En nyt toteuta tätä ihan alakuperäsellä tavalla. Tien 'mini' version aakkos kirjahaasteesta!
Esittelen puutarhakirjojani ja käsityökirjojani. On niitä jonkinverran ajansaatossa kertynytkin ja osan oon laittanu kiertoon. Näissäkin on kirjoja, joihin tulee tartuttuu useasti! Pitkähkö postaus!
Nuorempana kävin kirjastossa usein ja luin paljon. Pojille lainattiin heille käypiä kirjoja ja ihelleni kaunokirjallisuutta pääasiassa. Työ maatilalla ei liikoja aikoja kirjanlukemiseen antanu. Mutta kun maatalouslomalle jäin, luvin iltaisin yöhön asti. Sunnuntai yleensä pyhitettiin ja kirja oli käsissä. Työhän oli 24/7 ja aina ol jotain tekemistä pellolla tai navetassa. Kiihkeät tilan rakennusvuodetkin veivät aikoo. Vuodessa oli lomaa n. 20pv, siinä oli vapaapäivät. Pojille lukeminen ennenkuin oppivat ite lukemaan vei illalla aikoo ja nukutti jo ihteenikin kun se operaatio ol suoritettu, hyö kun ovat iltaunisii ja aamulla aikaseen ylös. Se tapa on meilläkin.
Kirjaston kirjoista tul Catherina Cooksonin Tilly Trotterit, Emily Bronten Humiseva harju, Enni Mustosen kirjat ym. jären tuttavaks. Oon ajatellu, jotta nythän mie joutasin tuas lukemaan ja meijän kunnassa on loistava kirjasto. Omaksi en halluu käyvä kerreemään, vaikka joululahjaksi ostan kirjoja näille miespuolisille lahjan saajille.
Miulla ei kirjat oo hyllyssä. Isäni valamistama penkki on yläkerran aulatilassa ja siihen pinoon oon keränny kirjani ja säilytettäväviä lehtiä. Vanhimmat lehet on kannellisiin laatikoihin hillottu, penkin alle. Karsintoo kovasti lehtien suhteen pitäs tehä, oon mm. kotipuutarhalehtii tilannu 1980 luvulta lähtien. Joitakin puutarhakirjoja löytyy varmasti noista kirja- ja lehtipinoista muitakin kuin tässä esittelyssä on.
Esittelen nyt muutamia näistä!
Nuorin ja vanhin. Kun kirjakaupassa näin tämän Hemulin kasvion, heti ostin. Ei ihan puutarhakirja oo, mutta melekein. Ajatuksena on tehä poikani lasten kanssa kasvio. 6v. tyttö varmaan jaksaa keskittyy tähän hommaan tulevana kesänä. Miekin oon tehny koulussa kasvion. Lainoonpa tähän kirjan etusivulta Tove Janssonin tekstin.
"Ja Hemuli levitti hameensa näyttääkseen heille
ensimmäisen löytönsä. Mullan ja lehtien joukossa
oli pieni, kalpea kevätsipuli.
- Gagea lutea, Hemuli sanoi ylpeänä. - Kokoelman
numero yksi. Virheetön yksilö"
TAIKURIN HATTU
Kasviossa on hyvin esitelty metsät ja niissä lajityypilliset kasvit. Sammaleita ja sieniä, naavoja ja käpyjä unohtamatta. Kuusimetsästä opin miekin riidenlieosta ja metsäkortteesta niitten olevan kasveja dinosaurusten ajoilta. Kirjassa käsitellään mm. myrkylliset metsän kasvit. Uskon tekstin olevan niin mielenkiintoisen, että lapset siihen uppoutuvat miun kanssa. Miekin tykkeen tästä kirjasta. Pihassa ja puistoissa, kosteikoissa, rannoilla ja ojissakin käyvään. Meren rannoillakin. Meilläkin tuolla mehtäpuutarhan laakealla kivellä kasvaa 'Kulosammal'! Pihan rikkakasvitkin esitellään. Kirjassa on 109 sivua. Kirjan syntymiseen on vaikuttanut useita tekijiä. Kasvien prässäys ja muistiinpanoillekkin on omat sivunsa. Mustavalkoiset ja kannen kuvat ovat Tove Janssonin.
Sitten vanhin puutarhakirjani ja se on miun numero 1. Kuva on tuolla ylempänä. Ens vuonna tulee 50 vuotta kun kävin Tiensuun emäntäkoulun Lieksassa. Olin yleislinjalla ja puutarhoo ja maatilaa oli enemmän kuin talouslinjalaisilla. Maija Kujanpään - meidän perheen puutarha oli oppaana ja innostava puutarha opettaja, koulun rehtori Kaarina Linnove. Kirjoo luettiin jo koulussa ahkeraan ja mukana on kulukenu näihinpäiviin. Selailin noita sivuja ja on ihan käyttökeleponen puutarhaopas tähän hetkeen. Tomattilajikkeita mitä kirjassa mainitaan, myydään edelleen. Kompostointi opit jäi selekäytimeen niiltäajoilta. Olihan osassa rakennuksia ulkohuussit ja 'makkikompostii' kiännettiin. Kukka ja koristekasveille se lannoite käytettiin. Syötäville ei. Kirjassa neuvotaan omenapuun sillastus/oksastus ja siinä ol oppi puutarhureillekkin kun maatilalla sillastettiin myyrän runtelemaa omenapuuta. Elossa on puu. Nuoremmat puutarhurit olivat kuulleet työstä, mutta eivät toteuttaneet. En miekään ollu tehny. Kirjan opeilla mäntiin!
Pihan ja Puutarhan pikkujättiläisen sain pojiltani erääksi äitienpäiväksi. Olin tosiaan yllättynyt ajatuksesta. Kirja on luettu ja lippuja ja lappuja on väleissä. Muistiinpanojakin kirjottelin. Oon tämän jälkeenkin suanu lahjaksi puutarhaan tai käsitöihin liittyviä kirjoja.
Puutarha ja Piha. Tähän sarjaan kuuluu 4 kirjoo. Numero 1 on nuorella perheellä lainassa ja on puutarhan suunnittelu ja perustaminen. He ovat uuden äärellä puutarhan perustamisessa. Tämä kirjasarja on usean puutarhaimmeisen toteuttama. Irmeli Anttiroiko päätoimittajana ja mm. Ella Räty on osallistunut kirjasarjan tekoon ja hortonomi Juha Forsblom toimitti pitkään radiossa sunnuntaiaamuisin 'puutarhurin tietolaaria'. Muitakin puutarhan ammattilaisia on ollu kirjasarjan kimpussa. Tässä kirjasarjassa on kauniit kuvat ja mahtava tietomäärä.
Siiten muutama käsityökirja.
Käsityökirjoja olen saanu lehtien tilauslahjaksi, joululahjoiksi ja messuilta edullisesti ostettuina. Antikvariaatit ovat oivia ostopaikkoja myös käsityökirjoille.
Komeat pinot niin puutarha- kuin käsityökirjojakin. Maatalossa ei varmasti ole ollut liiemmin aikaa lukemiseen. Olisikohan töitä tehdessä tullut kuunneltua, jos aikoinaan olisi ollut äänikirjoja? Monessa perheessä ei myöskään arvostettu lukemista, vaan se koettiin ajan tuhlaukseksi ja laiskotteluksi. Onneksi ajat ovat siinä muuttuneet. Minun molemmat vanhempani olivat lukevia ihmisiä. Isäni painotti meille pienestä saakka lukemisen ja opiskelun tärkeyttä.
VastaaPoistaKäsityökirjat ja -lehdet eivät vanhene. Niitä kannattaakin katsella kirppareilta ja antikvariaateista. Romaaneja sen sijaan voi lainata kirjastosta. Meilläkin on hyvä kirjasto, jossa tulee käytyä ahkerasti.
Hemulin kasvio on jo kaunis katsella. Pienille siinä riittää opittavaa pitkäksi aikaa. Hienoa, että kuljet lastenlastesi kanssa luonnossa ja ryhdytte keräämään kasviota. Voiko mukavampaa ajanviettoa ja fiksumpaa perinteiden siirtämistä ollakaan.
Niitä vuan kerääntyy! Äänkirjoista en tiiä, mutta radio ol päällä navetassakin kokoajan. Montaa ohjelmoo oon jiäny kaipoomaan, nyt ei tule siihen aikaan radiota aukastuu. Sekahaku lauantai iltana, Puhelinlangat laulaa perjantaina ja Pyöreäpöytä keskiviikkona ei jiäny kuuntelematta. Lukeminen avartaa, eikä oppi ojaan kaada. Sanotaan!
PoistaNyt on monet vanhat käsitytaidot tullu muotiin ja harrastajia riittää. Villasukatkin on Pop. Ihmettelen esiäitejämme, jotka niilä tarvikkeilla, rahavaroilla saivat paljon kaunista ja käytännöllistä aikaseks. Tuotakin käspaikkoo, kansallispuvuista puhumattakaan, on suatettu päreen valossa kirjoa, ammosina aikoina. Eikä ollu silimälasejakaan. Huh!
Yritän meijän kaupungin lapsille juurruttoo tätä maaseudun elämee, monelta kantilta. Kyllä vanhempansakin luontoon lapsia vievät. Syksyllä tässä lähimetsässä, puolukkakankaalla, poikamme tyttärensä kanssa puolukoita keräsivät. Näppärät sormet on. Uskon kasvion tietämystä kasvattavan tulevaisuudessa.
Onpa kiinnostavia kirjoja. Karjalaisneuleet alkoi heti kiinnostaa! Puutarhakirjoissa meillä näyttää olevan aika monia samoja, vaikka tuota vanhinta kirjaasi minulla ei ole. Hemulin kasvio on todella ihana.
VastaaPoistaVoi, amerikkalaiset tilkkutyölehdet ovat varmaan ihania. Minulla on yksi kirja, jonka sieltä ostin, mutta en ole vielä siitä mitään tehnyt, vaikka ostamisesta on jo parikymmentä vuotta aikaa! Välillä sitä selailen ja suunnittelen. Olisi kivaa, jos ei aina tarvitsisi epätoivoisesti raivata tilaa, että saisi ompelukoneen mahtumaan jollekin pöydälle. Mutta kyllä ne entisajan emännätkin mahtuivat, vaikka silloin oli tilaa vielä paljon vähemmän, kun väkeä oli taloissa enemmän! Rojua oli kyllä vähemmän kuin minulla :-D
Mukava kun sattu kiinnostavia kirjoja. Yllättävän paljon on erilaisia puutarhakirjojakin. Tuo vanhin puutarhakirja on melekein 'kivikaudelta'. Hemulin kasvio on ihana! Suavat sitten itselleen kunhan on suatu täytettyy.
PoistaAmerikkalaiset tilkkulehet on hyviä. Siellä on kangaskauppoja, joka kaupungissa jotka myyvät tilkkukankaita ja tarvikkeita. Minnuu on harmittanu jonkunverran, 2002 käytiin Kanadassa Amish kylässä ja en silloin hokatina ostoo tilkkupeittoa sieltä. He ovat tosi taitavia ja tikkauksetkin tehhään käsin, isommat monen naisen voimin.
Tavarapaljous on miullakin ja sisareni, joka on siivous'hullu' kauhistelloo miun tavaroita. Osapuilleen tiiän, mistä mitäkin löytyy. Pitäs käyvä vähän vähentämään, matonkude kauppaan en ennee mäne. Se on totta, vähemmällä tavaralla entisaikojen emännät selevisivät.
Bongasin monta omassakin kirjahyllyssä olevaa puutarhakirjaa. Neulekirjoja sensijaan en omista, mutta niitä löytyy onneksi kirjastosta.
VastaaPoistaMukavaa alkavaa maaliskuuta sinulle.
Hyviä puutarhakirjoja on meillä. Tietoa suap, mitä tarvihtoo. Kirjastoiden valikoima käsityökirjoissakin on hyvä. Nyt kun neulotaan paljon, ovat he varmaan siihen panostaneet kirjastoissa!
PoistaMukavoo maaliskuuta sinnekin.
Olipa mukava esittely ja monta mielenkiintoista kirjaa sinulta löytyikin ja onneksi muutama samakin - omaan esittelyyn ei ihan kaikki yhteiset kirjat tulleetkaan, huomasin sitten vasta, kun sinun esittelyäsi olen tutkinut. Karjalan alueen perinnetekstiilit ja niiden mallit kiinnostavat aina (ne ovatkin melkein samoja kirjonnoiltaan kuin ne eestiläisessä oppaassa on eli aikoinaan käsityöperinne on ollut liikkuvaista tuolla alueella). Hemulin kasvio näyttää niin hankittavan mielenkiintoiselta. Tilkkutöitä olen pitkään haaveillut, valmista ei ole tullut. Pitäisi muutenkin ottaa ompelukone esille, tykkään ommellakin. Äiti oli ammatiltaan ompelija ja hänellä oli paljon hienoja mallilehtiä - kaikki ovat harmikseni hävinneet maailman tuuliin. Mattopuutkin odottelevat aloittamista - minulla on tuo sama mattokirja myös.
VastaaPoistaOikein ihanaa alkanutta maaliskuuta - maaliskuu maata näyttää!
Kiitos! Samoja kirjoja on varmaan monella meistä puutarhureista. Karjalan alueella onkin tehty uutteraan erilaisia käsitöitä, tuossa neulekirjassa on myssy, lapas ja sukkamallitkin. Viro tuossa likellä ja rajanaapurina on vaikutteita antanu meijänkin suomalaisten käsitöihin. Suosittelen tuota Hemulin kasvioo! Pikkusormen kun annat tilikkutöille, se on menoa. Ompelukone on myös hyvä olla, mie mm. paikkoon vaatteita. Enimmäkseen miesten. Tuo mattokirja on hyvä ja selkeät ohjeet. Monet miun matot on sen malleista.
PoistaMaaliskuu maaita näyttää käyp toteen tänävuonna. Mukavoo Maaliskuuta!
Ompa kokoelma puutarhakirjoja! Ihana ajatus kasvion tekemisestä ja uskon sen myös toteutuvan. Vino pino myös käsitöihin liittyviä kirjoja. Kirjastosta ei löytynyt amigurumi aiheista kirjaa, ei ensimmäistäkään. Onkohan totta ettei niitä muka ole vai oliko kaikki lainassa?
VastaaPoistaVuosien saatossa on kirjoja kerääntynyt. Kasvion tekeminen kiinnostaa kovasti ja lasten kanssa varmaan on ihan super mukavoo. Mie oon käsityöimmeinen ja kirjoja on kerääntyny. Taitaa olla aika suosittu tuo amigurumi virkkaus ja suattaa olla kaikki lainassa. Jospa niitä kohta vapautus!
VastaaPoistaKiitos esittelystä. Tuon Hemulin kasvion aion vielä hankkia kiitos vinkistä . Minulla on myös muutama sama puutarhakirja kuin sinulla . Jonkinverran myös käsityö kirjoja löytyy minultakin ja kudonta ( neulomis) lehtiä . Puutarha lehtiä myös löytyy monelta vuodelta minusta niiden tieto ei juurikaan vanhene .
VastaaPoista