perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kukkivia puita

Meillä sato vettä alakuviikosta vuan 13 millii ja on ollu koko kevät kuivoo. Sai ol tarpeen kaikille kasvustolle etenkin säilörehu nurmille. Toivottavasti sattaa viikonlopulla lissee.
Korvasieniäkin on vähän suatu ja huhtasientäkin kasvo kuutamohortenssian alla varjosessa, en vuan aina muista ottoo kameroo mukkaan, vuatii opettelluu.
Piärynäpuu Olga kukki valtoimenaan ei vielä tässä parraimmillaan. On niin pahanmakune jotta ei syö Erkkikään, hilloksi hyvä. Taustalla japaninsiipi pähkinä, tulloo myöhään lehteen, pelekevää halloja.


Koristeomena Makamik on kanssa kovassa kukassa.


Ja vielä pilvikirsikka, hiipii vuan juurivesojen kanssa vaikka minne, onneks on ruohonleikkuri.


Omenapuutkin kukkivat, Valkekuulas ei vuan oo oikein lehteenkään piässy.
Muutamia kuvia kukkivista tulppaniloista.


Aukkopaikoille istutan jöriinit ym. kesäkukkia, oon kasvattanu paljon erilaisia taimia. Tsinnioita, astereita ussiimman laisii, samettikukkia, salvioo, jättiverbenoo, leijonankittoo ja muutamoo muutakii. Asterirakkaus tul miulle aikonaan emäntäkoulussa ja on seurannu minnuu yl 35 vuotta.


Ylempänä piti olla Yonina vaan ei oo sinnepäinkään, alempi Candy Clup, tekköö kukkia sammaan varteen monta ja alottelloo vasta nyt, jottai pieniä kärpäsii näkkyy olevan kukalla.


Löyty lopulla nim tälle valakoselle kukalle se on Libanonin laukka, pitkään pit mehästee nimmii vuan lopulla löyty, se on ollu tässä penkissä jo kaheksan vuotta ja hissukseen lissäätyny.
Huomenna suan ehkä loputkin kesäkukat istutettuu ja pyhänä meinataan ottoo moottorvene vetteen ja käyvä vähän kahtelemassa joko suarissa mustikka kukkii, pensasmustikat on kukassa ja ahkersti pölyttäjät ovat töissä. Ensviikolla pitäs suaha loppuun miun inhokkityö ikkunanpesu.
Mukava jos seurasit tätä postii.









9 kommenttia:

  1. Toivotaan teille päin sateita ja aurinkoa sopivasti vuorotellen.

    Kuulostaa, että sinulla on oikein hyvät esikasvatukset kesäkukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiioksii siulle. Toive toteutuu vettä on satanu jo toistakymmentä millii ja se on kaikki laariin päin. Oon kasvattanu jokavuos kesäkukkia ihe ja ne on vakiot ja jottai uutta tulloo myös vuosittain.

      Poista
  2. Kaunista kukintaa puutarhassasi! Olisi kiva nähdä kuvia, kunhan ole istuttanut kesäkukatkin. Hauskaa viikonloppua! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laitan kuvia kuhan kerkiän, en suanu satteen takkii loppumaan tätä istutushommoo tännään.Kävin osallistumassa arvontaan.

      Poista
  3. Kukkapuut on ihania, samoin tulppaanit:)
    Tervetuloa blogistaniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittelen sinnuukin kommenteista. Miulla on jonniin lainen puuhulluus, ja oon kerräilly kaikenlaisii puita vuosien varrella. Sipulikukat on ihanii ja tulppaanit etennii.

      Poista
  4. Kiva tämä blogisi, luin heti kaikki kirjoituksesi. Onpa kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea viljelet ja kokeilet - puista sipulikukkiin, mitkä menestyvät. On teillä upeat projektit, metsäpuutarhakin tulossa. Kiva seurata sitäkin projektia sitten!
    Ihanaa tämä murteesi, ilokseen lukee. Mummini oli Joensuusta, tutulta kuulostaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Villepoika meillä viljelöö, mie ja mies ollaan mukana tilan elämässä aktiivisesti. Tulin muusta ammatista aikonnan lypsykarjatilalle ja maanviljelijä oon loppuun asti. Meillä on se mehtäpuutarha vielä suunittelu asteella, ostin sen Suomalaisen metsäpuutarha kirjan ja otetaan siitäkin osviittoo. Murre on elämän rikkaus ja sitä vaalitaan.

    VastaaPoista

Sekalaista.

 Kovin on sateisia ilimoja ollu. Lunta ja räntee, vettäkin on suatu. Hanget kuitenkin ovat laskeneet ja ojiinkin vettä kertynyt. Viimeviikon...

Suosituimmat artikkelit