Rannan pihassa

Rannan pihassa

tiistai 1. tammikuuta 2019

Syväntalaven kukkia.

Aluks vähän joulustamme!
Se myö on aina vietetty kotona ja perinteisin menoin. Nyt ol meillä pikkunen Ester ilonamme ja mukava on seurata hänen kehitystään. Loppuvuuvvesta alottivat vauvauinnit ja nyt vauvamuskariin tälläkuulla ovat mänössä. Hyvin nukkuu yönsä. Jo makumaailmookin on käyneet lisseemään ja juures-sosseita ja marjoja on maisteltu. Punasia viinmarjoja kun antovat lusikan kärellä, ilime ol, happamia sano kettu pihlajanmarjoista. Laajempi valikoima on nykyään, mitä suap näin alakuun antoo ja jo näin aikasessa vaiheessa.
Joulupukki ei vielä meille osannu, ens jouluks pittää miun kirjottoo ja laittoo osotetiiot pukille!

Mie sain mieluisen joululahjan, kirjan. PERUNA parhaat reseptit. Sanna Mansikkamäki&Pia Inberg.
On hyviä reseptejä ja perunatietoutta, josta meille kehkeyty pitkät keskustelut nuorison kanssa. Iloitaan lajikkeista mitä meillä on jo kokkeiltu ja hyviks havaittu. Colomba ja Annabella muutama mainitakseni.


Laivaliikenne loppu nyt viimenen päivä joulukuuta, Saimaankanavan kiinni laittaat ja tekköövät kunnostushommia. Vilikasta ol viimepäivät, kakskin isompoo laivoo käy samanapäivänä murtajan saattelemana.

Jouluuni kukat kuuluuvat ehottomasti ja tänävuonna on muutama tavallisesta poikeavakin illauttamassa.


Amaryllikset. Tilasin syksyllä Red Gardenin. Ol iso juurakko ja kukkia on riittänu marraskuun lopulta tänne asti. Kukat on pienempiä kuin monessa muussa jaloritarinkannuksessa. Tämä on miusta hyvä ostos ja ens syksynä näitä hankin muissa väreissä. Valakonen ja tummempi punanen on ainakin saatavilla. Ruukusta on kanssa mukava sattumus. Kävin Joensuussa kukkakaupassa ja ruukkuvalikoima ol huikea. Koko juurakolla ol semmonen jotta uus ruukku pit hankkii. Iskin heti silimäni tavalliseen saviruukkuun, joka ol suanu kauniin harmaan pinnan. Hinta vuan ol ruukulla melekein kakskymppii ja alusastialla toistakymppii. Ol miusta aika kallis ja jätin kauppaan. Samalla reissulla käytiin isossa marketissa ja juohtu mieleen kahtuu sieltä ruukkuja. Hämmästyin kovasti kun tismalleen sama ruukku alusastioineen jäi alle kymmenen euroa.

Samassa tillauksessa ol myös valakonen kerrattu 'Alfresco' . Neljällä kukkavanalla kukki ja melekein samanaikasesti ol kaikki vanat ja kellot. Ol miusta vähän liian sekava kun ei kelloja kunnolla erottanu.



Siinä on rinnalla jouluruusu, joka on nyt viileässä varastossa vuottamassa kevättä, oon purkanu asetelmasta ja kastellu muutaman kerran.


Punainen ihan perinteinen amaryllis, yks vana on neljällä kellolla kukkinu ja toinen vana on nuppuna juuressa.


Viimejouluset mukulat otin vasta vähän ennen jouluu valloon ja lehet on nyt kaikkiin tulossa, nuppuja ei vielä näy. Vuottelen rauhassa.


                    Hyasintit asetelmassa. Ei olla allergisia ja suapi kukkii ja tuoksutella vappaasti.

Punainen joulutähti ja hyödetyt tulppaanit kuuluuvat myös aina jouluuni. Tulppaanit ei kestä kun muutamia päiviä, vaan ovat söpöläiset!

Jouluks aukas myös kukkansa mahtavasti kukkiva Ludisia. On ussiimman vuuven vanha ja näin runsaasti ei aiemmin oo kukkinu.


Kuva ei oo mitenkään hyvä, salamalla otin ja valakiit tuoksuvat kukat ei näy parraimmillaan. Pitkään ovat kestäneet, jo toista kuukautta ensimmäiset ja lehtihangoissa on vielä aukiimattomia nuppuja.

Sitten se orgidea josta jo kirjoitin syksymmällä.


Cattleya 'Grand Dragon'. Tätä jännitin, kuivuuko uusissa varsimukuloissa olevat kukkatupet vai nähhäänkö kukka. Molempiin tuppeihin tul kukkanuput ja kolome kukkoo kummassakin. Tämä näytti kukkansa yhellä varrella ja kolomella kukalla edellisen kerran 2017 huhtikuulla. Kasvilamppu vähän muuttaa kukkoo liian aniliiniks.



Nuppuvaihe tuossa ylempänä, työntää oikiilla olevasta tupesta vasta nuppuja ja alemmassa kuvassa jotakuinkin oikii väri ja muoto muutenkin.
Cattleya labiata ei oo tuppeensa mittään tehny ja pahoin pelekeen sen kuivuvan.

Joulukaktuskin intoutu kukkimaan vielä uusilla kukilla, näin pimmeimpään aikkan.



Vai liekö marraskuun kaktus. Kauniit kukat jokatappauksessa, eivät kestä vaan montoo päivee.


Meille ei se myräkkä viimeyönä tullu niin pahana, kuin ennustettiin. Lunta ol etelästäpäin tuiskuttanu tien umpeen ja satanu viitisen senttii. Sähkötkään ei katkenneet kertookaan. Hyvä näin ja toivottavasti ei pahoja myräköitä tulekkaan.

Ensimmäinen siemenlettelo tul eilen ja muutamoo muutakin vuottelen.
On miulla vielä semmonen kevätsipulien istutuskin esissä. Ostin myöhään syksyllä kukkasipuleita ja vein ne viileeseen varastoon. Isot ruukut on siellä vuottamassa ja tälläviikolla istutan ne. Eivät oo vielä itäneet ja kiikutan ruukut muatilalle kellariin pimmiiseen. Kastelen ja laitan verkon jotta ei myyrä tai hiir piäsis niitä nakertamaan.


Suan ussiimpaan ruukkuun laittoo, on korkiimpia ja matalempia tulppaaneja ja krookusta ja helmililjoo, sitä vaaleanpunastakin!
Toivottavasti tämä homma onnistuu Kevvään iloks!



Kuvan otin nyt illansuussa ja lunta meillä hipsii hiljalleen, tarttu hiutaleita linssiinkin. Kynttilöitä polttelen ulukona monessa kohtoo ja ei viimeyön tuuliainen tätäkään sammuttanu.

Kiitos kun kävit lukemassa ja toivon,Hyvvee ja Onnellista tätä alakanutta vuotta teille!



38 kommenttia:

  1. On sulla aivan ihania kukkia! Varmaan mulla on tuollanen sama kerrottu amaryllis, kukkia on niin paljon, ettei erota, mut on se nätti! Nimee ei ole kerrottu, kun tokmannilta ostin.
    Hyvää vuoden jatkoa,ja toivotavasti ei tuu ihan niin paljon lunta kun viime talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Kukat on illauttanu ja varsinkin nuo vähän hankalammat! Tuota kerrottuu amaryllistä oon nähny monella, olkohan sitä jo viimevuonna myynnissä.
      Hyvvee vuuven jatkoa siullekkin ja meillä alakaa olla lunta jo 40senttii!

      Poista
  2. ihana:)Ester!! voin täysin kuvitella sen ilmeen,kun viinimarjoja annettu maistiaiseksi:))
    "happamia mokomat":)
    Kannattaki osoitteen laittaaki tarkasti joulupukin kirjeeseen:))
    Voi hyvä sylyvi ,noita kukkien ihanuuksia.
    Mietin ja pähkäilen minkä ihimeen "arvonimen " minä sinulle annan,oot" orkideon-kuningatar",vautsi noita kukkia.
    Red Garden,Alfesco,jouluruusu ,Ludisia,ihanat hyasinttikorit,amaryliksen kori ihana:)
    Entäpä nämä sipuliruukut,,,,noihin on ihan pakko alakaa googlettaa kasvaisko meiän kasvuvyöhykkeellä:))
    Sinullä sielä kellarissa kasvamasa .meiänkin kateltavaksi ihania "kevät kukkia"
    Lunta tuiskuttaa täällä.kynttilälyhdyistä puolet sammui,vain yksi kynttilä maalyhdyssä loistaa uudenvuodenpäivän iltaan valoa!;)
    Niin ihana oli lukia tarinasi!!tykkään:))
    Oikein Hyvvää alakanutta uutta vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Kerättiin viinimarjoja aika myöhään ja olivat ihanan kirpeitä.
      Oon harrastanu noita orkideoja jo vuosia ja oon yhistyksen jäsen. Jos mikä kukkansa näyttää on se iso ilo. Muutamia on jotka ei oo kertookaan kukkinu, aina mie kuitenkin toivon kukan näkeväni!
      Toivottavasti sipulit kevväällä kukkivat, eivätkä oo mahottoman honteloita ruipeloita!
      Meillä on nyt lunta 40senttii ja lissee on luvassa.
      Hyvvee vuuven jatkuu siullekkin!

      Poista
  3. Onpa tosi ihania amarylliksia! Tuo Red Garden on ihan uskomaton - mistä sen tilasit? Upea! Paljon muitakin kukkia siellä Rannanpihassa kasvaa - olet kyllä sellainen viherpeukalo, kaikki kasvavat ja kukkivat! Ihana orkideakin!

    Pikkuiset mussukat ovat niin suloisia! Ihanaa seurata heidän kasvua ja kehitystä. Varmasti joulupukki ensi vuonne reitin teille löytää!

    Kaikkea hyvää ja paljon onnea alkaneelle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Exotic Gardenista tilasin ja kovasti ihastuin tähän. Maatiais amarylliksiäkin oon ehtiny, vielä ei oo sattunu. Ei ne kaikki kuki miullakaan, monta orkideaa kasvattaa vuan lehtiä!
      Pikkunen kullanmuru on sulonen. Kun vuan terveenä kestäs, sitä toivotaan. Vahvasti uskon joulupukin tulevan kaikkien kilttien luokse!
      Kaikkii hyvvee sinnekkin toivotaan tämän vuuvven tuovan.

      Poista
  4. Upeita amarylliksiä! Ja ludisia ja orkidea... voi että! Minä ihastuin omiin amarylliksiini tänä vuonna sen verran paljon, että taidan kokeilla niiden säilyttämistä ensi vuoteen. Meillä myräkkä alkoi tänään päivällä. Ei paljoa tuullut, mutta lunta tuiskutti muutamassa tunnissa 20cm. Kävin illasta lasten kanssa kolaamassa pihan, mutta sen jälkeen on satanut jo ainakin viisi senttiä lisää. Vähän on laantunut jo, mutta näyttää siltä, että lumitöitä on tiedossa myös huomiselle. Ihmeellisesti nämä myräkät sattuvat tulemaan taas tänäkin talvena juuri silloin kun isäntä on töissä :D Onnen hetkiä ja kasvatuksen iloa tällekin vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Amaryllikset on uppeita kukkia. En nuorempana jären paljon niistä tykänny, nyt mielenkiinto on kasvattoo niitä.
      Myö siästyttiin pahimmalta, sähkötkin on kestäny!
      Kiitos samoin siullekkin, kasvatuksien kanssa!

      Poista
  5. WAU, mitä kukkia! Aivan ihania!
    Mullaki o viälä istuttamattomia sipulia. Joka vuasi oon lykänny purkittamista myähemmälle. Saa nähärä, kuinka tänä keväänä kukinnan käy. Hyvää uutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Ihanuuksia ovat nämä kukat.
      Ompa mukava kun jollain muullakin on kevätsipuleita vielä istuttamatta. Toivotaan kauniisti kukkivan näitten sipuleitten. Hyvvee jatkuu tälle vuuvvelle!

      Poista
  6. Kauniita joulukukkia ja paljon erilaisia. Onnellista uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Sattu nyt noita kukkivia erlaisii. Hyvvee vuuvven jatkuu!

      Poista
  7. Onnea ja iloa uuteen vuoteen! Mainio kirja, perunasta on niin moneksi! Suomalaista lähiruokaa, minäkin tykkään Annabellasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maria. Peruna on perusruokoo ja siitä suapi vaikka mitä. Ja mikä parasta, sitä ei tarvii rahata mualimaniäristä. Todellista lähiruokoo. Kulutuskin on tainnu lähtii nousemaan. Suosittelen colomboo kokkeilemaan, perunavellikin tulloo ihan samettista! Hyvvee vuuvven jatkuu sinnekkinpäin!

      Poista
  8. Kiitos Ritavuoren juurella. Hyvällä tuurillakin on sormensa pelissä! Sanasi lämmittää mieltä.

    VastaaPoista
  9. Puutarhassa riittää puuhaa, ei siitä koskaan valmista tule, ikuinen projekti on puutarha, ihania kukkia.Ai niin en muista kommentoinko johonkin tänne, ja kysyinkö että mistä päin kivenpyörittäjän kyllää asut, no ei siihen pakko oo vastata, ite vain mie olen kotoisin Joensuu-Lieksa -Juuka, synnyin juuassa,asuin joensuussa ja tohmajärvellä, se elokuva taidettiin kuvata Juukassa, nyt käyn vanhaa äitiäni katsomassa lieksassa, kirjoitin tuohon blogiin juuristani karjalassa, luin jotain samaa blogistasikin.
    linkki löytyy profiilistani
    http://autioituneet-talot.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Kiitos pike. Se on totta, puutarhasta ei koskaan tule valamista. Aina uusia juttuja tulloo! Mie oon syntysin Kitteeltä ja koulujen jäläkeen tulin töihin nuapurkuntaan Rääkkylään, tiällä tapasin mieheni 37vuotta sitten ja tiällä asutaan. Keskikarjaloohan tämä on. Lieksassa kävin emäntäkoulun Tiensuussa. Mukavoo viikonvaihetta.

    VastaaPoista
  11. Onpa kauniita kukkivia. Toki viherkasvistkin ilman kukkavanaa ovat kauniita, mutta joulun kukissa pitää olla kukintojakin ja sinullapa on!
    Hyvää uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa. On viherkasveissakin uppeita yksilöitä. Sattu nyt noita kukkijia montoo sorttii tänävuonna!
      mukavoo alakanutta vuotta.

      Poista
  12. Upeita kukkijoita ja kaunista kukintaa tulossa keväälläkin! Minullakin on vielä viimeiset kevätsipulit odottamassa ruukkuun laittoa. Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Tiiu. Toivotaan noitten sipuleiden kukkivan kauniisti kevväällä, piäsiinen ois nappi kukinta-aika. Ei suata sattuu! Mukava seurata miten onnistuu.
    Mukavoo pyhäpäivee ja alakavoo viikkoa.

    VastaaPoista
  14. Upeita kukkia! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  15. Se meni nyt Red Garden tilaukseen, valtavan hieno ritarinkukka. Vähän erilainen kuin nuo vakioversiot.

    Perunasuosituksiin lisäisin Afran, aivan mahdottoman makoisa, satoisa ja taudinkestävä lajike. Meillä on jo kahtena kesänä sitä syöty eikä enää ole peruspuikuloihin paluuta. No siikliä ehkä vähäsen.

    Oikein leppoisaa viikonjatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka. Suosittelen ehottomasti Red Gardenii, miekin ihastuin tähän.
      Pittääpä panna korvantaukse tuokin lajike perunasta, velpoikiin kanssa on meillä porukan potattimua. Siiklihän on vanhoja lajikkeita ja on hyvä vieläkin!
      Hyvvee viikonjatkuu sinnekkin!

      Poista
  16. Sinulla on kyllä aina niin upeat sisäkasvit ja voi miten kovasti on kukkinut punainen amaryllis. Kevätsipulit ehtii tosiaan istuttaa keväälläkin. :-) Tulee varmasti runsaat ruukut. Mukavaa vuodenalkua.
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Tuo punanen amaryllis tosiaan kukki runsaasti. Nyt oon kaikki kukkavanat katkassu ja toivon sipulien kasvavan kokoa ja runsastuvan. Kevätsipulien istutukset tien nyt näinäviikkoina ja jännä nähä mitä niistä tulloo. Mukavoo alakanutta vuotta siullekkin.

      Poista
  17. Onpa sinulla valtavaa keskitalven kukintaa! Minä hävitin ennen joulua vanhoja huonosti voivia huonekasveja ja nyt on aika kaljua joulukukkien jälkeen.
    Oiken hyvää alkanutta vuotta ja suloisia hetkiä pikku Esterin kanssa!

    VastaaPoista
  18. Kiitos Pirkko. Tälläkeroo sattu nyt hyviä kukkivia tähän pimmeimpään aikaan. Kevväällä on mukava uuvistoo huonekasveja, viirivehka miullakin joutaa kompostiin.
    Ollaan kuihenvaihteesa mänössä kahtomaan Esterii ja meille tulloo videoita puhelimeen, mitä uutta aina Ester tekköö. Miun pitäs opetella kanssa laittamaan videoo! Harmi kun siellä ettäällä ovat.
    Hyvvee alakanutta vuotta sinnekkin.

    VastaaPoista
  19. Ompa upea tuo orgidea!! En ole tuonsorttista aiemmin nähnytkään...

    /ripsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ripsu. Tuo orkidea mualima on runsaasti lajeja ja lajikkeita sisältävä. Mielenkiintosia ovat kasvatella ja yritee suaha kukkimaan. Ei aina onnistu ja eikun toivotaan seuraavana vuotena kukkoo nähtäväks.
      Mukavoo viikonloppuu!

      Poista
  20. Ludisia en ole koskaan nähnyt tällaista kukkaa pitää ihan googlettaa. Upeita kukkia sinulla on kukassa ja tulossa kukintaan. Minä istutin syksyllä mukuloita ruukkuun ja vein kellariin. Kävin siellä tänään ja piippoja näkyy jo. Minullakin on yksi perunakirja, tämä on varmasti myös kiinnostava teos .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Ludisia on maaorkidea, on olu kohta kakskuukautta kukassa, kukissa on hieno tuoksu. Nyt on miullakin istutettu mukulat ja kellarissa. Muatilalla koko talon pitunen kellaritila, toisessa piässä talouskellari ja isompi osa on varastona, ei ihan nollaan mäne talavellakaan ja sinne vein astiat juurtumaaan. Toivottavasti männöö mahollisimman pitkälle ennenkuin nousoot mullanpinnalle! Perunakirjassa on reseptejä ja tietoutta perunasta, suosittelen.

      Poista
  21. Oi miten ihania kukkia ja niin paljon Tuivotan sinulle oikein hyvää terveytta ja iloa vuodeelle 2019 !

    VastaaPoista
  22. Kiitos Irma. Piristävät nyt tätä talaviaikoo nuo kukkivat. Orkidoissa vielä kukat kestää pitkään, joka on hyvä juttu.
    Terveyttä ja hyvvee vuodenjatkoa siulle!

    VastaaPoista
  23. Kaunista keskitalven kukintaa! Voi, olisinpa minäkin ehtinyt laittaa tulppaaneja ruukkuun syksyllä. Toissa vuonna ostin niiden sipuleita alennusmyynnistä euron pussi ja sain komean kukinnan aikaan ruukussa. Nyt se jotenkin kaikessa kiireessä jäi tekemättä.

    VastaaPoista
  24. Kiitos SariHanne. Nyt ei ennee oo varmaan myynnissä noita mukuloita! Se ol marraskuunloppuu kun ostin ja nyt istuttin. Toivottavasti kukat nähhään! Mukavoo viikonloppuu!

    VastaaPoista

Heleätä helluntaita.

Nyt on ollu helteisiä kelejä meilläkin. 31.4 on ollu kuumimmillaan ja yöt on kosteita. Melekein trooppiset olosuhteet. Kaikki kasvaa nyt vau...

Suosituimmat artikkelit