sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Alppiruusut ja muodissa mukana!



2010 ku tehtiin tätä pihhoo, istutettiin alppiruusuja. Olin haaveillu niistä pitkään, vaan maatilalla ei tuntunu olevan sopivoo paikkoo, vaikka nyt kun ajattelen oishan siellä ollu vaikka kuin paljon, mm.
"arboreettumissa". Siihen istutettiin puitten lisäks koristeomenapuita, unkarinsyreenii, pähkinäpensasta. kanukkoo, lumipalloheittä, koiranheittä, aronioo, tuomipihlajoo,syreenii ym. varmoja kasvia näillekorkeuksille. Sitten kun myö tiällä ruvettiin puutarhoo tekemään ol ehottommuus jotta tänne tulloo rhodoja, Ensin istutettiin neljä.


Vasemmassa reunassa on "P.M.A.Tigersted" ja etualalla kaks "Haagoo" aijan luona oleva on vähän myöhempään kukkiva.
Risuaita tehtiin miun isän kanssa semmoseks kun tiälläpäin on ollu tapana, miekii opettelin vihaksen viäntämistä.


Oikiillapuolella pit olla "St Michel" ("Mikkeli") on varmaan vaihtunu nimlaput taimistolla ja luulen sen olevan, "Helsinki University". Yritettiin pelata varman piälle jotta menestysivät näillä korkeuksilla. Eissä on pesäkuusta ja ne on noin metrin halakasijaltaan ja jo kasvaneet kiinni toisiisa, kuvassa ei näy on siinä kolomaskii vähän erillään.
Muutama vuos myöhemmin istutettiin kaks Pekkoo


Alottello kukintoo, van kun on melekein samanvärinen kun nuo aiemmat, toinen ei tie kun yhen kukan, tässä on monta hyvin pulleeta nuppuu, kilpiangervo on siinä vieressä ja tässä alueella on kaikki vuottamassa parempoo paikkoo, suattaa jiähä tähänkin.


Miun elämässä on monta Pekkoo, on nämä alppiruusut ja muatilalla omena Pekka.
Ja ne tärkeimmät, mies on Pekka, vanhempi poika on Olli Pekka ja velpoika Pekka.

Sitten on muutama revontuliatsalea.


"Northern Hi-Lights"


" Rosy Lights" molemmat on ollu vasta kaks vuotta, jaloangervuu kasvaa vierellä.

Sitten on kaks epäonnista ja tyhmyyvestä käsinyttä, en suojannu niitä keväällä kunnolla ja tuuliiset piäs kuivattammaan kukkanuput. Vahingosta viisatuttaan.
Toinen on Adalmiina, pelekäsin sen ihan menehtyneen vaan kyllä se lehtii on alakanu tehä, toinen on Illuusia ja se tek lehet ihan het .




Sitten on kuva Tuurenpihlajasta. Kukat on lautasen kokoset ja mahtava syysväri. Pihlajoo kasvaa kyllä mehässä runsaasti.




Sormivaleangervo, tämä on talon pohjopuolella ja yläpuolella on metrin levynen ikkuna, niin mittasuhteita voip ajatella, sinne on alle jiäny varjoliljoja ja hämykuun liljoo, miten lie nyt näin levinny.

Meillä on Helsingissä rippijuhlat reilun viikon piästä ja eikös se pitsi oo nyt muotii, ompelin ihellen mekon, vahva turkoosi on se pitsi ja vuor kangas on vaaleen sininen, hihoissa ei oo vuorta. Sisarentyttö kun näk tään niin tek tillauksen kuhan tulloo kesälomalle työstään Wienistä. Lupasin tehä


Pojat kun ol pieniä, ompelin heille melekein kaikki vuatteet ja nyt oon tehny paikkausompeluu ja
viimetalavena 8 miehiin talavipusakoihin ompelin uuvet vetoketjut. Työstä käy!

Kiitos kun jaksoit kahtuu!

6 kommenttia:

  1. Useampia alppiruusuja. On harmi, jos nimilaput vaihtuvat. Varsinkin jos kasvien koko tulee olemaan ihan toista kuin suunnitteli. Kaunista teillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On nuo alppiruusut mukavii, ja ekakerran näin runsaasti kukkivat. Nyt on kaikenlaisii rhdoja myytävänä eikä aina voi tietee kestääkö ne tiällä. Mikkelin hankin vielä joskus vaikka sinne mehtäpuutarhaan.

      Poista
  2. Aivan ihana mekko! Kylläpä olet taitava sekä pihalla että ompelukoneen ääressä.
    Tuurenpihlaja on kaunis ja näyttävä, vaikka on tavallinenkin pihlaja, mutta tuossa on vähän jotakin eri näköä. Hiukkasen jopa eksoottisen näköinen, kuin jostakin sademetsästä tai etelämpää muuten. Lehdetkin niin komeat. Toisaalta kaikki pienilehtisetkin pihlajat, kuten helmipihlaja, ovat kauniita. Kaikki pihlajat taitavat olla!
    Ihana alppiruusu- ja atsaleatarha. Kukinta-aikaan oikea kukkaunelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuresta käsityökerhon lehestä otin mallin, yksinkertanen A-linjanen. En tykkee sovitella kaupassa. Sie sanoit ihan oikein Tuurenpihlajasta, eksoottinen vaan ei liikoo. Pihlajahan on pyhä puu! Mehtään tiällä on levinny ihan liikookin. Tais sattuu sopiva paikka rhodoille kun kiittelööt kukinnalla. Kiitos kommenteista!

      Poista
  3. Tyylikäs mekko - romanttinen ja juhlava! Oletpa taitava ompelija ja hyvin valitsit jo kankaat. Teillä on hienoja alppiruusulapsosia, jotka kyllä kukkivat runsaasti, kunhan ikää tulee!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Pitsi on romanttista. Ompelu ol haastavoo kun pitsissä tul vähän paksumpi kohta, niin kone ihan valitti. Myyjä anto kaks vaihtoehtuu kankaalle kun kahto minnuu, miulla on tukka melekein harmoo, enkä meinoo värjätäkkään! Verenperintyy on molemmilta vanhemmilta. Toivotaan vuan pitkee ikkee noille rhodoille.

    VastaaPoista

Sekalaista.

 Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt. Viimeviikon...

Suosituimmat artikkelit