torstai 14. tammikuuta 2021

Nyt jännittää!

Meillä pakkanen paukkuu melekein -30 asteessa. Eilen murtaja käy laivan Puhoksesta hakemassa pois, män muanantai iltana murtaja eillään puuta hakemaan Varkauden sahalle. Kun laiva kuluki, nous höyry järvestä sen perässä. Kylymäilima sen suap aikaan. Ja vettä on nyt nostanu tuohon jiän piälle, käy nousemaan veinpinta syksysateista järvessä.

Nyt on monta kästyötäkin plogissa ja villasta, osa jo vanhoja! Nyt villasta tarvitaankin, näillä ilimoilla!

Hei me ulkoillaan! Puutarhurin täkänä, Viiniköynnös. Tämä kudonnainen valamistu vuoskymmeniä sitten ja tykkeen kovasti vieläkin. Nallet ja pupu myös nauttivat lumesta.

Otsikko on, nyt jännittää! Tämä kukassa oleva ei niinkään, vaan nuo nuppuset.

Jo ennen jouluu muutama orkidea rupes hepistelemään kukkanuppuja. Meinasin kukat vasta laittoo näkyville vaan en nyt malta ennee vuottoo. Ensimmäinen jo kerkes kukkimaan, tämä on uskollinen joulunseutuu joka vuos kukkiva. Cattleya risteymä 'Grand Dargon' , yritti kahella kukkavanalla, toisen suoraan lehtien keskeltä, tek kaks kukkanuppuu ja ne ei onnistunu. Mustuvat nupuille. Toiset nuput tek kukkatuppeen kuten kuuluukin ja nyt on kolome kukkoo auki. Tuossa alemmassa kuvassa tuo kukkatuppi näkkyy, mihin ne nuput kehitty.


Hienosti näkyvät nuo kukan suonet ja väritys ei ihan oo semmonen kuin luonnossa. Liian paljon aniliini.

Jännityksessä pittää nyt kaks muuta. Toinen, Kymbidi on yhen kerran kukkinu miulla, toissa talavena. Sain tämän kovasti kukkivana lahjaks ja kesällä pien ihan räköttävässä auringossa, kastelusta huolehtien. Syksyllä annan olla pihalla pakkasiin asti ja sitten viileessä. Nuput kun alakaa ilimestyy otan lämpimään.

Sieltä ne helemet alakaa tulla. Epätarkka on tää kuva ja vaikka miten kiäntelin ja viäntelin en parempoo suanu. Pehko on iso, reilun puolmetrii on halakasija, juurta ruukku täynnä. Tuonne toiselle laijalle nyt on käyny muutamoo kukkanuppuu tekemään, tämä on suurin ja jos kukat aukivaa on väri luunvalkoinen.

Toinen nuppunen on nyt kaks vuotta miulla ollu ja nuput siitäkin vasta näkkyy. Odottavan aika on pitkä! Hirmunen sanahirviö nimenä. Gastrorchis Georges Fleurie x P. humblottii. Muutettu nyt Phaius ryhmään. Lehet on pitkät, n.50cm ja kahen lehen välistä kukkavars kuukaus sitten ilimesty. Kukkavarsi ja tähkäkin on pitkä. Olin ikionnellinen ja nyt jännittää piästäänkö maaliin!


Liiloo näyttäs tuossa nupussa olevan ja on tuolla ikkunan eissä. Oon näitä tilannu Orkideayhistyksen yhteistilauksesta. Jos kukat aukasoo nämä kaks, laitan vielä myöhemmin kuvat niistä.

Periks ei anneta!

Mie en oo ollu mikkään sukanneuloja ja äitivainajani harmittel sitä kovasti. Molemmat mummot pit meijät sukassa ja kintaassa ja parastaikoo on miulla äitini neulomat sukat jalassa. Ei sillon käyny mielessäkään, jotta mummot ei oo ikkuisia! Ihhaillu oon tiällä plogissa näkemiäni sukkia ja huomasin tilaisuuteni tulleen, kun syksyllä kässäpiiriin tul suurperheen äiti ja hänellä ol neule aina mukana. Hänen opstuksellaan rupesin Ollille saapassukkia neulomaan ja kyllä oon tyytyväinen. Sydämiä laitan Hannelelle💗💗💗 joka miut neuvo silimät ottamaan siitä kantapiästä, jotta ei reikiä tule. Seiskaveikon Korpii on tuo kirjava lanka ja muuten seiskaveikkoo. Nuo värit tuossa kirjavassa on niin kauniit ja Villelle tein sukat joissa vars on kokonaan sitä ja terässäkin paljon. Mehänpojalle Korpi on oikein käypänen sukassakin. Mehtätöitä aherti koko syksyn. Ollin sukista on kuva.


Äitini neulo sukan niin, kantapiästä ei kerralla oteta teräsilimukoita ja muistin sen. Sukasta tulloo jalan muotonen ja ei kengässä nuljuu. Koko on 46 näissä. Hyvän mielen sain onnistuneista sukista ja nyt suan perheeni sukassa piettyy. Sisareni on kullanmurulle monet sukat ja lapaset neulonu. Vielä on matkoo, jos into riittää lapasiin. Kunnekka suan tämmöset kirjoneule lapaset tehtyy. Malli on vanha ja lapasetkin on vanhat. Olin jo muatilalla kun sain kotikylässäni asuneelta, nyt jo edesmenneeltä Lempiltä nämä ja en oo ruahtina kun pyhälapasena pittee.

Toinen kästyö jo vuati soitteluukin. Syksyllä ilimestyneessä käsityölehessä ol pellavanarusta virkattu pesukinnas 'Putipuhdasta'.  Miulle on varastoihin jiäny ervärisii pellavanaruja ja sinapinkeltanen väri ei ihan joka kohtaan käy, niin ajattelin tehä siitä. Ei männy jakeluun pidennetty ketjusilmukka. Harjottelin ja leikkasin aina harjotuksen uuniin, ol semmosta purettavvoo, jotta ei purkaminen onnistunu. Pellava ei oikein purkamisesta tykkee. Lopulla soitin ohjeen tekijälle ja hän sanoi muittenkin kyselleen tuota ohjetta. Kun sain sähköpostiin ohjeen vaihe vaiheelta, jopa rupes onnistumaan.


Tällä kun kesällä rantasaunassa selekee jynssevää ei kutise. Vaikka kesäperunoita pesis, on niin karkii. Van siitä se pehmenöö.

Nyt on tämmönen postaus. Varastossa on vastoomatta  monneen haasteeseen ja vielä tuon mehtäalankin esittely. Siemeniä en vielä oo rapistellu ja mielessä on ollu kahella mitä on viimekeväältä ja mitä pitäs hankkii. Kaikkki talavetettavat on vielä hengissä ja kellarissa on kanssa hyvä tilanne. Käyn aina kastelemassa ja lankaköynnös minnuu ihmetyttää. Täysin pimmiissä on niin kaunis vihree, jotta.

Verenpunasena aurinko laski tänään, tuonne suarien taakse. Kiitos kun kävit lukemassa!







lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulumuistoja.

                                                              Nyt kirjotan muistoista!

Nämä muistelot on yl viidenkymmenen vuoden takaa. Ja on siellä lapsuusmuistojen kultaisessa kirstussa.

Miun lapsuuden joulut olivat maalaistalossa ja suurperheessä. Niinkuin monessa sen ajan perheissä maaseudulla. Jouluun alotettiin valamistautuu jo hyvissä ajoin syksyllä niin ruuan kuin muittenkin asioitten suhteen. Äitini ja Eevi-täti ahkeroivat neulomalla sukkoo ja  lapasta, villatakkii ja pipoja. Kaupastakin kirkonkylältä hankintoja tehtiin joulupukille avuks. Kinkkutarpeet teurastettiin joulukuun alussa ja tiinussa suolaveissä se pötköttel paistamiseen asti. Silavoo sen ajan kinkuissa ol ainakin viis senttii. Karjalanpaisti, -piirakat, ja laatikot ja rosollikin ol. Imelletty perunalaatikko ol meillä perruu niistä hämäläisistä sukujuurista. Sitä vielä meilläkin tehhään. Kuusta ol monesti 'pataljoona' hakemassa. Usseesti  se ol jo mehästä tienviereen haittu, josta se tuppaan tuotiin. Umpihangessa hiihtäminen pienemmillä ei ois onnistunu. Koristelu ol jo operaatio sinäänsä, siihen aikaan mm. sähkökynttilöitä ei ollu. Jännitys ol huipussaan aattoiltana kun joulupukkii vuotettii. Ja aina se meillekkin kerkes ja ossaatu. Joka kerta sillä aikoo kun isä ol hevoselle heiniä antamassa, pukki lahjojensa kanssa käy. Aika pitkään män, ennenkuin ymmärettiin asioitten yhteys ja eppäilys tuohon pellavapartaseen vieraaseen varmistu. Aikuiset vannotti meitä isompia pitämään pienemmiltä sisaruksilta salassa tuota tietämystä. Lammasturkki ol pukilla ja karvahattu, pahvista pukin naamari ja  pellavasta parta. Mustat pitkävartiset huopatossut viimein miulle ainakin paljasti ja varmisti pukin henkilöllisyyden. Isäni hoiti tuota virkoo koulun joulukuusella ja marttojen pikkujoulussa vielä kyläkoulun sulukemiseen asti. Martat toimii vieläkin, tosin kuusijuhla on jo muuttanut muotoaan.

Lapsuudessani ol talavisin paljon lunta ja pakkasta. Lapsuuskodissani isällä ol meijän lapsuuvessa aina hevosia ja ne ol suomenhevosia. Mie muistan Perhon ja Likan. Molemmat ol rautiaita tammoja.Perho ol reipas ja siinä maitotonkat kyytii sai, kun muantienvarteen niitä maitolaiturille veivät. Varsan kanssa ol soma ilimestys laitumella. Myö pelättiin vähän sitä, eikä talliin mänty kuin isän kanssa. Ei se vihanen ollu vaan arvaamaton. Likka ol ihan toista muata. Lapset sai sen mahanalta kulukii ja muistan kun mehtälaitumen portille mäntiin ja vihellettiin, alako kopina kuuluu ja se nelisti meijän luokse. Leipäpala sille ol antoo ja se samettisella turvallaan höplötti sen. Meillä ol ihan perinne käyvä joulualuspäivinä muutaman kilometrin piässä olevalta ladolta kuivia heiniä eläimille, vaikka pihalaussakin niitä ol. Myö isommat tytöt oltiin siinä kymmenen huitteilla kun suatiin ensimmäisiä kertoja keskenämme Likan kanssa reellä, jossa ol heinähäkki, käyvä nuo heinät. Suurimman osan matkasta ol kulukemista muantiellä, siihen aikaan ei autoja kulukenu niillä seuvuilla monta koko päivään ja Likka ei pelänny autojakaan ja isä luotti hevoseen ja meille hevosen. Hyvin nuo reissut onnistu ja nenässä vieläkin tunnen sen seipäällä kuivatun heinän hyvän tuoksun.

Joulupäivä oltiin tiivisti kotona, joulukirkkoon harvoin kirkonkylälle, 20 kilometrin piähän mäntiin. Kirkonmeininki alako 7aikaan ja sitä ennen ois navettatyöt pitäny tehä. Matkakin otti aikoo. Vaan se kuunneltiin radiosta ja myöhemmin kahottiin telekkarista. Mustavalakiista love optasta. 

                               Nosta orhi jalkaa, rekiretki alkaa, helkkää tiu'ut pienet, iloiset...🐎                                                              

Tapanipäivänä piästiin kyllään tai meillä käy vieraita. Yks tapaninpäivä on jiäny erikoisesti mieleen! Myö piästiin Lehmukseen tätini Kaijan kanssa. Tuo kyläpaikka on ettäällä, nuapurkylässä. Matkoo linnuntietä on reilusti toistakymmentä kilometrii. Siellä emännöi äitini serkku Suoma ja isäntä ol isän serkku Veikko. Heijän lapset, olivat vähän nuorempia kuin myö. Isä valjasti uamulla hämärissä Likan. Ajoreki  ol rekenä ja siinä pohjalla ol kuivoo heinee pehmikkeenä ja hirventaljan sitten. Meitä ol ussiimp laps kyyvissä ja välly ol peittona. Ohjaksissa tätini. Matka taittu umpimehässä  suurimmaks osaks ja maasto ol haastava. Pihasta kun lähettiin ensimmäisenä ol vuaranmäet, mäkijä ja notkoja. Tienpohjan ol savottamiehet osan matkoo polokenu hevosilla. Missä ei polettuu tietä ollu, Likka kahlas melekein mahhoonsa myöten lumessa. Tuolla vuarassa joka hyvin kuvovaa tuota maastoo, ol korkiilla mäellä kolomionmittaustorni, jonka juurelta kesäsin mehtämansikkoo kerättiin. Hevosta mehtälaitumella siellä piettiin ja se  pit maaston puhtaana tornin juurelta. Siitä läheltä kuluki tienpohja jota myökin kulettiin. Aisakello helekky aisassa ja pakkaslumen painosta nuoret koivut ol kaartuneet tien yli ja lunta tupsauttivat aina silimille. Aikkoo toistatuntii suuntaansa kyläpaikkaan män.

Perille kun piästiin hevonen navetan nurkkaan kiinni, loimi selekään ja heinät etteen. Silloin loimet ol kangaspuilla toimikkaaks kuvottuja villasia peittoja, kaks kappiimpoo kangasta yhistettynä.  Myö lapset kipastiin lämpimään tuppaan serkkujen luokse.

Siinä se lyhyt päivä vierähtikin, ruokaillessa ja leikkiissä. Iltapäivällä alako kotimatka. Tarkotus ol ennen pimmiitä piästä takasin. Hyvin suju alakumatka, hevonen veti kuormoonsa kottiinpäin reippaasti. Piästiin hyvin muantielle ja siellä hevonen pisti juoksuks, jäiset tierat vuan nuamalle lentel hevosen hokkikengistä, jäisestä tiestä. Sitten tul kiäntyminen mehtätaipaleelle ja joku ajovirhe siinä jyrkässä kiännöksessä tul. Aisa joka reessä siihenaikaan ol närepuusta (kuusesta), katkes! Voipi kuvitella miten jäykkä yhistelmä on reki, aisojen piässä, kun ei niveliä oo. Vähänaikoo siinä ihmeteltiin, mitäs nyt. Mänö tyssäs siihen! Matkustajat pois kyyvistä. Eikun kiännyttiin takasin ja jonkunmatkan piähän nilikutettiin yhen aisan varassa Möykkymäille (talon nimi, en heijän oikiita sukunimmii vieläkään taho muistoo). Siellä isäntä luati omasta reestään aisan meille rekkeen ja tuas mäntiin. Pimmiihän siinä kerkis tulla siellä mehässä taivaltoissa, onneks hevonen on niin viisas elläin jotta se ei lamppuja tarvinnu kottiinpäin, voihan se tädilläni sähkölamppu taskussa olla. Ei ollu kännyköitä, ilimotella haverista. Vaan en usko vanhempieni huolestuneen suuremmalti. Tätini ei ollu enskertalainen hevosen kanssa ja osas meitäkin huolehtii. Isälle jäi tehtäväks hevosen riisuminen ja talliin vienti ja arkeenpiästyy aisan vienti takasin Möykkymäille. Onneks tuo haveri sattu siellä piässä, jos se ois sattunu mehtätaipaleella ois hyvät neuvot ollu tarpeen! Luojanlykky, ei Perholla oltu liikenteessä. 


Haikiita ol isällekkin, ja meillekkin aikanaan Likasta luopuu. Se ol meijän viimenen hevonen ja siltä loppu ne vähäsetkin työt. Tilatankki tul maitohuoneeseen ja maitoauto käy maijot sieltä. Rautahevonen pellolle töihin ol tullu jo 1960luvun alussa ja harrastukseks ei siihen aikaan meilläpäin hevosia pietty. Isäni jatko hevosten parissa raviurheilun parissa. Kiinnostus hänellä hevosiin on säilyny näihinpäiviin asti, hevosurheilu lehti hänelle vieläkin tulloo ja hoivakodissa aika sitäkin kahellessa hyvin kuluu.

Likalle käy hyvin,  se vaihto omistajoo tilalle, missä ei traktorii ollu. Reet ja muut tykötarpeet on vielä tallessa siellä lapsuuskodissani, hevonen vuan puuttuu. Miullakin rakkaus suomenhevoseen on, vaikka ommoo hevosta ei ookkaan. Miun pojat vielä piäsivät hevosrekkeen, kyytiin. Vaan miten käyneen kullanmurulle! 


Kuvien laatu on nyt epätarkka, lisävalolla iliman salamoo kokkeilin kuvata. 


Kaikille lukijoilleni toivotan.        HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA 2021






maanantai 23. marraskuuta 2020

Kevään ja kesän muistoja

Sain tämän haasteen jo aikoo sitten Lappalainen etelästä Nilalta. Kiitos siitä, vaikka onkin vastoomiseen aikoo vierähtänyt.                                                                                                              

Tietokonerikko hidastutti tätä blogitouhuu, nyt vaikeuvet toivottavasti on selätetty! 

Postaus on pitkä!

 

Helemikuulla avarrettiin tonttii. Kolome kookasta koivuu Pekka kuato tuosta pellonreunasta ja sain paljon risuja risutöihin ja materiaalii risuaitaan, mikä rajovaa tuota mehtee meijän mehtäpuutarhaan. Polttopuiks nuo koivut muuten on tehty. Tämä homma ol jo pitempään mielessä. Koivunlehtii ol autotallin räystäskourut täynnä vuosittain ja tärkeimpänä on suaha syreeniaita tuohon pellonreunalla olevan ojan tälle tontinpuolelle. Kaivurilla siihen nyt on alustavat kaivannot tehty syreeniaidalle

Maaliskuulla viriteltiin varjostusverkkoja puustapuuhun tuolla mehtäalalla. Hyvin suojasivat alppiruusut ja atsaleat. Noissa vihreissä mytyissä tuossa muassa on semmosia suojattavia, mitkä eivät tuonne verkotuksen sisälle piässeet. Vähälle aikoo lumet hävis maisemasta.

Maaliskuulla myös aloitin taimikasvatuksen. Ensimmäisenä kasvatukseen piäsivät hämähäkkikukka, heliotrooppi, leikkokärsämö ja monta muutakin pitemmän kasvuajan kukkoo. Tomatit kylyvin vasta huhtikuun alussa.

Aika viilee ol huhtikuu, muutamampia lämpimiä päiviä ol ja ensimmäiset kevätkukkijat ponnistelivat näkyville. Särkynysydän puski hauraat alut ja pahvilaatikolla suojasin, jotta ei kylymäs.



Toukokuun loppupuolella jo kauniisti alottel särkynysydän kukkimistaan, muutenkin kukkijia ol ilona.

Purkuhirsistä suatiin tehtyy uus iso mansikkalava ja lava johon keväällä istutin tuoksuherneitä ja muita kesäkukkia. Kukintoo riitti lokakuule asti ja tuohon heinäseivästukeen laitettiin raudotusverkko jota vasten kiipeilivät tuoksuherneet. Tuossa pyöriissä siltarummun kauluksessa kasvatin kesällä kesäkurpitsat, keltasen ja vihreen. Satoa suatiin hyvin. Tässä kasvo toinen terijoensalava joka kuajettiin pois ja juuria revittiin ja pilikottiin paljon pois. Kannon hävitys on käynnissä. Ei kaivinkonneella sitä käyty repimään pelosta, jotta kasvihuoneen lasit särkyy siinä rytäkässä. Jos on juuriaan alle työntäny.

Viimesyksynä pyysin velpoikoo hitsoomaan miulle viikinkiveneen rungon. Pekka ei sua hitsaushommia tehä, rytmihäiriö tahdistimen tautta. Runko on 6mm. harjateräksestä ja sain toukokuulla tämän valamiiks. Paljon män risuja ja rautalankoo sittuissa. Saparo on tuolla peräpiässä tällä veneellä ja runko on vahva, risuja suapi uusittuu kun entiset hapertuu. Krassija kukki tässä veneessä kesällä. Pittuutta on lähemmäs puoltoistametrii ja levveyttä puolisenmetrii, leveten hiukan tuonne kokkaan päin. 

Ostin tuonne mehtäalalle valakosta vuorenkilipii. Pettymys ol kesällä, muuttu samanväriseks kuin punanenkin kukan vanhetessa. Lehti on pienempi kuin punaisella. Kaunis tässävaiheessa.

Kesäkuulla saksankurjenmiekka jonka olin ostanu 2019 puutarhamessuilta, kukki ensimmäisen kerran ja miten upeita olivat nämä kukat. Korkeutta kasvo metriin ja isoja ihania kukkia. Harmi kun vuan muutaman päivän kestää kukka, onneks aukoo eraikaan nuppuja.


Mehtäalalla nuoret alppiruusut, Puistoalppiruusu 'Nova Zembla' ja Marjatanalppiruusu 'P.M.A. Tigerstedt' kukkivat mukavasti. Kasvualusta on karikkeista, keväällä jopa märkä. Kahvinporoja ja hiukan turpeeseen lisättyy karjanlantoo oon juurelle laittanu. Aluskasvillisuutta on vielä vähän. Tässä kasvo paatsamoo,  pihlajoo ja leppee alunpittein ja niitten juuria on kaivettu runsaasti pois. Nyt alakaa puolukanvarpuja mustikkoo ja ketunleipee tuohon levitä. Tälle alalle ois tarkotus kerräillä erilaisii alpiruusuja ja atsaleoja, viimesin ostos keväältä on dahurianalppiruusu. Näitä vanhempia tälläalalla on parikymmentä erlaista alppiruusuu ja atsaleaa, osa vielä pieniä.


Heinäkuu ol kukkien kuu. Kivipellon Sailalta suamieni keltasauramon siemenistä kasvo runsaasti kukkiva matto tuohon mansikkalaatikoitten viereen ojanpenkkaan. Pieniä aurinkoja ovat. 


Paahteessa viihtyvien kasvien hiekkakummulla kasvaa ja kukkii koristelaukka 'Millenium'. Tämän toivosin lisääntyvän ja viihtyvän tuossa puahteessa.


Mehtäalalla kanadanruusu 'John Davis' alotti kukinnan. Kukki pitkään, ihan pakkasiin asti ja näyttäs viihtyvän hyvin. Verkko viritettiin talaveks ja kuivialehtiä ja haketettuu kaisloo juurelle laitettiin. Viimetalavi ol lauha ja edesautto tämän seleviimistä. Suojaustoimenpitteitä on nytkin tehty. Kanadanruusuille on nyt penkin pohja kaivettu terassin etteen ja se mietityttää jos järveltä kylymästi tuuloo, haittovaako!


Kästöitäkin vähän tul tehtyy. Heinäkuulla verestin vanhoja muistoja pirtanauhalla. saipäivän ratoks kaivelin vuoskymmenii tekkeilläolleen työn ja olpa siinä muistelemista alakuun. Tuuterin kansallispuvun esiliinan nauha tämä on, jos nyt talavella saisin loppuun ja innostuksen tähän anto meijän kesäretki Bomballe. Karjalaisen naisen kansanpuku ja käspaikka näyttelyyn tutustuminen. Poimimalla tuo kuvio muodostuu. Näyttelystä talavella jonkinmoisen postauksen meinasin tehä. Lokakuulla teemaan liittyvä näyttely ol Joensuussa viikon ajan. Karjalaiset häät ja kuolema ol tämän näyttelyn aiheena. Ortodoksiseen kansanperinteeseen molemmat näyttelyt enempi liittyy ja karjalaiseen pukuperinteeseen.

Puutarhaan liityvät näyttelyt ja reissut jäi nyt tänä kesänä tekemättä.

Elokuulla esikasvatetut kukat kävivät loistamaan. Epäonnistumisiakin tul. Asterit ja ahkeraliisat ei nyt onnistunu ja tuosta lähi  puutarhalta ostin taimet, samoin jänönhännän ja partaohran.
Esittelen nyt muutaman onnistumisen.



                                                          
Tuoksuherne pellonreunassa ja heliotrooppi preeriapenkissä tuolla mehtäalalla, ihastuin vallan tuohon heliotrooppiin. Kimppuja noista tuoksuherneistä sain kerätä myötäänsä. Anto innostuksen tulevia kesiäkin varten.




Hämähäkkikukasta vähän valottunu kuva ja kuusikon reunassa rautapadassa samettikukka ja päivänsini. Päivänsini ottaa sähkötolopan haruksesta tuen ja kapsahti tuohon kuusen oksalle. Kukkia ei monta kerenny kukkii, nuppuja jäi kylymään syksyllä paljon. Esikasvatus varmaan pitäs alottoo tälle tammikuulla!

Alapuolella 'Hattuja' preeriapenkistä. Esikasvatin erlaisii syyspäivänhattuja ja kesäpäivänhattuja. 



Ihanasti kukkivat nämä kasvatukset. Esikasvatuksille meillä on hyvät tilat. Vanhassa mökissä on isot ikkunat ja lisävalot. Varaava takka ja patterit suap varmistukseks piälle ja kuhan kelit lämpenöö, siirtelen taimet kasvihuoneeseen. Isot pelakuut on nyt toisessa kammarissa talavetuksessa ja lämpö 5 asteeseen on säädetty. Siemeniä sain kerättyy näistä tulevoo kevättä varten.



Perennojakin kukki. Rantapenkissä isojaloangervo ja aurinkonauhus. Tässä penkissä on korkeita perennoja taustalla. Virginiantädyke, lapinnauhus, purppurapunalatva ja nämä edellä mainitut. Talollepäin on matalampia jaloangervoja, kurjenpolovia ja soppiipa daalioitakin. Reunuskasvina kesäpikkusydäntä, jota tulevana keväänä pittää ruveta karsimaan, on liian levviille kasvanu. Tämä penkki on iso.

Syyskuu ol vielä suotusa puutarhalle ja daaliat ol loistossaan. Samoin tuo kaksvuotinen salkoruusu tässä pionipenkissä, minkä daaliat valtovaa syyspuolella. Daalian juurakoita onkin jo kerräätyny ja usseissa penkeissä on näitä. Kellariin tuonne tilalle vietiin talavehtimaan juurakot.






Kolome ensimmäistä kuvaa pionipenkistä, violetti vanha jöriini ja mustilanhortenssia mehänlaitapenkissä. Syyskuun lopulla villiviini kivikasan vieressä mehtäalalla jo upean värinsä sai.

Lokakuu toi jo haikeutta puutarhaan. Koristeporkkanan kukinto, sumu pellonreunassa, koristeomenapuu 'Dolgo' ja punasen syysvärin suanu 'Ruususen uni' atsalea jalopähkämön seurassa.





Marraskuulta vielä muutama kuva, vaikka ei ennee kesäkuukaus ookkaan. Syysmaksaruoho. hieno ruska juhannusruusun lehessä, suojaukset atsaleoille kaurista varten. Osalle verkot laitettiin ja osa pihtakuusen oksilla suojattiin.





Viimenen kuva tuop valoa pimeyteen! Kuvassa on tiilimuuri mehtäalalla ja siihen laitettiin vanha sarana, johon suapi lyhyn laittoo roikkumaan. Mukava kahella pihhaan tullessa ja näkkyy rappusillekkin.
Jäi enskesällekkin vielä kaikenlaisii touhuja, tälle mehtäalalle. Aitoomista ja portteja ois meininki tehä, jotta ei mehäneläimet tulis tihutöitä tekemään. Yllätti kesäinen hirven vierailu! Puuntaimiakin on vielä hankimatta.

Tietokonehässäkkä jätti vastauksen myöhään ja kuvia on vielä paljon varastossa. 
En nyt haasta kettään, kun tämä postaus on tainnu jo monella kiertee, enkä oo ihan perillä kellä on käyny. 

Kiitos kun kävit lukemassa.





















 

Nyt jännittää!

Meillä pakkanen paukkuu melekein -30 asteessa. Eilen murtaja käy laivan Puhoksesta hakemassa pois, män muanantai iltana murtaja eillään puut...

Suosituimmat artikkelit