sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Metsäpuutarha

Alakuun kuva tältä aamulta, järvestä jiät lähti eilen, Anttilanlahteen tuuliainen paino ne.


Meinasin nyt esitellä vähän tuota meijän mehtäpuutarhan tekemistä!

Tämän mehtäalan tarina meillä alakaa tämän vuostuhannen alussa. Naapurimme Seppo tul meille ja ilimotti meinoovansa jiähä eläkkeelle ja luopuvansa pelloistaan ja osin mehtämaistakin ja tarjos näitä maitaan meille ostettavaks. Ei tarvittu miettii sitä assiita ja kaupat tehtiin lokakuulla 2001. Seppo ol meille rajanaapuri ja tämä myllättävä mehtäala on peltojen välissä oleva n.2000neliön ala. Seppo ol tiettäny siitä savotan vanhasta koivikosta ja siihen ei mittään puuntaimia oltu istutettu, luontasesti siinä kasvo leppä, koivu ja pihlaja, Korpipaatsamookin on. Mua on muheva, leppä ei huonossa muassa kasva, osin kostiimpoo lehtomaista mehtee ja toisessa reunassa kasvaa luontasesti mäntyy, joka muuttuu sekamehäks, kun loivoo rinnettä noustaan ylöspäin. Rannan ja tämän alueen välissä on vanha kuusikko. Ala on entistä järvenpohjoo.


Tässä on alakutilanne tienvierestä. Kaikki kuvat on melekein tuosta järvenpuol reunasta.

Lehtipuusto peitti järvenpuolelta alueen tihhiinä viidakkona, puikkelehtiminen ol kulukiissa. Se ol joutoaluetta metsätaloussuunnitelmassa. Sepolla hevonen siinä ol kuleksinu aikanaan. Kun ruvettiin tätä taloa tekemään, vesiosuuskunnan vesiputket vejettiin tuon alueen läpi ja mahottommii kiviä nous jo sitä tehessä. Kun 2010 tilallamme tehtiin sukupolvenvaihdos ja Ville otti tilan haltuunsa, jäi tämä ala hänen muakseen, ei pyykeillä käyty erottelemaan. Ympärillä oleville mehille tehköön mitä haluvaa ja tällekkin alalle meijän jäläkeen. Lupa kysyttiin mehtäpuutarhalle ja se suatiin.
Rakentamisen aikana jo pohittiin, mitä tuolle alueelle tehtäs. Kun siellä kulettiin ja puntaroitiin vaihtoehtoja, ol selevä jotta siinä on savotta ensin tehtävä roskapuun suhteen.


Pekka raivoomassa risuja, paksummat puut jo on raivattu pois, lokakuuta 2017
Samana syksynä tilalla alako säilörehusiilojen pohjien raivaus ja sieltä tuotiin siilojen tieltä vajaan kymmenen vuoden ikäsiä douklaskuusia tähän kasvamaan. Olin ne siemenestä kasvattanu ja muatilalle istutettiin osa mehtään ja pihapiiriin ja loput 5kpl. tänne.


Paksusta pahvista taimitassut ja haketta niihen piälle. Tukikepit kaikille laitettii.

Muutama talavinen kuvakin, Risuaitoo alotettiin sillon -17 syksyllä, materiaalii ol runsaasti. Nyt on aitoo melekein 40m ja tuonne peräosaan uutta meinataan tehä. Pätkä näkkyy tuolla puitten takana.




Monta kertoo savu on tiurunnu, kun kantoja ja risuja on poltettu. Pekka kangella jumpus noita kantoja isoja kasoja.
Alakuun meillä ol meininki tehä kaikki lapiolla ja rautakangella, homma osottautu mahottomaks, kivisyyden ja puitten juurakoitten tautta. Villen rakennusmies Jani autto alakuun pienellä kaivurilla meitä tuolla kuusikon reunassa. Joka kohassa kivveen lapio kalahti kun kaivettiin.

Ensiks tehtiin kompostialue. Kuva on tuolla muurialueen kuvissa. Suatiin kaikki nyt rinnakkain. Pohjina on vasikkakarsinoitten vanhat betoniset pohjaritilät. Sitten käytiin pohjoo perkoomaan ja sieltä löyvettiin AARRE!




Nämä kivet kun löyty, piätettiin siästee kaikki kivet er rakenteisiin. Olivat tiukassa ja ei nytkähtänykkään kaivurilla. Liekkö peruskallioo. Näistä on kuva kun kasvillisuutta on ympärillä.


Viime keväänä Ville toi ison kaivurin ja sillä hautas isoja kantoja ja asettel muutaman kiviröykkiön haluamallaan tavalla. Ol sitä mieltä, jotta meijän ikä ei riitä kuokkimaan tuota alloo ja tottahan se nyt jäläkikätteen ajateltuna olkiin. Iso kiitos molemmille kaivurmiehille ja vieläkin silimä kostuu miten kultanen poika on, kun meitä ajattel, vaikka ihellään on työtä ihan liian kanssa.





 Kivimuureja käytiin tekemään jo 2018 ja nää meijän hommat on rönsyilly tehessä.


Rusokki on tuossa muurin piässä kasvamassa ja kiitollinen kasvi on. Juoppo lämpimän aikaan ja talavettoo koitin, ei taija herätä kasvamaan. Nokkakärrit ostettiin ja niillä aika isojakin kiviä siirreltiin. Ollaan ihan kivenpyörittäjiä ja monet hanskat kulu puhki. Tuon alimmaisen kuvan muurin toisellekkin puolen tulloo tuo kiveys, kuhan keritään se laittoo.



Tästä tulloo nyt kilometrin pitunen kirjotus jos en toppoo tätä nyt, jatkan seuraavassa postauksessa tiilimuurista ja kasveista enempi. Ei kaikki kivet oo vielä käsitelty ja rannasta syksyllä hilattiin niitä tällekkin alalle lissee. Mikä siinä oikein onkin kun kaikkia puutarhureita kivet taitaa kiinnostoo!

Käytäviä varmaan osa ainakin jätetään piällystämättä, sammalta on käyny kasvamaan tuossa kuusikon reunassa, ja kun ei tuossa kulutusta niin mahottomasti oo, suattaa sammal siinä pärjätäkkin. Kompostialueen edusta pittää ainakin jollakin materiaalilla kattoo.

Olin niin etevä, jotta poistin tuolta yläreunasta kuvan ja en ruppii sitä nyt asentammaan ennenkuin julukasen tämän. Hävivää vielä tääkin😪

Kiitos kun kävit lukemassa blogini!




22 kommenttia:

  1. Voi jukra kun on hieno! Tuossa ei ole työtunteja laskettu ja uskon, että jokunen hanskapari on puhkikulunut noitten kanssa jumpatessa. Kivet on hienoja mutta meidän puutarhaihmisten mielestä ne yleensä kasvaa väärässä paikassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka! Aikoo on männy, ollaan koissa viihtyvee porukkoo ja tuolla alalla on työskennelty. Outuuhan se noitten kivien kanssa on ollu, viljelijäuralla niitä vihattiin pellossa, nyt vielä lissee haalitaan! Ylleensä se lapio kiveen kalahtaa joka paikassa muuallakin!

      Poista
  2. Kivet kiinnostaa ainakin tätä puutarhuria kovasti! Ihania kiviä löysitte ja teitte hienot asetelmat! Metsäpuutarhoista pidän myös kovasti. Minullakin pienen pieni sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivisen Vilma! Metsäpuutarha on mukava kohe, mylleejille ja kävijille! Mukava kun siullakin on semmonen, pienikin on kaunista!

      Poista
  3. Kyllä olette aikamoisia kivien pyörittäjiä. Upean alueen olette ahkeroineet. Meillä mökillä on aika vähän kiviä yleensäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Paljon noita kiviä tuolla alalla ol ja kivimuuri ajateltiin olevan hyvä paikka niitä suaha vähemmäks! Tämä meijän seutu on kivistä, rinnepellotkin on, kiviä on kerätty ja raunioita tehty vuosiensaatossa!

      Poista
  4. Kivenpyörittäjän kylä tai ranta ainakin. Hienolta näyttää. Siellä sitä kiviä riittää. Niitä kasvaa varmaan pellossakin :))
    On se mukava kun on tuollasta hommaa mitä suunnitella, eikä ihan heti lopu kesken.
    Jatkoa oottelen täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Oon kuulu, kun Jumala lähti kivirekkii Kiteeltä, Liperiin viemään. Kuatu se Rääkkylään. Legendahan tuo varmaan on, vaan kiviä löytty näiltäseuduin runsaasti. Vuosia männöö, ennenkuin tuo ala on valamis. Jos terveenä kestetään!

      Poista
  5. Upean näköistä jälkeä ja mitä kiviä! Kyllä kelpaa, kun on kiviä, koneet ja vielä tilaakin laitella. Hieno on ja paranee vain koko ajan. Lisää postauksia vaan metsäpuutarhasta :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Tuo ala sai meijät innostumaan kovasti. Sanottiin pojalle, jotta hänen hommiaan ei sua häiritä tää ala, vaan mielellään otettiin apu vastaan. Oon nyt ajatellu, jotta hyvä kun ei istutettuu mehtee tuossa ollu. Ois jiäny mehtäala tekemättä! Erikoisen pyöreitä on nuo muutamat isommat kivet. Kyllä laittelen postii ja kerron lissee :) Samoin mukavoo viikkoa!

      Poista
  6. Upeita kivijuttuja olette tehneet 😊 Itse olen aina tykänny kivistä pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Kivet on puutarhassakin mukavia. Meille tiällä mehtien keskellä on luonnonkivet mieluisia!

      Poista
  7. Metsäpuutarhassanne onkin kivi poikineen ja alue näyttää tosi kivalta. Onneksi olette saaneet pojaltanne suurta apua projektiinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Kiviä on runsaasti ja kokojakin on erilaisii. Tekemätön homma ois ollu tuo kantojen poisto ja muanmuakkaus iliman kaivurii. Pihlajan ja lepän kun sahas poikki, rungosta ol tulossa monta piiskoo. Ainu ratkasu ol kannon ylösnosto ja tiukassa olivat. Näin suatiin brojekti etenemään rivakasti.

      Poista
  8. Teidän metsäpuutarhanne näyttää huippu hienolta,kivet,niillä saa ihmeitä aikaan,kauneutta ja karua,samaan penkkiin;))
    Mukavia kevät touhuja;)Sinulle Ulla;)
    Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kivet on mielenkiintosia ja kauniita. Penkissäkin mukava lisä ja reunukset kivillä kierretty on tukeva ja ei happane.
      Mukavia keväisiä päiviä siullekkin Liisa:)

      Poista
  9. Tuo murteesi on niin tuttua, kun itekkin puhun samanlaista, karjalan murre ja savon murre poikkee jonkin verrran.
    Se on mukava kun saa laittaa kaikkee kasvamaan ja tehä kaikkee omassa pihassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piritta! Tähän murteeseen sitä on synnytty! Omat vivahteensa on tiälläkin seuvuilla ja savolaiset ne vasta viäntääkin. Savosta on meillekkin tullu jotain murteeseen.
      Kyllä kasvien kasvattaminen on mukava assii ja etenkin kun suap omassa pihassa touhuta!

      Poista
  10. Voi miten tuttua! On tainnut teidänkin kohdalla jääkauden massat sulaa tiputellen isoja kiviä tiluksille, meidän kohdalla kävi samoin! Mielenkiintoinen loputun prodekti jota on mukavaa ja mielenkiintoista lukea! Samaa hommaa tehdään täällä meillä! Aina se lapio kiveen kolahtaa, niin tuttua! Onneksi saitte koneapua, sitä meilläkin oli - ei kangella ja lapiolla ollut mitään asiaa maasta nousevien järkäleiden siirtoon!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Saila! Jiäkaushan se on muovannu näitäkin rantoja ja kiviä riittää! Kyllä siinä tovi aina vierähtää, ja uusia suunnitelmia aina putkahtelloo. Onko teillä mehtäala vai minkälainen pohja on työn alla? Suunnaton apu ol tuosta kaivinkoneesta ja traktorista!

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis tuo metsäpuutarhanne! Paljon olette työtä sen eteen tehneet ja lopputulos kyllä palkitsee. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Tuas etenöö tuo mehtäala tänäkesänä. On ollu työtä tuossa alalla, vaan kyllä se palakihtoo kuhan aina joku kohta suahaan valamiiks!
      Hyvää toukokuun viikkoa!

      Poista

Pienillä askelilla kevät etenee.

Kovin on ollu kylymee, vielä luntakin varjopaikoissa näkköö. Puutarha kuitenkin on lumeton ja järvestä jiät lähti 9päivä  toukokuuta.  Kärhö...

Suosituimmat artikkelit