kun rupesin yhistelemään noita pystynauhoja, tarvihin apukädetkin ja yhessä myö suatiin tää koottuu. Pohjassa on helmistä kerrokset ja kestää pystyssä. 

Helmityöt on vanha käsityömenetelmä. Jo ennen Kristuksen syntymee on helmillä koristeltu ja kauppoo käyty. Helmillä on Venetsian kaupunkiikin pystyssä pietty, huonoon aikaan!


Kiitos kun kävit lukemassa!















19 kommenttia:

  1. Voi että onkin kaunis helmikoriste pääsiäismunalla, ja uusi ihana helmityö tuloillaan! Sinulla on silmää ja taitoa. Ja onpa sinulla myös tuo orkideapeukalo, eikä suinkaan keskellä kämmentä!
    Olipa hyvä ajatus kietoa katajat jo syksyllä, tänä talvena on paljon oksia ratkeillut havupuista ja -pensaista.
    Voi ei, onko noin kovia pakkasia vielä tuloillaan. Tänään on aivan erikoisen lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Hiukkasen haastava ol tuo valamis muna tehä. Muovilla nuljus ja meinasin nuppineuloilla aina sitä kiinnittee. En suanu neuloo painaneeks tuohon keltaseen munaan, niin napakka on. Purkoo pittää aina tuotakin helmikudelmoo. Kun huomoon tehneeni virheen. Mukava on näitä tehä.
      Hyvä kun muistettiin kieputella katajat. Ovat jo niin isoja, jotta siäli ois jos muotopuoliks särkysivät.
      Toivotaan ettei mahottomia pakkasia ennee tulis!

      Poista
  2. Wau tuo orgidea on ihan mahtava kukka, kevään ja pääsiäisen kukka, kun on keltainen,
    ja muutakin pääsiäiseen liittyvää on kuvissasi.
    Luntakin teillä vielä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipsa! Kaunis se ol tuo orkidea. Värit kyllä ol pääsiäiseen käyvät kukkatertuissa. Ei oo ennee pitkäaika pääsiäiseen.
      Lunta meillä on paljon, pitkään vielä sulatellaan!

      Poista
  3. Alemman kuvan helmikoristeltu muna on kuin Fabergén töitä. Sinulla on silmää ja selvästi myös vakaa käsi.
    Dentrobium Thyrsiflorum on upea. Kiitos, että laitoit kuvan. Mietinkin silloin aiemmin, miltä kasvi nuppujen avauduttua näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Kaunis siitä miunkin mielestä tul, tuosta valamiista munasta. Kyllä ne on ollu taitavii, nuo keisarillisten munien tekijät. Monethan niistä ol Suomalaisia.
      Kaunis ol tuo kukkiva Dentrobium, kaks viikkoa kesti nuo tähkät hyvin. Pikkusen tuoksuukin ol. Hyvilläni oon, kun kukat näin omalla ikkunallani!

      Poista
  4. On sulla upeita orkideoja, en edes yritä kirjoittaa nimeä :D
    Hienot kärhötkin. Muistaakseni joskus kävin, oisko ollut Avoimet puutarhat, eräiden kärhöharrastajien luona Linnunlahdella päin. Aivan upea harrastus! Nyt sinä jatkat, toivottavasti menestyvät.
    eipä taida mulla enää tuo helmikoristelu sujua. Pitää olla hyvä näkö ja tarkka käsi. Hienoja töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Orkideat on upeita, ja kukinnasta ei voi olla aina varma.
      Todennäköisesti samalta harrastajalta sain nuo pistokkaat, missä siekin oot käyny Linnunlahdella. Kovin olivat vielä innokkaita, vaan ikä heillä rajottaa hommoo.
      Tihrustoo suapi noissa helemissä välillä, ja lamppu on oltava hyvä. Neulakin pittää olla aika ohkanen. Helmityötkin on kauniita. Junassa näin eteläsSuomesta tullessani, helmikoristellun laukun. Siihen ol lilja tehty ja sitä ois mukava kokeilla. Saisin noita erilaisii helmiä käytettyy!

      Poista
  5. Ihanaa kun laitoit kuvat kämmekästä ja orkideasta. Aivan upeaa kukintaa. Hyvä tapa huputtaa nuo havut jo syksyllä. Minun täytyy tämä pitää mielessä ja silloin voisi todella myös käyttää vanhoja lakanoita. Helmitöitä en ole koskaan edes yrittänyt tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Hieno ol tuo kukinta. Noitakin orkideoja on niin mahottoman monta lajjii olemassa, pikkusen eksoottinen kukkija.
      Nuo huput laitettiin nyt maaliskuun alussa. Syksyllä kieputeltii oksien tukeminen. Onneks muistettiin se tehä, ois ollu harmi jos lumi ois katkonu oksia. Lakant on ihan hyvä suojoomaan porottavalta auringolta.
      Helmityötkin on mukavia tehä!

      Poista
  6. Onpas hienot orkideat! Hauskasti tuossa ensimmäisessä kukinnot kaareutuvat alaspäin. Jälkimmäinen on niin siron näköinen verrattuna edelliseen. Kärhötkin hienosti kasvussa. On jännittävää nähdä niiden kukat, kun eivät ole mitään peruslajikkeita. Yritin viime kesänä risteyttää itse omia kärhöjäni, mutta pölytys ei oikein onnistunut ja nekään harvat siemenet, mitä kukkiin lähti kehittymään, eivät ehtineet lähellekään kypsiksi ennen syksyä. Uusi yritys tänä vuonna.
    Ei olisi ensimmäinen kerta kun maaliskuun lopussa tai huhtikuun alkupuolellakaan on jopa se -20 astetta pakkasta. Parempi vain, jos on vielä lunta kukkapenkeissä suojana. Meilläkin on lunta katoilla, varjon puolella aika paksultikin. Lorina kuuluu ränneistä pitkälle iltaan saakka, vaikka lämpötila olisi jo tippunut pakkaselle. Tummat kattotiilet varaavat niin hyvin lämpöä.
    On sinulla kärsivällisyyttä noiden pikkuriikkisten helmien kanssa! Hienoa jälkeä kyllä tulee, oikeat taideteokset. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Ol suuri yllätys miulle tuo Dendrobium orkidean kukinta. Vuati sen mahottoman kurimuksen kukkiakseen. Tuo kärhöhomma onkin jännä nähä, mitä niistä tulloo. Ihailen tätä pariskuntaa, jossa miehellä on taito näitä risteytellä. Siullakin varmasti taito riittää kokeilla ja suaha onnistumaankin tuo pölytys, sen mie mieluusti heitän toisten tehtäväksi!
      Kyllähän se on mahollista vielä maaliskuullakin koviin pakkasiin, vielä huhtikuullakin. Kasvien onneksi lunta on paljon vielä.
      Kärsivällisyyttä on hyvä harjotella, radioo kuuntelen aamulla hiljasella ja ajatukset pittää pittee työssä kun tien noita. Vuosia sitten oon helmillä koristellu yhen munan aiemmin.
      Aurinkoista viikkoa sinnekkin!

      Poista
  7. Teilläkin lunta vielä riittää. Kauniisti kukkivat orkidea ja kämmekkä ja onpa kiva nähdä millaisia kärhöjä kukinnaltaan onkaan tulossa.
    Tosi kauniisti toteutettu pääsiäismuna ja helmikudos.
    Mukavaa loppukuuta sinulle Ulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Lunta meillä riittää ja lissee sataa melekein jokapäivä. Nuput pullistuu kärhöissä ja oon toiveikas kukista. Mielenkiintoista ois nähä ne.
      Oon kahellu noille pääsiäismunille lisää uusia ohjeita netistä, ei löyvy oikein kunnolla. Jatkan ehtimistä.
      Mukavoo loppuviikkoa ja huhtikuun alkua.

      Poista
  8. Kyllä on kaunis pääsiäismuna <3 Tuollaisen tekeminen vaatii kärsivällisyyttä ja taitoa! Täällä paistoi eilen aurinko. Siitä tuli niin hyvä mieli. Kauniita huhtikuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Kyllähän siinä tarkkana suapi olla, kun noita helmiä pujottelee. Meillä on ollu hyvin vaihtelevat säät, välillä aurinko paistaa ja lumikuuroja välissä. Toivotaan lämpenevää ja lumetonta aikoo. Mukavoo huhtikuuta!

      Poista
  9. Kiitos ihanasta ja monipuolisesta postauksesta! Tsemppiä kevättöihin. Hyvin olette kasvit suojanneet; meillä taas ei ole tehty juuri mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritavuoren juurella! Mukava kun tykkäsit postauksesta. Kyllä nyt kaikenlaisii hommia riittää, kansalaisopiston trikoo- ja farkkukurssi vielä tälläkuulla on pääsiäisen lisäks ohjelmassa. Hankikeli on helepottanu tuota suojaus toimenpidettä!

      Poista
  10. Oot kyllä taitava nuaren kämmeköörenki kans. Komiasti kukkiivat. Kärhöt näyttäävät lupaavilta. Taitaa tällä hetkellä olla jo aikamoone viirakko.
    Onko viälä lunta? Heitin sua haasteella.

    VastaaPoista

Sekalaista.

 Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt. Viimeviikon...

Suosituimmat artikkelit