perjantai 25. toukokuuta 2018

Huh hellettä!

Ihan silimille hyppäs tuo  viimekertanen rentukka kuva. Otin sen ojasta ja on kyllä niin keltanen kuin voip olla, kaunis kukka kylläkin. Vaihoimpa kuvan uuteen.

Nyt on meillä puuntaimien istutus ohi. Rankka jobi se ol. Illalla ei unta tarvinnu herutella, kun vielä saunassa käytiin päivien päätteeks.
Rauhallista hommoo ol, kuulu vuan putken kilahus kun taimi putos kuoppaan. Linnut laulo ympärillä olevassa mehässä, kuulu vielä teerien pukelluskin joka miut yllätti. Normaalisti huhti- ja toukokuun alaku on sitä aikoo. Mie satuin aina muurahaisten valtatielle ja nehän olivat oitis kengässä kiinni, muurahaishapon haju vuan nennään tupsahti. Yhessä oksakasassa ol ampiispesä ja mie Pekkoo en sen lähelle laskenu, jos pistämään piäsöö on se liäkär reissu. Perhoset kanssa illautti, sinisiivet runsaastikkin. Toivotaan vuan hyvvee kasvuu taimille.

Nyt alakaa taimien istuttaminen puutarhaan. Kasvilavat on kylyvetty ja harsot niillä piällä.

Tässä kuvassa esikasvatetut daaliat ja muut mukulat. Piti nostoo kasvihuoneesta pois par viikkuu sitten, sielltä suap siirron pelakuut tännään kuistille ja meinasin tomatit istuttoo jo paikoilleen. Jättiverbenoo otin viimesyksynä muutaman talavetukseen ja hyvin selevisivät, esikasvatin kyllä uusiakin. Eilen viimeset esikasvatukset laitoin. Harso on kaksinkertanen vielä piällä.

Viimesiä tulppaanin kuvia laitan. Osa on kasvanu hyvin tanakaks ja on jopa melekein metrisii. Pikkuruisiikin  mm. 'Toronto' josta tykkeen kovasti ja tuop mieleen Aira tädin joka asuu tuolla Torontossa.








Kukinta on ollu aika runsas ja väriä ja muotoja monta. Alla olevassa kuvassa on miusta erikoinen, jo lehiltään kirjava 'China Town'. Ol nuppuvaiheessa aika outo.


Narsissit osa on vielä nupulla.
Pilivikirsikka kukki aivan valakosena ja koristeomenapuu 'Makamik' on nyt kauniissa kukassa.


Libanoninlaukka kukkii puhtaan valakosena, juurella taivaansininen sarviorvokki jonka alun sain kauansitten Raijalta Tampereelta.

Pionit alakaa nyt aukoja kukkiaan, kuolanpioni ensimmäisenä.

Kuivuus näkkyy puskassa, ei oo niin rehevä kuin muina vuosina.

Yksinkertanen juhannuspioni alottelloo kanssa kukintoo. Miulla on toinenkin pieni taimi, oispa kerrattu. Ei vielä oo kukkoo näyttäny. Seuraavana tulloo vuoroon vanha tarhapioni jota 'Kertuks' sanon alakuperän mukkaan.

Näin köpelösti käy meijän kartiovalkokuusille, vaikka ol suojattu pakkaspeitteellä jo hyvissä ajoin. Kahotaan miten korjovaat ihtensä.

Syreenit alakaa kukkii ja oon miettinä mitkä on sitten juhannuksena kukassa. Kun kaikki entiset juhannuskukat on nyt näin aikasessa. Alppiruusut ja atsaleatkin kohta on kukassa

Kävin eilen illansuussa puutarhalla ja siellä ol taimikauppa käyny kovasti. Seurakuntakin käyp jo istuttamaan kukkia ensviikolla. Ei vuota kesäkuuta ja miekin taijan pyörtee pyhät puhheeni, ei kylymiä öitä oo luvassa.
Seurakunnalta tul ilimotus. Lyhdyt pittää raivata kesäks pois, käytiin viikko sitten se tekemässä ja äitienpäivänä istutetut orvokit hyö ottaa pois kesäkukkien istutuksen yhteyvessä. Pekan vanhempiin ja sisariin haudat seurakunta hoitaa. Kastelu kesällä on mahottomuus tiältäkäsin hoitoo, kahottiin järkevimmäks antoo seurakunnan hoijettavaks jo kauan sitten. Ei oo valittamista, kauniit ovat haudat kesällä.

Illalla männään isän syntymäpäiville, 86vuotta tulloo täyteen. Täti josta jo mainitsin siellä Torontossa. Täyttää kanssa tännään vuosia, muutama vuos vähemmän kuin isällä.
Onnii heille molemmille ja hyviä päiviä etteenkinpäin. Ennenkaikkii terveyttä toivotaan.

Viikon piästä juhlitaan sisaren tyttären Annan lakkiaisia. Onnea hänellekkin, alakaa uus vaihe elämässä. Ja sisarella miehineen opettelu elämään kahestaan. Ol haikiita miullakin aluks. Tiiän ruokalistasta senverran, suahaan siitä velpojan suamasta villisijasta syötävee. Ja karjalanpiirakat paistetaan porukalla. Piiroonpaisto talakoita on pietty erinäisiä kertoja.  Pullarinkel on miun heiniä, siinä sisarus-sarjassa jo kolomannen kerran.

Pekka käyp kasteluhommiin, ennenkaikkii kärhöt.
Mie tien ensin raparperipiirakan ja sitten alakaa kasvihuonehommat.

Kiitos kun kävit.









18 kommenttia:

  1. Kuumaa on ja siellä idässä varmaan kuumempaa kuin täällä merellä. Tyynenä päivänä on hellettä, mutta jos tuuli vähänkin puhaltaa, niin se on viileää, vaikka taloni on keskellä saarta.
    Ihanat pionit! Ja tulppaanit. Minullakin on tuota China Townia, aika hassu. Nupulla näyttää kuin olisi jonkin taudin riivaama.
    Teillä on ollut siellä iso savota puuntaimien kanssa, ja savotta jatkuu vaan pihalla... kastella saisi niin paljon kuin jaksaa kantaa.
    Mukavia talkoita ja pihapuuhia sekä juhlintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Hellettä on piisannu. Mänettelis jos välillä vettä rippois. On siitepölyt ja muutkin pölyt nyt pinnoilla. Tuuli autto siellä mehässä, ei ollu itikoita ennenkuin viimesenä päivänä.
      Pionitkin alottelloo kukintoo näillä yksinkertasilla. Tulppaanit on loistanu ja kukinta alakaa hiipuu. Kukka tuossa China Townissa on ihan nätti, nupulla ollessa rumilus.
      Aikaseen uamulla lähettiin istutushommiin, ja pihassa jatkuu. Onneks on iso allas mistä suahaan pumpulla kasteluvettä. Säilörehunurmet jo kärsii kuivuuvesta, kaipoisivat kippiisti vettä.
      Uskon jotta on mukavia hetkiä juhlien tiimoilta.

      Poista
  2. Ilmoja on pidellyt! Meillä on nyt myös pari havua ottanut siipeensä. Ostin Havubalsamia. Toivottavasti auttaa. Ihanat tulppaanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Liiankin kanssa hellettä ja poutoo. Harmitus on nuo vahingot havuille, ensimmäisen kerran meille sattu. Miekin ostin sitä havubalsamii ja ruiskutin kärsineille. Oon ennakkoluulonen sen suhteen, seurataan miten käyp. Tulppaaneista ja muista kukkivista tein isälle ison syntymäpäivä kimpun eilen.

      Poista
  3. Lämmintä on todellakin ollut. Kauniita kukkia ja hyvän näköisiä taimia sinulla. Mukavaa viikonlopun jatkoa! PS. blogissani on kolmen puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Sais jo viiletä, ei oo miun kelit näin kuumat. Kauniit ovat kukkaset, esikasvatan nuo daaliat ja muutkin mukulat. leikkoon vanhat varret pois kun istutan, niistä on hyvä nostella juurakoita istutusvaiheessa. Kävin jo kahtomassa kirjat ja osallistun arvontaan. Mukavoo pyhäpäivee.

      Poista
  4. On ollut lämmintä. Hyvä määrä istutettavia sinulla. Ja kauniita tulppaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreä. Rantakelit on nyt ilimojen suhteen. On vähän liikookin istutettavii, kesäkukan taimet on vielä lisäks. Tulppaaneista on kehitelty upeita lajikkeita.

      Poista
  5. Ihania tulppaaneja! Miun poika se työkseen taimia istuttaa ja välillä on kironnut näitä helteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja. Tämä on ollu tulppaanien kevät. On siun pojalla rankka homma. Nuoret miehet paremmin jaksaa tuota taimien istuttamista, itikat vielä on kiusana. Ei oo miunkaan suosikkikelit.

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut isällesi ja tädillesi sekä valkolakin saavalle sisaren tyttärellesi, mukavia keväisiä juhlia!

    Voi että, sinulla on kauniita tulppaaneita! Aika lämmintä on ollut, mutta onneksi se ei ole lyhentänyt kukintaa kovin paljoa. Paljon on kukkia kuolanpionissa ja upea tuo yksinkertainen juhannuspioni, toivotaan että se toinen taimi olisi kerrattu, jos ei ole niin laita viestiä niin korjataan asia :D.

    Olipa teillä melkoinen savotta ja varmaan oli hikinen homma ja itikoita, vaikka saaressa olittekin - tuulenvirettä aina rannalla on, mutta silti. Onneksi Pekka säästyi ampiaisen pistolta! Meilläkin yhdellä tyttäristä lääkärireissu tulee heti piston myötä, pitää vain olla varovainen.

    Taimien siirto ulos alkaa olla ajankohtaista, vaikka hiukan hirvittää tämä aikaisuus, sitä hallaa pelkään aina :D. Toivotaan parasta, että halloja ei enää tulisi. Meillä mustikka on alkanut kukkimaan.

    Mukavaa pyhäpäivää ja alkavaa lämmintä uutta viikkoa! Niin sadetta odottelenkin, siis kohtuudella :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Kerron onnittelut! Anna onkin nyt nuorin serkussarjasta suamaan valkolakin.

      Tulppaanit on nyt pistäny parastaan. Syvemmällä muassa vielä kosteutta varmaan on, jaksaat kukkii. Pionit on kukkinu hyvin, paikka on aurinkoinen ja voima riittää. Kiittelen kovasti tuosta tarjouksesta, ei vielä tänävuonna nuppuja oo siinä toisessa.

      Taimisavotta onneks on ohi, itikat löyty vasta toiseksviimesenä päivänä, minnuu ne rakastaa! Ampiisenpisto on kyllä paha allergisille, onneks vältyttiin.

      Pittää aina muistuttoo ihtiinsä, eletään vasta toukokuun loppuu. Vielä voip olla kylymiä öitä. Tiälläkin jo jonkunverran näkkyy kukkia mustikoissa.

      Saitta toivotaan tiälläkin, maasto on rutikuiva. Ja kuka leipänsä muasta ottaa, heille toivon erikoisesti. En ois uskonu viimekesän jäliltä toivovani saitta. Pitäskö saitanssi tanssii!
      Mukavoo touhukasta viikkuu.

      Poista
  7. Jaksamista sinne, ja hyvä on välillä huokaista kiireiden keskellä, vaikka aikaansaavia ihmisiä olettekin.
    Samaa minä olen surrut että liian äkkiä kaikki ryöpsähtävät kukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukava on välillä juhlii, isä ei kummasempia synttäreitä pitäny, eikä kuhtunu kettään. Mäntiin nyyttikestien tappaan ja ol mukava ilta.
      Kasvitkin kiirehtii kukkimaan, kelit on ollu kesäiset. Toivottavasti ilima asettuu normaaliks. Ja vielä syksylläkin kukkia nähhään.

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Upea tuo vaaleanlila tulppaani! Toivottavasti kartiovalkokuuset elpyvät hyvin. Ihanaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tulppaaaneissa on niin uskomattomia värisävyjä ja muotoja. Harmi kun eivät samat sipulit kestä usseita vuosia. Harmitus ol kova kun suojukset otettiin pois, jospa vielä korjaantuisivat!

      Poista
  9. Meillä myös havut kärsi viimetalvesta. Ostin havupuubalsamia laitoin siitä blogiin myös tarinaa . Kartiovalkokuuset ovat jo entisellään mutta muita saa vielä suihkuttaa. Minusta aine auttoi ja aion tosiaan uusia käsittelyn vielä muutaman kerran .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila vastauksesta. Viime talavi ol vaikee, harmia tul monesta kasvista. Miullakin on sitä havubalsamii ja oon laittanu yhen kerran, kiitos vinkistä, laitampa lissee. Mukava kun on apuja kehitelty.

      Poista

Parempi myöhään!

 Parempi myöhään, kuin ei millonkaan! Sain Kruunuvuokolta haasteen, koska kukkii!  Hiidenkiven puutarhan Minna, oli alunpitein haasteen lait...

Suosituimmat artikkelit