keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Uusivuosi!

                                              HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA

                                                   Kaikki blogissani kävijät!



Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Nousevan kuunsirppi järvelle kuunsiltoo teki. On kyllä kaunis näky.  Kylätalolla ol vuokralaisia ja sieltä ja Honkaniemestä ilotulitusta seurasin myöhemmällä. Kauniita ovat raketit, vaan kyllä tuas pahhoo jäläkii saivat aikaseks, uutisten mukaan!
Ammattilaisten hommoo taitas olla!
Pöydälle on nyt valakoset kukat Uudeksivuodeksi kuvaan aseteltu. Valakonen tuoksuva kerrottu amaryllis on kellojaan aukonu ja vielä kahta uutta nuppuu sipulista työntää. Nämä hyasintit ol miulla viileässä varastossa ja ensimmäinen kukat aukas täks pyhäks. Ludisia on kukkinu jo kaks kuukautta ja vielä uusia nuppuja työntää. Illalla aina vieno hyvä tuoksu leijuu.
Punaisista joulukukista hyödetyt tulppaanit ol hetken ilo. Amaryllis uutta kukkavartta kasvattaa ja joulutähi vielä on astesenkin piällä.
Asetelmat tein ja pakkasukko tuossa amarylliksen juurella ja tonttu hyasintti astiassa uuttavuotta toivottaa! Kynttilässä tykkylumet on oksilla.


Meille sato sillon ennen jouluu sitä nuoskalunta runsaasti ja nuoret koivut painu ihan luokille. Onneks siihen kohtaan ves satteet tul ja puotti ne lumet, aika hyvin ovat oikoneet ihtensä puut ja Ville lennätti sitä kroneaan ja kahtel onko tuhoja tullu. Onneks ei enemmälti!

Joulukin vietettiin perinteisesti. Ester vanhempineen ol meillä sen jouluviikon ja mukava ol, touhuu hänen kanssa riitti. Nyt viehättää yläkerran rappuset, hyvin osovaa takaperin jo laskeutuu, varmistuksena kun aikuinen vuan on. Kelit ol hyvät, pientä pakkasta ja päiväunet Ester nukkuu vielä pihalla. Tahti muuttuu viikonpiästä, kun päivähoito alakaa. Olli on ollu vanhempainvapaalla marraskuulta kun Pia lähti töihin ja ovat jo pari viikkoa harjotelleet siellä päiväkodissa oloa. Miten suavat nukkumaan sisällä, sitä jännitän! Potkuriin Esterin kaulaliinalla sijoin, kun pimmiillä käytiin lyhdyistä kynttilät kahtomassa. Ohtalamppu miulla ol ja mehtämatkoo on vajaa kilometri. Hyvät ol potkurkelit, kun on liukujalakset. Venus planeetta illansuussa näky ja sitä suatiin seurata ihan paljaalla silimällä.

Pellavaliinat ja lautasliinat on pesty ja silitetty vuottamaan ens jouluu. Kuus meillä on vielä ja ei oo karissu yhtään. Oisko tämä lauha syksy siihen vaikuttanu. Loppiiseen pietään. Jouluiset astiatkin on jotakuinkin kaappiin raivattu. Oon keränny Villeroy & Boch sarjasta joulusia astioita ja kun niitä pesin ja kaappiin laitoin näppäsin kuvan miten kauniit ovat.


Noita pieniä kuppia on useampi ja niissä on muikunmäti, punasipuli silppu ja smetana aina tarjolla.

Saimpa mukavan joulutervehyksen tuolta amerikan mantereelta. Serkkutyttö Kanadasta laitto joulukortin mukana Isokolmilehen (Trillium grandiflorum 'Snowbunting'-lajikkeen siemeniä). Isokolmilehti on Ontarion kansalliskukka. Heillä sitä on luonnonvarasena mehissä ja on rauhotettu. Lissu ol siemenet tilannu siemenliikkeestä ja kortti saapu joulukuussa ennenkuin siitä ois ilimotus tarvinnu ruokavirastoon tehä. Laki tul voimaan 14.12 Euroopan ulukopuolelta tuotavista.
Nyt ois miulla haaste suaha siemenet itämään ja vielä kasvamaan ja kukkimaan!


Kymmenen siementä on ja laitoin ne multiin, jotta ei kuivamaan piäsis. Ei oo haisuukaan iätyksestä ja ohjeita en netistä löytäny. Pien nyt muutaman viikon lämpimässä ja sitten nostan ruukun ulos kylymäkäsittelyyn! Hieno ois, jos onnistuu!

Aina ei onnistu!


Kovasti vuotin tämän 'Cattleya trianae' kukkivan ensimmäisen kerran. Muuttuko valo olosuhteet tai kastelinko liian kylymällä veillä, pieleen män! No, ens kertaan toiveet!

Vemmelsäärtä ol piähän ottanu nää kelit varmaan, kun mehtäalalla ol alppitähen kimppuun käyny. Syöny ja katkona kaiken muanpiällisen osan, papanat merkiks ol jättäny. Toivottavasti keväällä juuresta uutta kasvaa. Onneks on verkotettu nuo aremmat kasvit! Mehtämies on tässä lähellä ja hiän kiitettävästi mehästää rusakoita, mehtäjänis suap loikkii rauhassa. 
Rusotuomipihlajoo kahtelin ja silimuissa vähän viherti. Ei vuan kovia pakkasia tulis ja kylymäs nuo kasvit.

Vesi järvessä on pikkusen noussu ja eilen moottoriveneen telinettä nostettiin.  Vettä on nostanu jiälle ja sen jiätäny, ei vielä oo kukkaan uskaltautunu jiälle männä meilläpäin.


Kun ei nyt kaikki lumet vuan sulas ja lisseekin sais sadella, pakkaslunta!

Tunnustan nyt, meitä telekkar on koukuttanu näinäpäivinä. Hyviä elokuvia kotimaisista mm. Niskavuor jonka vuorosanat melekein ulukuu ossoon, on niin monta keroo tullu kahottuu. Vanhemmasta versiosta missä Tauno Palo on Aarnena tykkeen eniten. Konsertteja on kanssa tullu ja entäs urheilu. Mie kahon vuan hiihtuu, Pekka jiäkiekot ja mäkhypytkin. On pihallakin oltu ja huushollihommat tehty. Sukset on vielä varastossa!
Tästä se pitäs normaaliin rytmiin loppiisen jäläkeen siirtyy. Miulla on kangaspuissa vielä rokosan loimi kesken, ei siinä paljuu oo tähellä ja tammikuulla kansalaisopiston piiritkin jatkuu.
Oltiin joulunalla Joensuussa käymässä , kun keskussairaalasta Pekalle soittivat, jotta rytmihäiriö tahdistimesta on virta loppunu. Seuraavana päivänä vaihtovat uuden tahdistimen. Tieto kulukoo Yhdysvaltain kautta kun tahdistin on pien tietokone! On hieno järjestelmä ja kiitollisia ollaan näistä systeemeistä!

Kevättä kohti ja kiitos kun kävit lukemassa!




22 kommenttia:

  1. Kauniisti kukat vielä kukkii..
    tuo pellavaliina nätti;),oletkos kutonu liinat ja ruokaliinat itse.
    Sinulla kauniit joulu-astiat.
    Mahtavan siemenlahjan olet saanut.Onko noissa siemenissä,TIETOA ? kylyvääkö millä kuulla /kuun asento:)??Toivotaan että siitä kasviksi pöyristyvät;),,virkistyvät ;)pitkästä matkasta.
    nuo viheliäiset rusakot ovat vallanneet meiänki perukan....Väinö koiraa kiusaa istuu terassin edessä koiruus kattoo terassin kaitteitten välistä...joskus hiljaa joskus vähän isommalla äänellä ilmoittaa"alahan häipyä,meiän tontilta":))
    Sinä Ulla kun kuvot kangaspuissa,tiedätkös voiko tilata keneltäkään Saunaan mittatilaustyönä laudesuojaa" pellavaista??
    ja voi minkä parhaan lahjan olet jouluksi saanu suloinen -mummun -murusen luoksesi!!!
    Sielujen silmin näen kun potkukelkkailet Esterin kanssa;)),kaulaliina turvavyönä,
    Onpa mahtavaa palvelua,sydäntä lämmittävää!! Tahdistin tärkeä! ja seuranta ja huolto pelaa:)
    Sinun joulu tarinaa lukiessa,hiipii ,ilon ja onnen tunne:)minunkin sydämmeen....
    Kiitos ULLA!
    ..JA niinkuin olen sanonut/kirjoittanut Tarinoitasi on ihana lukea!!
    Oikein HYvää alkanutta uutta vuotta,Sinulle ja Sinun koko perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Ihehhän mie oon kutonu noita liinoja. Kansalaisopiston piireissä on porukaltaan noita isojen liinojen kankaita laitettu, ei yhen eikä kahen liinan tautta toinna lointa rakentoo. Loimen luonti, niisiminen ja pirtaanpistely on iso homma. Loimilankoja mallista riippuen 7-8cm!
      Ol mukava joulukortti. Ei oo mittään tietuu jatkosta, eikä netistäkään löytyny. Syksyllähän ne varmaan siemenet kasvista putuvaa muahan siellä luonnossa ja kevväällä itää, itääkö seuraavana kevväänä vai myöhemmin, jiäp nähtäväks!
      Tuon laudeliinan suhteen, nyt en tiiä. Kaksvuotta sitten miulla ol omissa puissa pellavainen kangas, ne on kaikki mualimalla. Lahjoiks mänivät, myyny en yhtään. Kierretoimikas ol sidoksena ja ol mukava kutoa.
      On se semmonen kullanmuru tuo Eseter. Mielelläni häntä enemmänkin hoitasin, kun lähempänä oisivat. Terveenä kun vuan sais olla, oon luppautunu mänemään sinne jos päivähoijossa sairastuu tai muu tarvis tulloo!

      Poista
    2. Liisa! Painompa liian aikaseen tuota lähetä nappuloo! Se on kyllä hieno asia tuo Tahdistin juttu. Haavakin on hyvin parantunu.Mukava kun tykkeet näistä jutuista!
      Hyvvee tätä alakanutta vuotta siullekkin ja perheellesi!

      Poista
  2. Ihania nuo Villeroyn jouluastiat. Itselläni on Villeroyn iso jouluvati ja keksipurkki. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu vastauksesta. Kauniita ovat tuon sarjan jouluiset astiat, ja onneks niitä uusia suapi aina Joensuustakin. Yhen ostan ihelleni joululahjaks, melekein joka jouluks!

      Poista
  3. Olen niin samaa mieltä, että ilotulitus pitäisi olla ammattilaisen hommaa! Olisipa meilläkin lunta, vaan ei ole. Lämpötila sahaa edestakaisin. Jos lunta on välillä tullutkin, häviää se lämpöaallon myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivisen Vilma vastauksesta. On luonnonrauhan suhteen tuo paukuttelu harmi, saastettakin tulloo ja siellä kaukomaissa henkikin patojen tekijiltä suattaa männä!
      Ihmeellinen talavi on, meillä vielä on lunta ja lissee on luvassa. Routoo ei muassa oo yhtään ja se tekköö monelle omanlaisensa ongelmat! Latusiakaan ei piäse ajamaan, tänne meillekkään päin ja jiälle ei oo mänemistä!

      Poista
  4. Ihanat joulukukkaset sinulla. Ludisiakin niin komeassa kukassa. Mukava siemenyllätys joulukortin mukana. Ei ole mukavia nämä lämpötilanvaihtelut, kun joka toinen päivä on pakkasta ja välissä sataa vettä. Tänään näyttää sää melko selkeältä, mutta tuulee kovasti ja on useampi aste plussan puolella. Tuskin nyt jaksaa kaikkia lumia sulattaa, mutta eipä kovin tammikuiseltakaan tunnu. Jospa se talvi tästä vielä lähtisi käyntiin... Hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Tuo Ludisia on nyt ihan hulluks tullu, mieluinen hulluus! Siemenet ilahutti ja nyt jopa jännittää kasvatus! Ei oon nämä kelit hyvät, kovia pakkasia en toivo, vaan normaalii pakkasta ja luntakin lissee!
      Hyvvee alakanutt vuotta teillekkin!

      Poista
  5. Olipa kiva lukea sieltä päin juttuasi. Teillä on sentään lunta, edes jonkinverran. Sieltä tuli teiltäpäin puhelu mulle tässä uutenavuotena, niin kertoi että liukasta on kovasti, mutta hiihtelemässä oli L.... käynyt. Täällä ihmetyttää tämä täysin musta maa, eikä edes pakkasia ole ollut paljoa. Minkähänlainen kesä tulee kun tällainen "talvi" on.
    Hienosti kukat kukkii ja kivalta joulu on teillä vaikuttanut, lapsi tekee hienon tunnelman ja tarkoituksen. Ihania lahjoja sait, toivottavasti itävät ja kasvavat. Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie vastauksesta! Meillä ylleensä on tammikuulla pakkasta ja lunta, nyt sahovaa eistakasin nuo ilimat, Viimekesäkin ol tiällä outo, kylymyys jäi piällimmäiseks muistoks! Vielähän siellä Tampereellakin taitaa ylleensä lunta tähänaikaan olla?
      Mukava joulu ol ja se on totta, jotta lapsethan ne joulussa on tärkeitä. Ollu jo kauan sitten! Ja se on joulussa tärkeintä muistoo!
      Kukat on ilauttanu ja nuo nuput tuossa amarylliksessä antaa iloa vielä usseita viikkoja. Toivotaan siementen itävän!
      Hyvvee Tätä vuotta!

      Poista
  6. Kauniit kuvat ja voi miten ihania nuo jouluastiat on! Kyllä vaan tulee kaunis kattauksesta tuollaisilla astioilla! Ihanaa alkanutta vuotta sinne ja mukavia bloggailuhetkiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja! Ihania ovat nuo jouluset astiat! Kauniit astiat kattauksessa on ilo silimälle!
      Ihanoo alakanutta vuotta sinnekkin ja bloggailu jatkuu, monta aihetta ennen taimikasvatusta on mielessä!

      Poista
  7. Ludisia kukkii mahtavasti. Teilloli mukava perhejoulu :) Miälenkiintoosen ja haastavan lahajanki sait. Hyvää uutta vuatta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Mikähän lie tullu tuolle Ludisialle, kun noin kovasti kukkii. Meillä ol mukava perhejoulu. Joulupukki ei vielä meille osannu, Villen kanssa jo assiita sottailtiin, vaan tieto tul, jotta Ester vierastaa partasuisii miehii ja ei haluttu pelotella häntä. Jospa jo ens jouluks porot ossaatus tännekkin!
      On mielenkiintonen tuo siemenhomma, toivotaan onnistuvan!
      Kukkaisoo vuotta sinnekkin!

      Poista
  8. Ihanat joulukukat ja huima siemenyllätys, enpä tiennytkään sen olevan Ontarion nimikkokasvi. Toivotaan kylvöksille hyvää itämistä.

    Keli on viheliäinen, tiukaksi kanneksi jäätynyt piha jossa lisäliukasteena vettä, kissakin kiroilee siellä tasapainoillessaan. Saisi nyt tulla oikeasti pienet pakkaset ja vähän enemmän lunta, nykymeno ei ole hyväksi kasveille. Minä kyllä päätin jatkossa kaikki talventuhot paikata pioneilla ja puuvartisilla.

    Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle, kevättä kohti, sanos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta Hirnakka! Tuota kolomilehtii on kuulemma runsaasti mehissä. Aarreaitta on tuo kanada monenkin kasvin suhteen!
      Nyt se vasta viheliäinen onkin tuo keli. Pakkaslunta jiätikän piälle sato, suattaa tikkamäillä olla töitä!
      Mukavoo tammikuuta, uunii lämmitellessä. Valo on pikkusen lisääntyny!

      Poista
  9. Onpa jännää lähteä kokeilemaan noiden siemenien itämistä, vaikka uskon kaiken onnistuvan hyvin - olet sellaisten eksoottisten kukkien kasvattaja! Hauska idea on tuo jouluisten astioiden kokoelma! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Suapas nähä, mitä näistä siemenistä kasvatuksesta tulloo. On miulla suunnitteila, jos ei nyt iä. Laitan ruukunsisällön varovasti kukkapenkkiin ja kahotaan sitten! Kauniita ovat nuo jouluset astiat ja ihan hyvä merkkisiäkin. Käsin pesen!
      Hyvvee Loppiista!

      Poista
  10. Hyvää tätä vuotta! Teilläkin on ollut monenlaista joulun tienoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Hyvvee tätä vuotta! Meillä ol mukava jouluaika, pikkunen Ester ol pien joulutonttu. Kullanmuru!

      Poista
  11. Did you hear there's a 12 word sentence you can speak to your partner... that will induce deep feelings of love and impulsive appeal for you buried inside his chest?

    That's because hidden in these 12 words is a "secret signal" that triggers a man's instinct to love, adore and look after you with all his heart...

    12 Words That Fuel A Man's Love Instinct

    This instinct is so hardwired into a man's genetics that it will make him try harder than before to love and admire you.

    In fact, triggering this all-powerful instinct is so binding to getting the best ever relationship with your man that the instance you send your man one of the "Secret Signals"...

    ...You'll immediately find him open his mind and heart for you in such a way he never experienced before and he will identify you as the only woman in the galaxy who has ever truly fascinated him.

    VastaaPoista

Parempi myöhään!

 Parempi myöhään, kuin ei millonkaan! Sain Kruunuvuokolta haasteen, koska kukkii!  Hiidenkiven puutarhan Minna, oli alunpitein haasteen lait...

Suosituimmat artikkelit