sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Sinisarja parka!

Ojasta otin kuvan rentukoista, on kaunis sävy värissä.
Onkin vierähtäny aikoo viimepostauksesta. Kaikilla puutarhureilla tuntuu tunnit käyvän vähiin, niin miullakin! Kukkapenkit oon suanu siivottuu tästä varsinaisesta pihasta. Mehtäpuutarha vasta heräilöö ja sinne tulevalla viikolla toivottavasti kerkiin. Meillä on ollu kaikenlaisii muitakin töitä. Maatilalla käytiin pihan putsauksessa Helenoo auttamassa ja siellä leikattiin ja karsittiin puita. Sieltä alotettiin rapsutukset. Huhtikuulla purettiin yhen pellonkulumasta lato. Ville sano oikasevansa pellonreunoo ja siitä jouti lato purettavaks, ei sillä ennee käyttöä ollu. Olokia jonkunverran siellä on ja kasa jäi enstalavelle poltettavaks. Lato ol alunpittein hirrestä tehty ja Pekka isänsä kanssa korotti ja jatko sitä laudalla  ja peltikaton laittovat vuoskymmeniä sitten. Nauku ihan naula kun katosta perruutettiin kuivasta puusta ja suurimmat naulat mitä miekin jaksin sorkkarauvalla viäntee ol kuustuumia, aika isoja. Laitoin kaikki naulat kuvaan pittuusjärjestykseen ja kuvan otin. Sinne män kuvat kun puhelin män mykäks ja korjattavaks piti laittoo, ei auki suanu millään. Kaikki kuvat on tuolla pilivessä, en älynny niitä tikulle ottoo. Harmittaa! Onneks ol vielä takkuu voimassa puhelimessa. Entistä enemmän kunnioitus vanhempia sukupolovia kohtaan kasvo tuossa operaatiossa. Hirret ol yl seihtemän metrii pitkiä  ja paksuja. Piästä kun nostin, nippanappa jaksoin. Olivatpahan kurkihirrenkin harjalle hilanneet iliman konneita, eikä harja ollu notkollaan!Kuvia otin purkuhommasta, kun tämä mummo katolle nous! Hirret otettiin talteen ja harmaantuneet laudat ja osa on tiällä rannalla myöhempee käyttöä varten. Melekein on suatu yks kasvilava jo rakennettuu hirsistä, tervata meinasin ulukopuolelta. Kuvan laitan niistä myöhemmin kuhan on valamista. Mansikantaimia meinattiin siihen laittoo ja toinen vielä tehhään kukille. Pensamustikoille uusittiin reunukset katonalus ohkasemmista hirsistä.Oma piha on nyt vuottanu vuoruunsa ja ei säitten puolesta kiirettä ookkaan. Kuitenkin kasvit hittaasti kehittyy kylymästä huolimatta.

                   

Otsikko ol sinisarjasta ja nyt ovat kokeneet semmosen talavisäilytyksen jotta shokissa ovat. Miekin oon! Aina tähänasti ollaan autotallin piässä olevassa varastossa talavetettu eikä oo ongelmii ollu. Talavetettavia on nyt kerrääntyny ja ajattelin, jotta viiään isän talolle verstaaseen ne. Patterista lämmöt puotettiin ja sinne jätin. Aurinko piäsöö isosta ikkunasta paistamaan puolpäivee ja se piti huoneen liian lämpimänä. Kun kastelemaan tammikuulla mänin, (joka kuukaus kastelin isot ruukut) huomasin kirvojen vallanneen kasvustot! Liian lämmin ja kuiva huoneilima. Heti otettiin kyytiin ja tuotinn tilalle tankkihuoneeseen ja kylymällä veillä pesin ne. Sitten tuotiin tänne ja surkeita olivat. Ei kirvat kylymästä säikähtäneet kaikki ja myrkyttee piti. Kaksviikkoa sitten piätin ne purkoo ruukuista pois.


                                                      Kuvat on viimesyksyltä tähänasti.

Muoviruukuista poissuanti ol ensin vaikiita vaikka kastelin niitä runsaasti ussiimpana päivänä.


Korvoon tein mäntysuopa veden johon huljuttelin nuo kasvit. Muutamaan vuoteen ol ruukut täyteen juurta kasvanu.


Juuria kovalla käillä revin pois ja istutin uuvestaan. Kuva lopputuloksesta jäi ottamatta, vaan harvat kasvustot on tänä kesänä. Nähhäänkö kukkia ensinkään! Saviruukkuun näitä ei pie panna, halakivaa varmasti.

Kevätkukkijiakin on, osa jo lopettelloo. Nyt kukkii krookukset, lumikellot ja skillat, ensimmäiset narsisit ja vuokot. Monia muitakin. Ensimmäiset esikotkin jo kukkaan ehättää.



Näistä esikoista oon nyt pikkusen ihmeissäni. Voiko kasvupaikalla olla värin suhteen näin iso ero. Alempi on tuolta mehtäalalta ja en muista sinistä suikeroesikkoa ostaneeni. Onkohan sitä etes?
                                                            Alla kaunis liila esikko.

 
Toronto tulppaanit on jaksanu illauttoo jo kohta kymmenen vuotta. Istutin nämä ensimmäisenä tiälläolo vuotena. Tykkeen tästä vaiheesta kukinnassa. Isabellansyreenin alla kasvaat.


Muutama vuos sitten istutin pikkusinililjan mukuloita ja ihastunut oon tähän kasviin.  


Etenkin nuppuvaihe on mukavan pörhäkkä ja ei muistuta isompoo sisartaan juurikaan. Kukat on kuin tähdet.

Tarhajouluruusu ylempänä alottelloo kukintoonsa, jo muutaman vuoden vanha ja alapuolella Vaalejouluruusun ensimmäiset kukat. Toista vuotta tuolla mehtäalalla on kasvanu. Kukka on iso, kymmenen senttii halakasijaltaan ja aivan valkonen. Tätähän ne pittää sinä aitona jouluruusuna. Tilasin viimesyksynä jouluruusuja Ranskasta ja kaikki ne elossa on, puitten varisseilla lehillä ne suojasin ja kaikki istutin tuonne mehtäalalle. Kukintaan suattaa vielä vuosia männä.



Kesäkukkiakin on esikasvatuksessa ja hämähäkkikukka tek yllärin. On vaikii kasvatettava. Kaikki siemenet iti ja taimia on 58.


Koulusin kaks aina purkkiinsa ja juurelta on noussu pieniä, jopa neljä on purkissaan. Kuukaus on melekein vielä sisällä piettävä. Tämä on sekotuspussista ja kiva nähä kukat väreiltään. Aiemmin on kymmenkunta tainta ennätys.
Toinen mielenkiintoinen on leikkokärsämö. Hyvin siemenet iti ja puol pussii kylyvin. Sekotus on tämäkin.


Asterit jotka on miun lempikukkia ei onnistunu nyt. Kaks er kylyvöstä tein ja itäny ei. Olkohan vanhoja nuo siemenet. Vanha mökki on nyt täynnä tainta, siellä on pelakuut ja nuo sinisarjat ja hajuherneet viileässä kammarissa. Kasvilamput on valoatuomassa. Vasta Maaliskuulla alotin taimihommat, tomateilla. Kasvihuone on nyt täynnä daalianjuurakoita esikasvatuksessa, harsoilla peitettynä ja lämpöpuhallin on varmistuksena.


Mehtäalalla on viimesyksynä istutettu Double Play 'Big Bang' angervo. Kyllä on kivan väriset lehet tässävaiheessa.


Mehtä alakaa hiipii tontille,  järvenrannassa on käyny levviimään nurmikolle tämmönen hennon lila orvokki. Korkeutta on noin kymmenen senttii ja kaunis pikkunen on. Väri kuvassa ei oo oikein. Pien tätä Viitaorvokkina. Tervalepikkö on tuossa vieressä. Sudenmarjookin on ja sen kanssa on oltava tarkka. Esterin suhteen. Siellä ovat eteläsuomessa ja etätöissä vanhempansa  ja Ester alotti tarhan kuuden viikon poissaolon jäläkeen. Yhteyksissä ollaan sähkösesti.

Mustikat ja kanervat on ihan ruskiiks männy mehässä. Vähälumisuusko vai aurinko hävitti. Tuolta alppiruusujen alta leikkasin kuolleet kasvustot pois ja muutamista pensasmustikoista taimia suatiin jotka tilalle istutettiin.

Toissailtana sattu aurinko niin kivasti tuossa kivimuurin piässä olevalle isolle kivelle, jossa er sammalet värjäyty kauniiks. Pyöreähköjä kiviä on siihen kerätty.


Nyt jäi tiilimuuri tuolta mehtäalalta laittamatta. On tätä tekstii jo runsaasti. Vielä kerkivää juttuu siitä.

Kiitos kun kävit blogissani!




sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Metsäpuutarha

Alakuun kuva tältä aamulta, järvestä jiät lähti eilen, Anttilanlahteen tuuliainen paino ne.


Meinasin nyt esitellä vähän tuota meijän mehtäpuutarhan tekemistä!

Tämän mehtäalan tarina meillä alakaa tämän vuostuhannen alussa. Naapurimme Seppo tul meille ja ilimotti meinoovansa jiähä eläkkeelle ja luopuvansa pelloistaan ja osin mehtämaistakin ja tarjos näitä maitaan meille ostettavaks. Ei tarvittu miettii sitä assiita ja kaupat tehtiin lokakuulla 2001. Seppo ol meille rajanaapuri ja tämä myllättävä mehtäala on peltojen välissä oleva n.2000neliön ala. Seppo ol tiettäny siitä savotan vanhasta koivikosta ja siihen ei mittään puuntaimia oltu istutettu, luontasesti siinä kasvo leppä, koivu ja pihlaja, Korpipaatsamookin on. Mua on muheva, leppä ei huonossa muassa kasva, osin kostiimpoo lehtomaista mehtee ja toisessa reunassa kasvaa luontasesti mäntyy, joka muuttuu sekamehäks, kun loivoo rinnettä noustaan ylöspäin. Rannan ja tämän alueen välissä on vanha kuusikko. Ala on entistä järvenpohjoo.


Tässä on alakutilanne tienvierestä. Kaikki kuvat on melekein tuosta järvenpuol reunasta.

Lehtipuusto peitti järvenpuolelta alueen tihhiinä viidakkona, puikkelehtiminen ol kulukiissa. Se ol joutoaluetta metsätaloussuunnitelmassa. Sepolla hevonen siinä ol kuleksinu aikanaan. Kun ruvettiin tätä taloa tekemään, vesiosuuskunnan vesiputket vejettiin tuon alueen läpi ja mahottommii kiviä nous jo sitä tehessä. Kun 2010 tilallamme tehtiin sukupolvenvaihdos ja Ville otti tilan haltuunsa, jäi tämä ala hänen muakseen, ei pyykeillä käyty erottelemaan. Ympärillä oleville mehille tehköön mitä haluvaa ja tällekkin alalle meijän jäläkeen. Lupa kysyttiin mehtäpuutarhalle ja se suatiin.
Rakentamisen aikana jo pohittiin, mitä tuolle alueelle tehtäs. Kun siellä kulettiin ja puntaroitiin vaihtoehtoja, ol selevä jotta siinä on savotta ensin tehtävä roskapuun suhteen.


Pekka raivoomassa risuja, paksummat puut jo on raivattu pois, lokakuuta 2017
Samana syksynä tilalla alako säilörehusiilojen pohjien raivaus ja sieltä tuotiin siilojen tieltä vajaan kymmenen vuoden ikäsiä douklaskuusia tähän kasvamaan. Olin ne siemenestä kasvattanu ja muatilalle istutettiin osa mehtään ja pihapiiriin ja loput 5kpl. tänne.


Paksusta pahvista taimitassut ja haketta niihen piälle. Tukikepit kaikille laitettii.

Muutama talavinen kuvakin, Risuaitoo alotettiin sillon -17 syksyllä, materiaalii ol runsaasti. Nyt on aitoo melekein 40m ja tuonne peräosaan uutta meinataan tehä. Pätkä näkkyy tuolla puitten takana.




Monta kertoo savu on tiurunnu, kun kantoja ja risuja on poltettu. Pekka kangella jumpus noita kantoja isoja kasoja.
Alakuun meillä ol meininki tehä kaikki lapiolla ja rautakangella, homma osottautu mahottomaks, kivisyyden ja puitten juurakoitten tautta. Villen rakennusmies Jani autto alakuun pienellä kaivurilla meitä tuolla kuusikon reunassa. Joka kohassa kivveen lapio kalahti kun kaivettiin.

Ensiks tehtiin kompostialue. Kuva on tuolla muurialueen kuvissa. Suatiin kaikki nyt rinnakkain. Pohjina on vasikkakarsinoitten vanhat betoniset pohjaritilät. Sitten käytiin pohjoo perkoomaan ja sieltä löyvettiin AARRE!




Nämä kivet kun löyty, piätettiin siästee kaikki kivet er rakenteisiin. Olivat tiukassa ja ei nytkähtänykkään kaivurilla. Liekkö peruskallioo. Näistä on kuva kun kasvillisuutta on ympärillä.


Viime keväänä Ville toi ison kaivurin ja sillä hautas isoja kantoja ja asettel muutaman kiviröykkiön haluamallaan tavalla. Ol sitä mieltä, jotta meijän ikä ei riitä kuokkimaan tuota alloo ja tottahan se nyt jäläkikätteen ajateltuna olkiin. Iso kiitos molemmille kaivurmiehille ja vieläkin silimä kostuu miten kultanen poika on, kun meitä ajattel, vaikka ihellään on työtä ihan liian kanssa.





 Kivimuureja käytiin tekemään jo 2018 ja nää meijän hommat on rönsyilly tehessä.


Rusokki on tuossa muurin piässä kasvamassa ja kiitollinen kasvi on. Juoppo lämpimän aikaan ja talavettoo koitin, ei taija herätä kasvamaan. Nokkakärrit ostettiin ja niillä aika isojakin kiviä siirreltiin. Ollaan ihan kivenpyörittäjiä ja monet hanskat kulu puhki. Tuon alimmaisen kuvan muurin toisellekkin puolen tulloo tuo kiveys, kuhan keritään se laittoo.



Tästä tulloo nyt kilometrin pitunen kirjotus jos en toppoo tätä nyt, jatkan seuraavassa postauksessa tiilimuurista ja kasveista enempi. Ei kaikki kivet oo vielä käsitelty ja rannasta syksyllä hilattiin niitä tällekkin alalle lissee. Mikä siinä oikein onkin kun kaikkia puutarhureita kivet taitaa kiinnostoo!

Käytäviä varmaan osa ainakin jätetään piällystämättä, sammalta on käyny kasvamaan tuossa kuusikon reunassa, ja kun ei tuossa kulutusta niin mahottomasti oo, suattaa sammal siinä pärjätäkkin. Kompostialueen edusta pittää ainakin jollakin materiaalilla kattoo.

Olin niin etevä, jotta poistin tuolta yläreunasta kuvan ja en ruppii sitä nyt asentammaan ennenkuin julukasen tämän. Hävivää vielä tääkin😪

Kiitos kun kävit lukemassa blogini!




maanantai 13. huhtikuuta 2020

Karjalanpiirakka!

Ajattelimpa lankalauantaina karjalanpiirakoita tehessäni, kertuu teille lukijani tästä meijän perinneruuasta. Miun kokemuksista ja muistoistani!

Ensin kuitenkin päivitän puutarhan kuulumiset!
Meillä puutarha herräilöö nyt hittaasti. Tässä varsinaisessa pihassa, talaventähet ja ensimmäiset lumikellot ja krookukset alottelloo kukintoonsa. Virvaliljakin on jo kukkimaan hepistelly!



Tuolla mehtäalalla ol vielä nyt paikoin lunta ja jiätä, mitkään ei siellä vielä puske piippojaan näkyviin. Vaikka tuo ala on meillä ihan vieressä, vaikuttaa tuossa järven ja tuon alan välissä, vanha kuusikko niin, jotta vain aikanen aamuaurinko ja myöhänen iltaaurinko piäsöö siihen paistamaan, keskipäivällä aurinko paistaa toiseen reunaan  ja siks tuo alue hittaasti lämpivää. Maatilalla, joka on kilometrin piässä ja etelärinne, lumikellot laajoina lämpäreinä ovat lopettelemassa kukintoonsa. Tiällä rannalla ollaan noin puoltoista viikkoa myöhäsemmässä kuin maatilalla ja tuo mehtäala vielä tästä toiset puoltoista viikkuu jälemmässä. Keväällä ja syksyllä tuon eron huomovaa selevästi. Oon tuolla mehtäalalla käyny kahtomassa, ja kaikki istutetut puut ja pensaat näyttäs olevan elossa. Verkot ja kaikenlaiset viritelmät on siellä suojana ja muutamasta hortrnssiasta on talttahammas oksan katkassu!

Viimesyksynä luultiin laivaliikenteen loppuneen ja yllätys ol melekonen kun lauantaina PROTECTOR murtaja väylän aukas ja eilen uuvestaan käy Puhoksessa ja laivan RMS NEUDORF käy selänsuusta hakemassa peräänsä. Laiva on 83m pitkä ja murtaja 40metrii. Ei ihan pienet purkit!


Kovasti räntee sato eilen ja hämärä on kuva. Kilometri on meijän rannasta noin matkoo tuohon murtajaan. Laiva jäi tuonne oikiillepuolen saarien taakse eikä ihan kuvaan sopinu.


Tämmösen väreilyn suap rantaan, jiän alla laineet kulukoo, rannat on tässä kohin sulat, muuten on vielä kans piällä. Mahoton mekkala on järvellä kun joutsenet torvijaan törräyttellööt ja pesäpaikkojaan puolustaat! Oisko vielä sahattuu puutavaroo sahalta mualimalle hakenu laiva! Sahahan on suljettu ja tuotanto siirretty Varkauteen.

Nyt on sitten varsinainen aihe.

Karjalanpiirakasta on historiankirjoissa ensimmäisiä mainintoja 1686 vuuvelta ja kerrotaan, jotta leivinuuni kun keksittiin, siinä suatiin piiroita paistettuu. Käkisalamen seutuu on arveltu karjalanpiirakan synnyinsijoiksi. Raja-karjala, laatokan-karjala ja pohjois-karjala on ollu tämän herkun varhaisinta aluetta. Ohrasta ja perunasta on ensimmäiset piirakat tehty, siitä ei tietuu oo onko maitoon puuro keitetty! Siirtokarjalaiset viimestään levittivät karjalanpiirakat koko suomeen. Oon lukenu jostakin, jotta läns-suomeen kun siirtolaiset mänivät, ihmeteltiin alakuun, mitä sotkuu se semmonen on missä puuro ja leipä on samassa. Maistuu ne nyt sielläkinpäin! Sultsinat, supukat, keitinpiiraat ja vatruskat on tätä rikasta piirakkaperinnettä myös ja sipaniekaks sanotaan meillä perunapiirakkoo.


Leiviuuni on laitettu lämpiimään. Piirakat vuatii kuuman uunin, lämpö mittarissa suap olla yl 300astetta, jotta kunnolla paistuu. Sähköuunissakin suap makoisat piirakat, meillä on kiertoilimauuni ja asteet loppuu 250asteeseen ja en oo kokkeillu  sähköuunissa paistamista.


Ihmeellisiä ei tarpeet kuortaikinaan oo, vettä, suoloo,  ruisjauhoja ja pikkusen vehnäjauhoja. Taikina hierotaan tuossa leivinlaudalla ja tien levyn josta sitten muotilla otan kakkarat. Molemmat mummoni tekivät pötkön, josta leikkasivat palat jotka litistettiin ja ajeltiin. Tämä on ollu se vanha tapa. Pulikalla ajelen kuoret, mummot opastivat, jotta anoppi suap nukkuu pöyvän alla, niin hiljaa pittää kuor syntyy. Miullakin kuor pyörii tuossa jauhojen piällä ja vuan suhina kuuluu. Edesmänny äitini lohutti pieniä piiroon paistajii, kun murehittiin ruttusii piiroita, jotka ei ollu niin kauniita kuin jo vanhemmilla tekijöillä. Jotta enemmän syyvvessä voita soppii ruttuseen piirooseen! Piiroota on paistettu miun koko elämäajan ja kun pitoja on pietty, talakoillaan. Meijänkin häitä kun heinäkuun 24päivä 1982 vietettiin, ol kylältä monta emäntee ja mummoa piiroon tiennissä, ne ol maalaishäät ja karjalainen pitopöytä ol ruokana. Lähemmäks 500 piirakkoo paistettiin ja leivinuuniikin pit välillä vähän lissee lämmittee. Tarken siinä yönseutuun!


Miulla on isän tekemä leivinlauta, jonka laitan ruokapöyvän piähän ja istun korkiin jakkaran piällä.  Monet on sillä pastakoneella opetellu tekemään kuoria, kun olokapiät ei anna pulikalla kaulita. Mie vielä tällä vanhalla menetelmällä tien. Puurokattila miulla on anopin peruja, 5litran alumiini kattila! Alumiini, siitähän kohistiin vuosia sitten. Muistissa on, kun sisareni kanssa Helsingissä mäntiin hienoon  kattilakauppaan puurokattiloo hänelle ostamaan, joka ei pohjaan polta. Mie jo arvasin miten siinä käyp ja liikkeen omistaja mies, vei ensimmäiseks meijät alumiinikattilan iäreen. Kysymys sisarelta kuulu tuosta alumiinista ja tämä myyjä loihi lausumahan, Alumiini mehumaijalla pilattiin hyvän kattilan maine. Happamia marjaruokia ja suolasia ruokia ei pie alumiinikattilassa keittee. Alumiini kattilan kanssahan myö liikkeestä pois lähettiin! Puuroon laitan joskus rikottuja ohraryynejä sekkaan ja maukkaat piiroot niistä tullookin. Nyt ol pelekkee riisii. Kattilalla oon mie kohta neljäkymmentä vuotta puuroo keittäny ja minkäaikoo lie mummo ennen minnuu piiroosyväntä hämmentäny! Miultakin tähettä jiäp, kattila on kun uusi. Tässä katilassa en muuta keitä kun piiroon syvämmen. Kokomaitoon ja en kanamunnoo laita puuroon.
Uunipellit tietettiin peltisepällä uunin mittaset, meillä on neljän leivän uuni. Ja tuolle pellille 30kpl soppii. Kaikkiaan tuosta kattilallisesta noin 120kpl suapi.


Perunastakin tien ussein talavella, kun uunii viikolla lämmitetään ja puolukasta marjarönttösiä samoihin kuoriin. Voilla voiellaan paistettuu, silikonisudilla myö suditaan nykysin, aiemmin voita ja siinä tilikka maituu, kastettiin. Liinan alle hautumaan ja eikun syömään.


Ussein viemiseks viiään piirakoita semmosille immeisille, jotka ei ihe pysty näitä tekemään ja vanhemman poikamme luokse kun sinne piäkaupunkiseuvulle männään, aina on piirakat mukana. Nuoret lämmittää leivänpaahtimessa piirakkansa. Onneks nyt keliaakikotkin jo piirakoita suapi ja laktoosittomillekkin on hyla maito, johon puuron voip keittee, vegaanisiakin piirakoita tiiän suatavan.


Anoppini piiroopulikka on tuo paksumpi, ukko ol nuorikolleen sota aikaan tehny tuon ja mummo sillä kaulihti kuoret. Mie en ossoo tuolla tehä. Puinen tinksi on kakkaran ottamista varten. Kun tuonne muatilalle tulin, ol meillä mummon kanssa  työnjako, mie ajelin kuoret ja mummo laitto puuron ja yhistel. Joka lauantai paistettiin piirakoita.
Oon Marttojen merkeissä piirakoita tehny suuremmalla porukalla ja monissa talakoissa ollu mukana, hauska on isolla sakilla piirasta tehä! Häihin, hautajaisiin ja syntymäpäiville piiroita on tehty, eikä tiälläpäin oo juhlia, missä ei piirakat ois tarjolla. Esterin ristiisiin pieniä piirakoita tein ja jo ensimmäisillä synttäreilläkin ol piirakat pöyvässä. Kyllä hiänkin tykkevää purra piirasta. Vuotan aikoo kuhan kaverin hänestä suan tähän hommaan!
Toivottavasti tämä perinne jatkuu ja kun nuorisokin tykkevää näistä, opettelisivat tekemäänkin.
Taitaavat olla tunnetuin ruoka suomessa karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, lyömätön yhistelmä!

Näitä ajatuksia tälläkertoo!

Kiitos kun kävit lukemassa!






lauantai 11. huhtikuuta 2020

Hyvää pääsiäistä!



                                            Pienet narsissit ulukorappusilla!




                                                        HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ.

       

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Aina ei onnistu ja Venäläisessä keittiössä!

Alotampa nyt Talvisodan päättymisen 80- vuotis päivänä Karjalais- Venäläisillä jutuilla. Kynttilä sytytetään myökin pöyvälle palamaan tuon raskaan Suomii kohanneen koettelemuksen muistoks!

Sannoot, jotta talteen vanha pannoo, vaan ei muista!
Tämä on nyt todeksi nähty. Oon kahellu kuappiani ja laatikoitani ja siivonnu ja järjestelly niitä. Aukasimpa yhen laatikon ja 'löysin' Karjalan punapoimintaliinani. Yhtä liinoo oon pöyvällä pitäny ja se on miulla alakerrassa piirongin laatikossa. Yläkerrassa on mahapiironki ja se kätköö aarteita joita en oo muistanukkaan. Laiskanläksyy nyt on  ja lopullakin meinasin piärmätä tuon yhen liinan. Juohutella vähänaikoo pittää tuota ommelta. Pakotettuu reikäommelta on. Hauskoja nimiä näillä vanhoilla työtavoilla!


Suuren kuvan laitoin jossa tuo ommel näkkyy, mitä ois tarkotus tehä. Erlaisilla poiminnoilla oon tuota kuvioo tehny näihin liinoihin ja viimeks kuvotuihin käytin kaikki loput käsinkehrätyt pellavalangat. Tuo rullalla oleva aivina on kokkeilussa, eppäilen jotta se ei kestä ompeluu, ei oo kierrettä. Kokkeilen jos mehiläisvahalla sitä sipasen, kestäskös sitten. Tai muilla pellavarihmoilla kokkeilen. Muuten on rullarihmalla ommeltava.


Tässä nää kaunottaret, pyhäliinat! Punainen on pitsipoimintoo joululiina piirongin piälle ja muut on punapoimintoo. Alimmaisen oon kutonu kotipihassa ollessa ja nää muut tiällä.Tuossa ommeltavassa ja rullalla olevassa on kuviona Kiteenkukka. Rypistyneet ovat, vaan silitysrauvalla oikenoo. Silitän kuhan pöyvälle laitan. Nuo uudemmat ajattelin näille miniöille antoo.  Kiilto mikä pellavassa on ei näissä kuvissa näy.

Ruokookin on slaavilaista laitettu!
Ester on kova tyttö piimee juomaan ja Ollin pere ol kaks viikkuu sitten käymässä. Myö ei juuva piimee ja purkin pohjaan jäi blinitaikinan verran tähettä.
Piimän lämmitin ja lisäsin hiivan, vähän sokerii ja tattarijauhot. Jiäkuapissa hapatin yön yli ja aamulla laitoin, kiehautetun maidon, voisulan, suolan, kananmunankeltuaiset, olutta, vehnäjauhoja ja kovaks vatkatut kananmunanvalkuaiset. Blinipannussa paistoin kirkastetussa voissa. Tällä vanhalla ohjeella tien aina. Olut kuohkeutta antaa taikinaan. Syötiin smetanan, sipulin, suolakurkun ja kylymäsavulohen kanssa.


Smetanoo jäi purkkiin ja sitten ol keitettävä viimeviikolla borssikeitto. Mausteista raakamakkaroo paistoin keittoon tälläkertoo.


Kasvisversiokin on hyvänmakusta ja viimesiä varastossa olevia punajuuria laitoin tähän. Nyt on meillä Venäläiset viikot takana, piäsiiseen asti!

Siemenkylyvöjä vasta alottelen. Ulos laitoin kylymäkäsittelyyn strömsön mallilla muutamia siemeniä. Lunta laatikkoon siemenien piälle ja kans kiini. Varjoseen nurkkaukseen sijotin laatikon ja jännityksellä vuotan, tullooko niistä mittään.


Sisällä on ahkeraliisat kylyvetty vasta, muita siemenii nyt viikonvaihteessa ajattelin laittoo.
Meillä on mua vielä rouvassa ja ei mittään piippoja missään näy. Kävin kurkistelemassa jouluruusuja, syksyllä lehtiä suojaks laitoin ja niitä raottelin niin kyllä siellä nuppuja näky. Laitoin lehet paikoillee, tänne on nyt pakkasii luvassa vielä ainakin ensviikoks. Lunta ei oo juurikaan.

Aina ei onnistu!
Tammikuun alussa laitoin ruukkuihin kukkasipulia ja vein ne muatilan kellariin. Empä muistanukkaan jättee niitä isonkellarin puolelle, joka on kylymempi kuin perunakellari. Normaali talavina lämpötila on melekein nollassa isossa kellarissa ja viime keväänä onnistu noitten sipulien kasvatus enemmän kuin hyvin. Monesti kävin nyt kahtomassa ja ihmettelin kun kasvaat niin vauhilla. Perunakellarissa on nyt ollu lämpö yl viis astetta. Keltasiihan ne on valonpuutteessa ja tälläviikolla toin viimesenä kerrottujen tetenarsissien ruukun tänne,


Vieressä on jalohortenssia joka alakaa kasvuu näyttee. Kovasti ilahuin kun säily talaven yl. En vielä oo noita viimesyksysii kukintoja leikannu, kahtoo sitten kuhan silimut enempi pullistuu. Vai mitä pitäs tehä? Eka kerran talavetin!


Tulppaanit on vanhassa mökissä jo lehet vihreeks suanu, pittuutta venähtivät runsaasti ja pienet sipulit mitä ruukussa on ei vielä pintaan oo noussu. Ennen piäsiistä nää suattaa keritä kukkii, kauniita ovat kukkipa mihin aikaan hyvväänsä.


Tässä on ihmeteltävee, luonnon taideteos puusta. Kahtuuhan mikä kierre on tullu tuohon runkoo! Kuorittu on tää mänty, meijän kivaitaan nojovaa ja alla on mukavasti lohkennu kiven puolikas. Järvestä löyty syksyllä tuo kivi. Kovertunu on lohketessaan ja kupin tehny! Kaikkii sitä mehästä käkkyree löytyykin!

Ryynii sateloo nyt ja vanhakansa sannoo meilläpäin, susta (suksia) suap tervata. Talavi jatkuu, keväästä ei tietuukaan!

Kiitos kun kävit!

lauantai 22. helmikuuta 2020

Minkälainen puutarhuri olen.

Sain jo aikoo sitten haasteen, Minä puutarhurina. Haasteen sain Hirnakan torppa, Between ja Vaarin torpan puutarha, blogeista. Kiitos haasteesta!
Alulle tämän haasteen on laittanut Kivisen Vilma blogi.

Puutarha harrastuksen oon suanu verenperintönä! Lapsuuteni vietin maalaistalossa, työtä ol vanhemmilla runsaasti ja myö lapset oltiin mukana meille sopivissa töissä, kun kynnelle kyettiin. Heinäpellolla tappityttönä (heinäseippäitten tapit kuletettiin sankavasulla seivästäjille), on ensimmäiset muistot. Sieltä on mieleen jiäny, kuivassa ojanpenkassa kasvanu keltanen päivänkakkara. Oisko ollu keltasauramo ja en luonnossa oo sitä nähny ennee. Nyt on omalla tontilla ojanpenkassa Kivipellon Sailalta suatuna keltasauramo ja sitä on olemassa vähän oranssimpi Johanneksensauramokin.
Vaikka äidillä ol työtä paljon, ol meillä puutarha ja kukkia. Muovinen kasvihuone ol tomateille navetan seinustalla ja jörkiinit kasvo penkissä kehäkukkien ja kladioluksien kanssa.


Kasvimua meillä ol iso ja perunoo viljeltiin myyntiin asti. Rehunaurista (turnipsi) ol eläimille rehuks  pelto ja sen ja kasvimuan kitkeminen ol meillä lapsilla hommana. Syksyllä kun koulusta tultiin ol nauriin nyhtö läksyjen tiennin jäläkeen, äiti ja Eevi-tät viidakkoveitsillä pienivät ne. Turnipsii voi ihmisetkin syyvä ja lusikalla jälttämällä olkin makkiita, mehukasta syötävee.
Nyt on ollu kommuuniperunan vieressä kaskinaurista, Enon kantoo kesällä kasvamassa. Kuva alla.





Kesäinen kukkakimppu pöydällä. Kasvihuoneessa tomatit, kirsikkatomaatti 'Gardener`s Delight, vanha hyvä lajike ja tumma `Rosella` viimekesältä. Nämä kuvat tiältä rannanpihasta.

Äidille ol tärkiitä laittoo meijät tytöt emäntäkouluun ja neljä meitä suoritti tuon opinahjon. Mie olin yleislinjalla ja meillä ol navetalla ja puutarhalla työskentelyä enempi kuin talouslinjalaisilla. Kaikki myö kouluttauvuttiin muille aloille, vaan mie ja nuorin sisko on maanviljelijöitä, mie tosin jo eläköityny siitä.


Emäntäkoulussa ol rehtorina puutarhuri jonka elämä ol puutarha. Sieltä sain ihan mahtavat opit. Koulu ol sisäoppilaitos ja lähemmäks sata oppilasta ol ruokittavana. Kaikki kasvit mitä käytettiin, kasvatettiin  puutarhalla. Lasiset kasvihuoneet ol ja siellä koulittiin pikkutaimet keväällä ja hyödettiin tulppaanit jouluks ja narsissit pääsiäiseks. Fiilistelin noilla sen aikusilla kuvilla ja jos oisin suanu hyvän kuvan paprikoista valokuvasta, oisin sen laittanu tähän. Värikuvat 40-vuoden takaa on vähän haalistuneet! Ulukona kasvo ulukokasvit mm. kovasti kehuttu tankoparsa ja miun rakkaus parsakaaliin on koulun peruja.
Joka viikonlopuks sulanmuan aikaan hiekkakäytävät haravoitiin ja haravalla sai kuvioitakin tehtyy!
Kiitollisena muistelen tuota kouluaikoo, lapiolla kiännettiin muata isot alat ja kompostoinnin saloihin siellä perehyin. Niin ulukohuussi jätteitten, makkikomposti, kuin keittiöjätteittenkin kompostointi, puutarhajätteistä puhumattakaan. Koulu loppu aikanaan, vaan pohja omaan puutarhaan ol kylyvetty!


Viitisen vuotta män siitä kun tulin tähän kuntaan töihin ja tapasin tään maanviljelijä mieheni. En jiäny heti piätoimiseks emännäks, Pekan vanhempien kanssa asuttiin jonkun aikoo yhessä. Mummo hoiti huushollia ja mie vielä muutaman vuuven kävin töissä tilan ulukopuolella. Poikien syntymän jäläkeen jäin kottiin ja aloin emannoimaan. Meillä alako sillon rakennusbuumi ja kaikki rakennukset käytiin läpi, uutta rakentaen ja entistä kohentaen. Puutarhoo laajennettiin arboreettumin suuntaan. Ne ol työntäyteisiä vuosia ja 1996 Rääkkylä-Seura palakihti meijän maatilapihan Rääkkylän viihtyisimmäks pihapiiriks. Palakinnossa sanotaan mm. Pihassa erottuvat maatilan konepiha ja tuotantorakennukset, selkeästi talon oleskelupihasta. Huomiota herättävää on se, ettei tuotantorakennusten ympäristökään kasva pujoa ja nokkosta, vaan kookkaita rakennuksia pehmentämään on istutettu puita ja erilaisia muita kasveja. Taimia käytiin hakemassa mm. metsänjalostussäätiön taimitarhalta, Pieksämäeltä Röykästä. Mummo ja ukko asuivat edelleen meijän kanssa ja Pekan sisaretkin perheineen lomansa meillä viettivät. Lämmöllä muistelen noita aikoja.


Makedonianmännyn käpyjä ja alla 4 surukuusta, jo kookkaiks kasvaneet. Havupuita ja lehtipuita istutettiin. Koristeomenoo ussiimpoo sorttii, syreenejä erlaisii, ruusupensaita ja hortenssioita. Monia puita kasvatin siemenestä. Mehästä kuletin pihlajantaimia ja koiratarhan pihlajat varjostaa vieläkin. Kostiimpiin paikkoihin istutettiin hopeapajua ja terijoensalavoo, molemmat lajit on kovasti roskoovia. Raudus- ja visakoivuukin istutettiin.



Palakinto tul meille yllätyksenä, ja kyllä se ol mieluinen! Ei myö osallistuttu mihinkään kilipailuun. Erikoisuuksiakin näille korkeuksille muutamia hankittiin. Mm. Lännenhemlokki , pähkinäpensas ja mantzurianjalopähkinä ei oo yleinen tiälläpäin. Yllä olevassa kuvassa runkovesasta kasvatettu metsälehmus lehetönnä syksyllä, vasemmalla Taalainkoivu ja pikkusen metsävaahteran kulumoo näkkyy oikiilla, taustalla syrenii pellonreunassa. Omenat, päärynät ja marjapensaatkin tilalla on. Istutuksille pohjat on hyvät, paksukerros turvemutaa suolta ja peltomulta varsinaiseks kasvualustaks. Etelärinteessä oleva pihapiiri on ollu kasveille suosiollinen.  Alla Seponruusu, oikiisti varmaan mustialanruusu. Nuapurilta suatu.


Maatilan pihapiiri on kokenu muutoksia Villenkin toimesta ja puita ja pensaita on jonkunverran kuajettu ja uusia istutettu sopiville paikoille. Miulle nuo puut on ollu hulluuden kohde ja aina uusia miel tekköö hankkii. Mehtään oon pihtoja ja mustakuusta istuttanu.
Kukkapenkit tilalta on hävitetty nyt, Nuoret olivat sitämieltä, jotta niitä pitäs joutoo hoitamaan ja molemmilla on työtä yllinkyllin muutenkin. Miulla alakaa olla tiällä puuhoo kylliks ja kestän omassa pihassa! Leikkaukset tilalla on miun heiniä.

Kun tilalle näytti jatkaja jiävän, myö käytiin suunnittelemaan muuttoa tänne rannalle ja talontekoa. Kymmenen vuotta on nyt tiällä asuttu ja puutarhoo hoijettu. laajentumaan päin se on tiälläkin ja viimeviikolla pellonreunasta koivuja Pekka kuato, meininki ois syreeniaitoo siihen tilalle laittoo.


Nämä douglaskuuset kaivettiin rehusiilojen tieltä pois ja osa niistä istutettiin tuohon tulevaan mehtäpuutarhaan. Hyvin ovat lähteneet kasvamaan.


Tämä tiikerililja on alakuperänen kasvi tiällä rannalla. Mukavasti on pöyhtyny ja korkeuttakin on yl metri. Kanta on vanha.



                           Pensassembran oksa käpyjä tekköö ja alakuvassa mooseksenpalavapensas.

Puutarha on antanu miulle monia uusia ystäviä ja paljon mielenvirkeyttä ja tietysti työtäkin. Joutavampaankin ois rahat voinu laittoo. Kasvunihmettä on mukava seurata! Virheitäkin on varmaan tehty ja jotkut kasvit ei oo menestyny. Jänikset ei oo yhtään hedelmäpuuta piässy kalluumaan, myyrästä otettiin selekävoitto Samo omenapuun kanssa. Pienenä taimena juuret söi, siitä kun selevis puu teini-ikään, kalus runkoo ja puutarhurin kanssa se sillastettiin. Satoa tuottaa edelleen ja on hyvät omenat.


Herkkupäärynä  'Tshizhovskaja' anto viimekesänä hyvän ja erityisen maukkaan sadon ensimmäistä kertoo. Yhtään päärynee ei hukkaan jiäny. Ensimmäinen kun puusta putos, (kytättiin joka päivä) tunnustelemalla kerättiin. Mie jaoin sisaruksilleni maistiaisia ja Helena keräs heille herkuteltavaks. Tätä puuta suosittelen päärynäpuuks puutarhaan. Kookkaita ovat hedelmät ja kaikki syöjät olivat sitämieltä, eipä kaupasta näin maukkaita hedelmiä sua!

Puutarhavaatteita ei miulla erikseen oo, mukavat ja joustavat kun ovat, ne käyp. Taskuja suap olla. Huivi on miulla aina piässä ja oonkin sanonu sisarilleni, myö ollaan huivikansoo! Työvälineet on hyvä olla kunnossa ja niitäkin on kaikenlaisii kerräätyny. Kotipuutarhalehti on miulle tullu neljäkymmentä vuotta ja muitakin alan lehtiä tulloo.  Kirjallisuutta oon ostanu ja perhe ussein muistaa minnuu puutarhakirjalla. Pihan ja Puutarhan pikkujättiläinen on äitienpäivälahjaks pojilta suatu, paksu puametti ja edelleen kovassa käytössä.
Uutta oppii aina puutarhassa ja uusia kasvejakin tulloo tarjolle entistä enemmän. Houkutuksia ovat!

Tämä haaste on pyöriny pitkään jo ja mie mattimyöhäsenä tähän vastoon. Kiitos kaikille haastajille ja teille blogini lukijille!

Sinisarja parka!

Ojasta otin kuvan rentukoista, on kaunis sävy värissä. Onkin vierähtäny aikoo viimepostauksesta. Kaikilla puutarhureilla tuntuu tunnit käyv...

Suosituimmat artikkelit