torstai 6. syyskuuta 2018

Lempikukkani

Sain tämän haasteen Tuulikilta,  Kukkia ja koukeroita blogista.
Haasteen ol laittanu alulle Maatiaiskanasen elämää blogin Hilu.

Vaikii ol nimetä yhtä lempikukkoo. Kaikki on niin suloisia kukkiessaan ja jokkaisesta ilahtuu kun kukkansa näyttää.
En mahottomasti tarvinnu miettii, kun päädyin kesäkukkaan. Yksi on ylitse muiden.
               
                                                    KESÄASTERI

Rakkaus tähän kukkaan on peräsin jo neljänkymmenen vuoden takkoo. Ja on seurannu minnuu näihin päiviin asti. Kävin emäntäkoulun Lieksassa Tiensuussa. Siellä ol koulunjohtajana ja puutarhapuolen opettajana Kaarina Linnove. Hänelle Puutarha ol ykkösjuttu. Niin antaumuksella hiän opetti sitä.
Opetus tapahtu teoriassa ja käytännössä ja kun olin ylleislinjalla ol meillä puutarha- ja maatilaopetusta enemmän kuin tallouslinjalaisilla. Muatilalla kasvo perunat ja muut juurikasvit, hedelmät ja marjat puutarhalla. Muistan ruokalassa olleen juureksista ussein raastetta ruokapöydässä.


Silloin koululla kasvatettiin kaikki kasvikset ja kukat ja niitä ol paljon.
Lasinen kasvihuone ol käytössä ja siellä opeteltiin kesäkukkienkin kasvatus siemenestä asti.
Joulutulppaanit hyödettiin ja ensimmäiset keltaset leikkonarsissit koululta vein kotpihhaan piäsiiseks.
Niistä opeista oon ikkuisesti kiitollinen ja tämä postaus herätti muistot pintaan, pit ihan sen aikasii valokuvia fiilistellä.

Kun Kinnulan tilalle tulin emmänäks, joka kevät asteripurkit pyöri huushollissa. Ja Rannanpihassa sama homma jatkuu.


                                     Kahta er esikasvatettuu lajjii kevväisessä kukkapenksissä.

Esikasvatuksen alotan huhtikuun alussa ja kylyvän lannotettuun turpeeseen hajakylyvönä. Koulin kennoihin, edelleen turpeeseen. Koulimisen jäläkeen  siirrän valosaan ja viileämpään. Meillä se paikka on vanha mökki, jossa patterit ja varroova takka lämmitttää tarpeen mukkaan. Myöhemmin ruppiin kasteluveden mukana antamaan lannotetta.

                       

Lajikkeitahan asterissa on monia, yksinkertasii ja kerrattuja ja vaikka minkävärisiä. Korkeuksiakin on monia.


Tuossa keltasessa ja tässä alemmassa kuvassa lajike 'Semi-Tall mix' sekotus er värejä  Korkeus puolisen metrii.


                  Lajike 'Fanal' sininen ja ylimmässä kuvassa maljakossa, 'Fanal' vaaleanpunanen.

Siemenissä itävyys on ylleensä hyvä. Poikkeus vahvistaa säännön, kylyvin vuos sitten kevväällä ostamiani siemeniä, Kesäasteri 'Kingsize Appeblossom' tänäkin vuotena. Yhtään tainta ei tullu, vaikka itävyys pussissa on vuuvelle 2019 asti. Oiskohan tullu erreys ja jiäny miulla pussiin. On kaunis ja isokukkanen hento vaaleanpunanen/liila. Kunkin lajikkeen siemenpussi riittää ussiimmaks vuuveks. Muutaman taimen hinnalla suap siemenpussin ja paljon taimia. Tänävuonna miulla ol esikasvatuksessa neljee lajjii, joista taimet sain. Istuttanu oon jokkaiseen kukkapenkkiin, mihin on tyhjä kohta jiäny.


                           Yksinkertanen 'Palette'. Kestää tanakasti pystyssä ja korkeutta 40-50cm.

Asteri on kaunis ja kestävä syksypuolen kukkija. Kestää maljakossa pitkään. Nytkin vietiin kaksviikkuu sitten haudoille kimput ja alakuviikosta käytiin kauppareissulla kahtomassa niitä, olivat vielä ihan kunnossa.
Ei oo milloinkaan ollu mittään kasvitauteja tai tuholaisia.

Miusta asterit on heleppoja siemenestä, esikasvatettavia. Eivät oo mahottomia nirppanokkia paikasta. Tuossa sekotuksessa näissä kuvissa, on senverran painavat kukat jotta oon vähän tukinarruu laittanu. Kylymeekin sietäät kohtuullisesti, eikä sadekkaan kovasti pilloo niitä.

Suosittelen kasvattamaan näitä, jos on paikat missä soppii olemaan taimipurkit.

Miulla aina rönsyvää nää jutut, nytkin noista kouluajoista. Meistäkin sisaruksista neljä käy tuon opinahjon, vaikka muut koulut suuntautu muille aloille.

Haasteen lempikukasta laittasin etteenpäin. Sehän voip olla mikä tahansa kukka. Seuraaviin blogeihin!

Ritavuoren juurella.
Vaarin torpan puutarhassa Pirkolle.
Elämää erimuodoissa Irmalle.

Ottakeehan haaste vastaan, mukava ol tätä kirjotella. Vastatkee milloin kerkiittä ja halluutta.

Laitampa tähän kuvan isosta toukasta, on Puuntuhooja nimeltään ja nous tuohon roksin piälle, mehän reunasta.


Ihan nätin näkönen ja tosi kookas, miun etusormen kokonen. Perhonen on hämärä- ja yöaikaan lentävä. Kooltaan isohko harmahtava. Sitä en tiiä mitä puille tekköö!

Mukavia syksysiä päiviä teille lukijat!
Ja kiitos kun kävit.










34 kommenttia:

  1. Oikein kaunis valinta, joka kukkii pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En monta noin pitkään kukkivoo leikkoa tiiä!

      Poista
  2. Kiitos Ulla haasteesta! Oma valitasi on mainio, sillä liian harvoin tällaiset yksivuotiset pihamme sulostuttajat pääsevät ykkössijalle. Upeat ruusut tai pionit voittavat. Asterit ovat ihanan värikkäitä ja helppoja kasvattaa, kuten toteat. Sinun kohdallasi astereihin liittyy vielä muistot kouluajoista, joten niistä tulee vielä merkityksellisempiä. Nytkin sinulla on monipuolinen värivalikoima kukkimassa.
    Eläköön asterit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Mukava ol tähän haasteeseen vastata. Asterit on suotta jiäny vähemmälle huomiolle ylleensä istutuksissa. Julukiset istutuksetkin saisivat ottoo valikoimiinsa asterit!

      Poista
  3. Oli mukava lukea, mistä syystä asteri on lempikukkasi. Eikä ollenkaan huono valinta! Olet käynyt nuorena siis varsin hyödyllisen koulun. Opit kantavat koko elämän ajan.
    Kiitos haasteesta, johon olen tosi jo vastannut joitakin viikkoja sitten. Kiitos kuitenkin kun ajattelit minua! Mutta joku toinen voi ottaa haasteesta kopin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavat muistot jäi kouluajoista ja hyödylliset opit suatiin. Niillä männään vieläkin.
      Oonhan mie lukenu siunkin postauksen lempikukasta. Livahti vuan mielestä jo.

      Poista
  4. Olet saanut mahtavat eväät puutarhaharrastukseen koulusta, ja varmaan oli hyödyllinen opiskelu muiltakin osilta! Olen kerran kasvattanut kesäasteria, mutta en saanut sitä ikinä kukkaan asti. Hirmu huono olen kesäkukkia kasvattamaan, elleivät ne ole sellaisia, joiden siemenet voi viskata avomaalle. Pirkko Koveron tavoin minustakin on mahtavaa, että valitsit yksivuotisen. Muistan puupostauksestasi, että pidät kovasti puista, olisit voinut valita jonkun puunkin - vaikka ne eivät niin "kukkia" olekaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Siihen aikaan tuossakin koulussa opetus ol monipuolinen ja hyvä. Mikähän män pieleen kasvatuksessa. Tulloo joskus huteja tiälläkin.
      Kyllä on puu-rakkauttakin tiällä. Vois joskus kirjotella niistäkin!

      Poista
  5. Asterit ovatkin hyvin kauniita! <3
    Komea on tuo puuntuhoajan toukkakin!

    Hehkuvan lumoavaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Asterit on kauniit.
      En ennen oo nähnykkään tuommosta toukkoo, kaikenlaisii niitä onkin.

      Mukavoo syksyy siullekkin. Teillä ei syksyy siellä lämpimässä taija ollakkaan erikoisemmin!

      Poista
  6. Asterit ovat erittäin kauniita!Hienon kukan valitsit:)
    Kestävä maljakossa,ulkona ja sisällä:)
    Oikein Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Tuo kestävyys on yks parraista ominaisuuksista asterissa.

      Hyvvee viikonloppuu sinnekkin!

      Poista
  7. Tällaiset kasvien taakse kätkeytyvät tarinat ovat mukavia ja nostavat ihan uudenlaisen kiinnostuksen yksittäistäkin kasvia kohtaan. Hatunnoston arvoinen asia valita lempikukaksi kesäkukka. En ole koskaan asteria kasvattanut, vaan sait minut innostumaan (toivottavasti vielä kylvövaiheessa muistan).
    Hienon näköinen ötökkä, vaikka tuholainen onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Mukava kun kiinnostuksen herätin. Kevväällä on kaikenlaista siementä niin paljon tarjolla, joku voip unohtuu.
      Ol kyllä kooltaan kommii tuo ötökkä, kaikenlaisii niitä onkin.

      Poista
  8. Ihanan kukan valitsit Asteri on tosi kaunis. Minullakin on ollut muutama vuosi sitten
    samallaisia astereita siemenet ostin virosta hyvin ne kukkivat. Kiitos Haasteesta Ulla otan sen mielelläni vastaan. Ihania syksyisiä päiviä sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Ihana kukka on asteri, virossa varmaan on samoja kasveja mitä meillä. Mukava kun otat haasteen vastaan.
      Mukavia syyspäiviä siullekkin.

      Poista
  9. Ihanat lapsuusmuistot tulvahtivat asterista mieleen :)

    Sylin täydeltä onnea isoäidille vauvan syntymän johdosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina onnitteluista. Mukava kun toi muistoja asterit.
      On mukava seurata uutta elämee ja hänen kasvuu ja kehitystä.

      Poista
  10. Kiva oli lukea kukkamuistoistasi ja tuo Asteri on kyllä kaunis kukka! Ensi vuonna on kyllä pistettävä muutama asteri penkki kasvamaan, niin kivoilta näyttää:) Leppoisaa viikonloppua ja ihanaa alkanutta syksyä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suosittelen kasvattamaan noita astereita. Penkki on varmasti kaunis kuhan kukassa on.
      Mukavoo viikonloppuu ja kaunista syksyy siullekkin.

      Poista
  11. Olipa kiva postaus! Hieno lukea tarinaa kukasta, mikä on merkityksellinen muutenkin kuin kauneutensa vuoksi, ja jolla on tarina kerrottavana. Sinulla onkin tähän kukkaan erityinen suhde jo vuosikymmenien takaa. Asteri onkin mitä parhain kesäkukka pitkään jatkuvan kukintansa vuoksi, monien muiden hyvien puolien lisäksi.
    Tämmöiset haasteet ovat mukavia lukea, ja yllätyksellisiäkin.
    Hieno juttu kun otit haasteen vastaan ja laitoit sen eteenpäin!
    Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! On merkityksellinen miulle tuo asteri, ja sitä kautta koko kouluaika.
      Mukavia on nämä haasteet ja niihen vastoominen.
      Mukavoo syyskuun jatkuu!

      Poista
  12. Blogissani on sinulle haaste. Käy kurkkaamassa ja nappaamassa ilman mitään kiirettä tai velvoitetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between haasteesta. Mukava miettii tähänkin vastauksia. Tita/Unelmia ruusuista lähetti myös tämän haasteen ja vastoo teille kummallekkin yhtä aikoo. Ei oo ennen tullu mietittyykään mimmonen puutarhur oon.

      Poista
  13. Kyllä kukkii sullaki asterit hianosti. Ei ihime, että ovat lempikukkias, ku non ollu mukana nuan monta vuatta. Ompas toukalla makia färitys.
    Käy kurkkaamas gmailia, olis postia sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Oiskohan meillä sama sekotus tuossa asterissa. On vähän retvakampi kun nuo yksväriset. Ihmeellisiä toukkia ja lentäviä pörriäisiä oon tänä kesänä nähny!
      Miepä käyn kahtomassa gmailia.

      Poista
  14. Kiitos paljon tästäkin postauksesta, en minä edes älynnytkään, miten mainio kasvi asteri on. Tiensuun Emäntäkouluhan on legendaarinen, todella monella tuntemallani ihmisellä on sinne jonkinlaisia yhtymäkohtia. Onko se sama kuin Märäjälahti joka on nyt eri käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka. Kyllä on Märäjälahti. Emäntäkoulun ja kodinhoitajakoulun jäläkeen siellä ol joku sosiaalialan oppilaitos ja viimemmäks mitä oon kuullu, pakolaisii. Nyt en tiiä mitä siellä on. Ol hieno ja arvokas oppilaitos ennenmuinoin!

      Poista
  15. Tosi kauniin kukan valitsit! Minäkin näin tänä kesänä ensimmäistä kertaa tuollaisen puuntuhoojan toukan. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu. Asterista monet tykkevää! En oo miekään ennen tuota toukkoo nähny. Onkohan uus tuhohyönteinen meillä? Mukavoo viikon jatkuu.

      Poista
  16. Asterit ovat ihania. Kestävät maljakossa kauniina tosi pitkään ja ovat lisäksi helppoja siemenestä kasvatettavia.

    Kaunis, mutta pahamaineinen puuntuhoojatoukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Asterit on ihania. On parraasta piästä noita kesäkukkia, ja hyvä kun syksypuoleen ovat värinä kukkapenkissä.

      Tuo toukka on miulle ihan uus tuttavuus.

      Poista
  17. Asteri on erikoinen mutta loistava valinta juuri näillä kriteereillä mitä kirjoitat. Itse en ole koskaan kasvattanut niitä mutta kun minulla on jäänyt nuo kesäkukat muutenkin kasvattamatta vaikka suunnittelen silti joka vuosi. Ostanut olen torilta kyllä monta kertaa ja kestäviä on maljakossakin .Kiitos sinulle mielenkiintoisesta lempikukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Mukava jos sain kipinän asterin kasvatukseen heräteltyy! On hyvä syyspuolen kukkija, ja lajikkeita on monia mistä valita.
      Mukavia syyspäiviä.

      Poista

Sekalaista.

 Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt. Viimeviikon...

Suosituimmat artikkelit